lauantai 31. maaliskuuta 2018

Sohvat myllää, minä johdan

Kuinka teidän pääsiäinen on käynnistynyt? Toivottavasti hyvin. Itse olen tehnyt näyttötyötä 1/2 ja lukenut tenttiin. Hauki on kala. Siivoilin viikolla lähes koko kämpän. Huone kerrallaan ja vaihdoin mattojakin vaaleampiin sävyihin. Tosin ei ne talvellakaan mitään tummia ole, mutta paksumpia ja enemmän, kuin kesällä.
Olen nuorimman muuton jälkeen alkanut kaipaamaan enemmän tilaa kodissamme. Koko ajan kiertelen ja mittailen millä saisin muutoksen aikaiseksi. Kun pojan mukana ei lähtenyt kuin sängyt, päätin laittaa myyntiin sohvakalustomme. Hyvä että nuoret sanoivat mielipiteensä, ei tarvinnut miettiä miten olisivat kalustaneet kotinsa, kun eivät tykkää. Aiemmin tänä vuonna myin jo yhden sohvakalustomme.
Kukaan ei ollut kiinnostunut, tai oli, mutta väliä jäi niin paljon, että kiitos ja kuulemiin. Sitten nytkähti.
Olin saanut viestin, että kiinnostusta olisi, mutta vain isompaan sohvaan. Myin sen ja panostin enemmän markkinointiin. 
Sain eilen puhelun ja sovimme tälle päivälle ajan, ja niin lähti tämä toinenkin nahkasohva.
 Missään vaiheessa meillä ei ole näyttänyt tyhjältä. Kannoin kukat ikkunan eteen ja siirsin pienen pöydän ja tuolin pirtin toiseen päätyyn. 
 Käänsin yhden lipaston kasvot toiseen suuntaan ja pyysin miähen tuomaan vanhan keinun pirtille.
Keinussa on musta maali piukassa kiinni. Tämän irrottamiseen menee vielä toinenkin tovi, jos siihen haluaa uuden maalin pintaan.
Kun viimeinenkin sohva lähti, siirrettiin tyttären sohvasänky pirttiin. Eihän tämä ihan helposti tapahtunut. Koko kehikko piti purkaa osiin, mutta sillä aikaa minä saatoin silittää päällisen, jos toisenkin.  Harvakuvioinen pitsipeitto päälimmäiseksi ja tyynyjä selkänojan pehmikkeeksi.
Ei tämä huonekalujen siirto tähän jää. Pitää tehdä vielä muutama siirto, että saadaan palikat sopimaan kohdilleen ja pojat käymään kotona yhtä aikaa tekemässä painavampien kalusteiden siirtoa. Ei ne kyl vielä tiedä mitä tässä suunnittelen =)
 Taidan taas huomenna jatkaa tenttiin lukemista uudella istuimella.
Tein pyynnöstä kaksi perhosta. Oli kiva työskennellä lasin parissa pitkästä aikaa. Mukavaa pääsiäisen jatkoa kaikille.
 

4 kommenttia:

Sartsa kirjoitti...

Järjestely on mukavaa. Miäkii oon hävittäny monta juttua nyt remontin jälkeen. Toi uus sohva on hieno! Varmaan tekee muutenkin ihan eri näköseksi ympäristönsä, kun on erilainen, kun ne vanhat sohvat. Välillä tuntuu, että mitään ei saa kaupaksi tai lahjotettuakaan, kun haluais päästä jostain jutusta eroon.

satunNainen Paula kirjoitti...

Hertsimaleijaa, siellähän näyttää ihan erilaiselta kuin aiemmin! Kaunista, kevyttä ja kepeää! Aurinko herättelee kovasti kodinkunnostuspuuhiin.
Aurinko piristää muutenkin, tuntuu kuin heräisi pitkästä (2 vuoden?) talviunesta. Kai se kesäkin sieltä vielä koittaa?

liisan kotona kirjoitti...

Pieni uudelleenjärjestely piristää kummasti ja tuo sohvasi aivan kutsuu makoilemaan ja nauttimaan. Ihania perhosia <3

TeSa kirjoitti...

Piristystä tässä kaivataankin kaiken puurtamisen keskellä.