keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Joulu hiipii

Syksyn juhlakausi on käynnistymässä, kun päästiin ohi pyhäinmiestenpäivän. Toiset juhlistivat Halloweenin, mutta meillä se ei näkynyt, kuin kuistin valossa olleesta lasisesta nahkamiehestä. Ihan vielä en miellä karkkia ja kepposta näkyväksi meidän sisustuksessa.
Kävimme työasioissa kaupungilla ja somesta pongaamieni kuvien perusteella raahauduin Stockmannille pää täynnä läkää. 
Vuoden pettymys haipui kuin tuhka tuulee, kun kaukaa jo näin kuinka suuri onkaan joulukoristeosasto. Hyörin, pyörin ja nostelin. Tunnustelin ja makustelin, en kuitenkaan maistanut, lähes jokaisen ihanuuden. Miäs yritti ymmärtää, kantoi ostoskoria. Palautti takaisin ne mitä en halunnutkaan, ja minä lappasin toiselta reunalta lisää. Aika maltilliset kuitenkin olivat ostokseni, mutta päätin mennä paremmalla voinnilla uusintakierrokselle. Minua jäi kaihertamaan ihastuttavat piparkakkutalot, jotka niin kooltaan, kuin väriltään ja tyyliltään sopisivat hyvinkin jouluiseen kylääni. Hinnasta olin kyllä eri mieltä, suurin talo maksoi lähes 60 €, kuva ylhäällä oikealla.
Roosakulta, puuteriroosa, hopea, valkoinen, vaaleanpunainen ja pikkaisen kimalletta. Tein pienen asetelman eteisen lipaston päälle saamaamme Arabialaiseen kastikeastiaan.


6 kommenttia:

Irma kirjoitti...

Kaunis on asetelma lipaston päällä!! Heti putkahti pääss ajatus että minullakin on tuollainen kastikeastia mutta mahtaako siinä olla sininen reunus, pitääpä tarkistaa, taidan matkia sinua:)

Saatko uuden työhuoneen vai miksi se on noin kokonaan tyhjennetty edellisessä postauksessasi?

TeSa kirjoitti...

Kiitos, kiitos!
Saisin kyllä erillisen työhuoneen, mutta en halua. Minulla on joskus sellainen ollut pehmeälle materiaalille. Nyt kaikki huoneet ovat jollain tavalla osa harrasteitani.

Liisa kirjoitti...

Erittäin kaunis ,seesteinen asetelma!!
Piparitalo ,ihanuus:))
hypistelin ,rapistelin,mutta kaupaan jätin joulu-höpön:))

TeSa kirjoitti...

Kiitos Liisa =)

Sarin kotona kirjoitti...

Voi mitä ihanuuksia Stocmannilla on. Pitääkin käydä siellä joku päivä.
Kaunis asetelma!

TeSa kirjoitti...

Näihin sortuu helposti!