maanantai 17. huhtikuuta 2017

Johan oli markkinat!

Pääsiäisen ajan hulinat, kirjaimellisesti, ovat jäämässä taakse. Useamman päivän vapaat tulivat tarpeeseen, tosin voisin ottaa toiset samanmoiset vapaat lisää, että toennun viikonlopusta.
Miljan vierailu, yö välissä ja tyttären perhe tuli kahdeksi yöksi. 
Peikkotytön, Vanessan, ensimmäinen mummulakäynti. Nukkumajärjestelyt saatiin hoidettua rutiinilla.
Vanhemman pojan perhe haettiin sunnuntaina ensinnä naapuriin, miniän kotiin, josta he sitten kävelivät reippaasti vaunuja rytyyttäen metsäautotien kautta meille.
Serkukset saivat leikkiä yhdessä ja kyllä sitä jokeltamista ja asiaa oli kumpaisellakin.
Nuorempi poitsu oli saapunut lomille jo alkuviikosta, tyttöystävä tuli viikonlopuksi.
Että oli ihanaa saada kaikki kotiin kerralla! 
Kävin miähen kanssa pääsiäisyön messussa kahdestaan. Talvinen sää on ihmetyttänyt monta kertaa. Lunta on satanut useampana päivänä, siksi pojan perhe haettiin, kesärenkailla ajo ei ollut turvallista.
Huhtikuun huimaa neulesatoa on Miljalle valmistuneet lapaset, jotka olivat peukkua vaille valmiina jo pitkän aikaa.
Hän sai osakseen paljon halauksia, pusuja ja sylittelyä. Vanessa.

Niko ja tytär.
Venlan uloslähtölaulut.
Tytär oli jo aiemmin tilannut vaarilta traktorikyydityksen.
Touhu oli niin jännää, että se meni ensinnä huudoksi. Ei tässäkään ihan naurattamaan alkanut, että oli se totista touhua.
Käytiin kurkkaamassa joko leikkimökissä tarkenisi touhuilla. Kyllä siellä olikin lämmin. Mukava tuulensuojainen paikka, jossa kahvileikit alkoivat välittömästi.

Huvimajalle ei päästy vielä, kun oven edusta oli vahvassa jäässä ja lumessa.
Taapero viihtyi ulkona pihaa kierrellen ja tutkien paikkoja. Kompuroiden, kuten serkkunsa, mutta sitkeästi jatkettiin.
Serkkutapaaminen.
Tiia ja Milja. Miljan otsassa kohtaamisia mummulan sohvan kanssa viikko sitten.
Vaarin ostos, Jukka-keinu, jonka kyytiä testattiin.
Sole-Riina, Santtu ja Vanessa.

4 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Teidän perheellä on ollut ihana pääsiäinen. Kaikki koolla ja paljon pieniä uusia ihmisiä ihmettelemässä maailmaa.
Talvista oli täälläkin. Joka päivä tuli ainakin muutama hiutale. Ei ole vielä ollut kesärenkaiden aika. Ja vieläkin mietityttää kannattaako niitä vaihtaa.

TeSa kirjoitti...

On mukavaa, että pienetkin oppivat toisensa ja tavan juhlia.

Saija kirjoitti...

No huh huh, on teillä menoa ja meininkiä, eikä se taida olla hiljenemään päin :))

TeSa kirjoitti...

Kiva kun väki tulee ja menee ja taas uudestaan =)