perjantai 6. lokakuuta 2017

Syksyn värit

 Keramiikka on sellainen harrastus, jota haluaisin jatkaa jossain vaiheessa. Lähinnä minua olevat harrastetunnit ovat juurikin niinä iltoina, kun minulla on iltatyöt.
Iloitsin opinnot aloittaessani, että pääsemme kokeilemaan myös saven työstämistä. Tosin kurssiaika on lyhyt, vain muutamia viikkoja ja tuntimäärät hyvin vähäisiä. Näin se menee, joka alalla.
 Syksyiset vaahteranlehdet, kirjekuori
 ja keramiikkalautanen
 ovat kaikki valmistuneet helpoimmalla tavalla. Kaulimalla ja leikkaamalla.
Painoin lautaseen pitsiliinan ja rukiinolkien painanteet. Lautasessa on hieman vihreää väriä, muutoin lasite on kirkas.
 Teimme hieman nuorimman kanssa syyssiivoa kuistilla ja kannoimme lautaritilät talveksi varastoivaksi.
Tieto torstain vapaaillasta poltteli minua jo sunnuntaina ja siitä pidin kiinni, että pääsen hiukan puuhastelemaan pihalla.
Miäs kävi noutamassa roskalava-ryhmästä suuren sähkökelan, vanha on jo ihan viutilo, jonka halusin ottaa heti käyttöön.
Ennen ritilöiden poiskuljetusta, käytimme yhtä niistä ramppina kelan pyörittämiseen kahden portaan verran ylöspäin.
Pienellä hilaamisella saimme suuren pöydän kuistin täytteeksi. Melko pian pöydän pintakin täyttyi syksyisin elementein.
 Kasvarista koko kesän kasvanut surffariamppeli on niin sävy sävyyn callunoiden kanssa. Muutoin maisema on jo hyvin ruskasävytteinen.
 Betonikävyt Hankkijasta.
 Ruukkukrysanteemin astia on taas puolillaan vettä, kiitos jatkuvien sateiden.
 Nostin vielä kuutamovalaisimen portaiden yläpäähän ja säädin ajastimen - viimeistään kotiintuloajalle-.
Toisena kesäkukkana sinnittelee hopeaputous, joka alkuviikon kovissa tuulissa heilutteli latvojaan lähes vaakatasossa. 
Rentouttavaa viikonloppua teille kaikille, 
 

7 kommenttia:

Ingi kirjoitti...

Kaunista syksyistä tunnelmaa!

Sarin kotona kirjoitti...

Kyllä on upeita töitä!
Hieno syksyinen asetelma.
Mukavaa viikonloppua sinulle!

Ulla kirjoitti...

Kauniita keramiikkatöitä, tuosta lautasesta taijan ottoo vinkin!
Mukavan näkönen asetelma.

Tiinatei kirjoitti...

Upeat keramiikkatyöt! Vaahteran lehdet ovat tosi kivoja ja rukiintähkästä tuli hieno jälki!

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille.

Tuula - Villatuta kirjoitti...

Upeita keraamikkatöitä olet tehnyt♥
Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle♥

TeSa kirjoitti...

Kiitos Villa Tuta.