maanantai 11. helmikuuta 2013

Kokeilunhaluinen

 Pois alta pienet ja hitaat, nyt jyrää kevätpörriäinen, joka ei kaihda keinoja pistää tuulemaan.
Siis minulla on jonkin kumma sisustusvimma, joka ei ota laantuakseen. Kaikki alkoi yhdestä lipastosta, jonka olemme saaneet pari vuotta sitten.
Se on hyvin tumma. Laatikoissa olleet muoviset nupit poistin heti käytöstä, enkä oikein tiennyt, että maalaanko tämän vai annanko olla sinällään. Annoin olla. Katselin vain.
 Mikä lie minuun on mennyt, kun tuo turkoosi väri on hiipimässä värikarttaani, vaikka kuinka olen sitä yrittänyt vastustaa. 
Ostin Indiskasta nämä turkoosit nupit, koska siellä ei ollut näitä valkoisia ruusunuppeja. Dämet!
 Kiertelin ja kaartelin kauppaa, palautin ostokseni takaisin hyllyyn, mutta palasin kohta uudestaan nuppihyllyn kohdalle. Ja silloin olin jo huolella valitsemassa hailuja turkoosin sävyjä.
Mikä kumma minua vaivaa?
Samaisella käynnilläni ostin tämän lintuverhon, ohuen ohutta puuvillaa. Siinäkin on aavistuksen verran turkoosia. Koska pikkulipasto, uusine turkooseine nuppeineen oli sijoitettu makuuhuoneeseen, lintuverho telkkarihuoneeseen, ei minulle jäänyt muuta mahdollisuutta kuin alkaa siirtämään ja siivoamaan.
 Kannoin kolmea eri "pöytämallia" huoneesta toiseen, että sain pyöräytettyä kaikki omille paikoilleen.
Vanha pöytämallinen ompelukone sai siirron eteisestä makuuhuoneeseen, jotta telkkuhuoneessa ollut pöytä sopisi eteiseen. HUH!
 Niin on keväistä ja turkoosia.
 Turkoosi vanha vekkari ei ole enään outo väri muutoin niin vihreän ja ruskean sävyisessä telkkuhuoneessa.
 Olen peittänyt sohvan istuimen valkoisella paksulla pv/pe verholla ja monen monituisilla tyynyillä. Sohvassakin on hitusen verran turkoosia, mutta puolustuspuhe. Sohva on tullut meille, sitä ei ole ostettu tuon värisenä.
  Ehkä minä katselen ihan hetken aikaa tätä väriä ja tunnustelen, että onko se ollakseen vai jäädäkseen meille. Halpahan tämä värinpilkahdus on, nupit n.10 €, jos tuntuu, että ihan metsään mennään.
Yksi tyyny lisää turkoosin sävyssä voisi olla.....tai matto!

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onhan ne turkoosit mukavan näköisiä vaihteeksi.äiti

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onpa teillä ihanaa ja romanttista. Kaunis turkoosi kello.

Sirkka kirjoitti...

Turkoosi on erikoinen väri sisustuksessa, kaunis väri, yksi lempiväreistäni vaatteissa.

ellu kirjoitti...

Kaunis lipasto ja hyvin nupit passaavat siihen. Säikähdin jo, että et kai maalannut lipastoa ja syvä hyokaus pääsi, kun huomasin sen olevan alkuperäisessä värissä sisustusvimmastasi huolimatta.
Kivoja piristyksiä sisustukseen olet laittanut.

Sari kirjoitti...

Nuo turkoosit pikkujutut näyttävät tosi piristäviltä.

tia kirjoitti...

Muutama pieni värinpilkahdus täytyy aina olla.

Eija kirjoitti...

Joskus 80-luvulla minulla oli turkoosi pusero, nyt en laittaisi senväristä päälleni... Sisustuksessa pienet väripilkahdukset tuovat vaihtelua. Kunhan tässä nyt kevät pääsee valloilleen tulee niitä väripilkahduksia enemmän. (en ole muuten unohtanut sitä sinun keittiöhaastettasi, piti jouluna se tehdä, mutta olimme kipeänä... )kaunits tuo sohvanpäällys.

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille.