Kukkataso

Mihin kaikkeen sitä saakaan aikansa käytettyä, kun miettii, että toi, toi ja nämäkin pitäisi vielä tehdä. Joskus jonkin asian hoksaamiseen menee kamalasti aikaa, toiseen taas yks välähdys, kun ollaan jo tekemässä uutta. Palaan vielä myöhemmin tuohon hommaan, mikä junnaa.
Nyt esittelen uuden kukkatason, josta sain idean nojailemalla kasvarin oviaukossa yhtenä iltana.

Moni asia johtaa toiseen, mutta meillähän näitä vanhoja esineitä riittää. On toki myös saatu, kiitos kaikille lahjottaneille. On ostettu ja matkalla osa on jo hajonnutkin. Mutta nämä vahat maitotonkat on ja pysyy. Miähen vanhemmat olivat jo maidontuottaja. Me emme jatkaneet heidän töitään, kun olivat silloiselle luopumiseläkkeelle jäätyään tyhjentäneet navetan. Mutta me seurasimme heidän jalanjäljissään myöhemmin viljelijöinä ja hoidimme lypsykarjaakin reilun kymmenen vuotta. Siksikin työvälineet ja materiaali on tullut tutuksi minulle ja osa on jäänyt säästöön.

Ihastuin tänä keväänä kosmoskukkaan ja nimenomaan tähän valkoiseen. Tarvitsin sille näyttävän paikan ja tilavan ruukun. Tuulisella pihalla ei muoviruukut pysy pystyssä, vaikka aina ihailen niitä. Kiviä taskuun, ei kun ruukkuun.

Keväällä, kun vielä sai reissata,teimme hakumatkan suurelle ja paljon painavalle mankelipyörälle. Tein kaupat, maksoinkin heti, mutta nouto siirtyi keväämälle ja lopulta kun ennätimme tyttären luona käymään, kävivät miäs ja vävy noutamassa tämän. 
Myönnän, että ei minulla ollut ihan heti tälle paikkaa ja lopulta unohdinkin sen olemassa olon. Nolo! Miäs oli pyöritellyt tämän pihalle talon päätyyn nojailemaan ja siinä sitä viikon, kaksi, katselin. Miten sitten yhdistin kosmoskukan ja mankelipyörän?

Nainen on monen luoja, niin ideoidenkin. Minun pitää saada tänä kesänä terassin edestä pois liukkaat askelkivet. Niillä on kaatunut niin miäs, kuin minä. Ei yhtään pitkää liukua enää! Saisiko laatoista kukkatason moneen eri kerrokseen? Laatat on painavia, ei nyt suuren suuria, mutta paksua graniittia. Olemme joskus vuosia sitten ostaneet Kurun Kiviveistämöltä graniittia, joilla meidän kukkamaat on kierretty. Tai osa niistä.

Hetken meni kiviä siirrellessä, traktorista oli hyvä apu siirtäessä, tulimme siihen tulokseen, että ei kiva. Liikaa silppua. Kunnes!
Meillähän on vielä se iso kivi käyttämättä. Ronttasin sen aikoinaan miähen veljen kanssa kahdestaan rinteeseen heitettynä, mutta se oli saatava kyytiin. Muistan, kuinka se painoi, kun kahden nostimme, vedimme liinoilla auton peräkoukulla ja siirsimme käsin lavalle. 
Vieläkin se painoi ihan julmetusti, kun miähen kanssa nostimme ja siirsimme sitä kurpankauhaan. Liinoilla kiinni ja jumps, maata vasten. Pientä hienosäätöä, että saimme sen liukumaan oven alle. Arvioimme kiven painavan lähemmäs 150 kg, tai enemmän. Korkeutta sillä on n.150. leveyttä 80 ja paksukin on.

Yhden yön mietin miten tästä edetään ja töiden jälkeen kiven alle laitettiin rautakanki ja minä lisäsin muutaman tasapainottavan kiven laatan alle. Se oli niin alavireinen, että en saanut oltua asian kanssa. Nyt kun passasimme sen uudestaan paikoilleen, kannoimme parit mosat pehmentämään laattaa. Maitotonkat asettuivat paikoilleen ja kosmoskukka sai alusensa. 
Maitosiivilässä hautoo kana. Mankelipyörä on kiinnitetty paksulla kettingillä paikoilleen.

Hyllylle en taida laittaa kukkia laisinkaan, kun laatikoa pitää pyörittää jatkuvasti valon suuntaan.

Tässä puuhassa yhdistyi moni asia. Terassin laatat piti saada pois, suuri laatta olisi pitänyt siirtää viimeistään kesän lopussa toisaalle. 
Mankelinpyörälle löytyi kiva paikka ja vanhat maitotonkat tulevat hyvin esille.

Ja ovi puutarhaan sain uuden lookin,