maanantai 19. marraskuuta 2018

Kuvakollaasit

Syksy on kietonut tienoot pimeyteen, auringonpilkahdus on vain hetkellinen. Iloa ja valoa täytyy itse etsiä ja löytää.
Kiinanruusu päätti aloittaa kukintonsa vuoden pimeimpään aikaan. Aurinkoisen kaunis yksilö, joka on kukkinut jo useamman viikon monin eri kukinnoin. Yllättävän pitkään yksi kukkanen pysyy kauniina. Kasaan kuivuminenkin vie oman aikansa. 
Viherkasvitkin odottavan saavansa aina osa auringonsäteistä. Meillä kun ei harrasteta kasvilamppuja, mutta kausi/jouluvaloja kylläkin. 
Kastelun kanssa mennään mutulla. Muistinks kastella ton tai ton??!! Annetaan vähän lisää. Kääk, tää on lumme.
Kuistin ilmeen muuttamista suunnittelen aina ohikulkeissani. Osa alkusyksyllä laittamistani on vielä ihan freesinä, osan palellutti aiemmat pakkaset. Jotain jouluisempaa ilmettä ja mahdollista lumisadetta ajatellen, helposti lakaistavaa kuistinpintaa täytyy suunnitella. Ulkovalojen määrää ei liiemmin ole lisätty. Kynttilät sytytetään, kun kotiudutaan. Niiden valo ei kyllä mitenkään lisää turvallisuutta kulkuväylille, mutta onhan se kodikkuus ennen kaikkea järjestettävä.
Ikkunoista ja pöytien pinnoilta on riisuttava syksyinen sisutus ja annettava tilaa talvisemmalle sisustukselle. Himppasen into meinaa laantua, kun banaanilaatikot vaeltaa huoneesta toiseen, antaen tilaa makuhuoneen pintarempalle. Ehkä se, kyllä se!, jouluksi valmistuu =D

4 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Ompas nätti tuo kiinanruusu.
Lyhdyt tekevät pihasta "kauniin"ja terassi asetelmat on toden totta oltava helposti puistettava/siirrettävä..lumen luonnin ajaksi...jos nyt sitä lunta ylleensä tullee koko suomeen??Sanovat 60 vuoteen ei ole tälläistä näin lumetonta aikaa ollut?Lumi antaa suojan kasveille,ja eläimille:),
Pikkuhiljaa syyskoristukset,hiipuvat kaappiin piiloon.Tilalle joulu-höpöä:)
Oikein ihanaa alkanutta viikkoa!!

TeSa kirjoitti...

Lumisuojaa olen kaivannut monena talvena.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kaunis valo ja asetelmat teidän terassilla. Minä odotan kovasti ensilunta. Tämä syksyn harmaus jo väsyttää (vaikkakin on rauhoittavan kaunista tämäkin aika)

TeSa kirjoitti...

Valon painuessa mailleen tulee levollinen olo. Ei täyyd hötkyillä joka suuntaan, vaan vaipua horrokseen ja nauttia hämärästä.
Ensilunta on kait luvasssa lähiaikoina.