Odotettavissa kaupunkitulvia!

Askel eteen nosta, kyykkyyn, ylös! Kyykkyyn ylös! Mun polvet huutaa hoosiannaa, kun tuntuu, että kaikki duuni on nyt pelkkää konttaamista niin kotona, kuin töissä. Ja onhan se sitä. Tässä olen monasti jo miettinyt miten nostaa helposti kukkamaita itselle sopivalle korkeudelle. Taidan jakaa tämän kontaamisen nyt teidän kanssanne.

Olen ns.etupihalla. Etupiha käsittää kantti x kantin kokoisen viheralueen, jota pääsee hyvin kiertämään ympäri, mutta sitä on lähes mahdoton kiertää esim.autolla. Tällä pläntillä on ollut jos vaikka ja mitä! Ihan ensinnä siinä oli pelkkä nurmialue, jonka reunoille istutettiin puskia. Se osoittautui mauttomaksi, joten puskat lähti, ja aika pian sen jälkeen nurmikkokin.
Alue peitettiin perennaryhmin, jotka saivat vapaata temmellyskenttää. Sekään ei kauaa ollut mielenkiintoinen, kunnes taas muokattiin. Siinä vaiheessa tuli tämä blogi mukaan.

Muistaako kukaan? Oletko seurannut mukanani kaikki nämä vuodet? Tästä ensimmäisestä kuvallisesta julkaisusta tulee tässä kuussa 13-vuotta. Tämä julkaisu on järjestyksessään 2308.
Koko historian aikana sivun seuraajia on ollut 740 858. Tämän kevään aikana katselujen määrä on kuukaudessa lisääntynyt n.5 000/ kk, ollen nykyisin n.8-9 000/ kk.
Saan aika ajoin kylillä palautetta, että luetaan kyllä, mutta kommentointi jää. Terkut sinne esim. Eevalle, Railille, Anjalle, Maipille...teitä kaikkia varten on kiva kertoa kuvin ja tekstein, että olen. Tai olemme. Yhdessä tehden on aina jotain päivitettävää. Se oma hetki, kun kuvaan, kirjoitan luen ja tallennan.

Palataan taas hetki ajassa takaisinpäin, kuvaan, joka on juurikin linkkini takana. Kohta, josta tämä myllätty kaaos on saatu aikaan. Viime kesänä päätin, että nyt tämä saa riittää. Sammal, umpeenkasvanut viidakko ja ei mitään selkeyttä osio. Kaikki kivet olivat peittyneet vihreyteen, liian tiiviiseen kasvustoon.

Otetaan kaikki pois! Ihan kaikki. Niin laatat, kasvusto, kivet, hiekka. Putsataan alue ja aloitetaan jälleen alusta. Noh, mitä laitetaan? Siinäpä se. Ei mitään ideaa, ei sitten yhtään mitään. Sen tiesin, että en halua uunikiviä tähän takaisin. Keräsin ne maitokärryyn ja hus, pois tästä.

Halusin jotain ryhtiä, selkeyttä ja taas mahdollisuuden muokata valmista pohjaa vuodenaikojen mukaan. Haettiin suuret laatat takapihan terssin edestä kokeiluun. Jokainen laatta on eri kokoinen. Samoin vahvuuserot on huomattavat. Kivien nostaminen ja siirtely oli yhtä haastavaa, kuin kukkatasossakin. Kun yksi laatta oli paikoillaan, toista passattiin viereen, oli ensimmäinen nostettava taas pois ja muokattava pohjaa. Oikein kivenpyörittäjien pariskunta. Pyöreät, vedenhiomat kivet pyörivät jaloissa, kun niilläkin nostettiin ohuita kivenkulmia suoriksi.

Jotenkin ummistin silmäni koko etupihalle, vaikka kyllä minä silmänurkastani näin sen keskeneräisyyden. Jotainhan tuolle kivikasalle on tehtävä. Mkään ei tuntunut toimivan, joten kiersimme irtokiviä ja maksimoin tuohtumukseni =)
Olin päättänyt, että etupiha, talonpuoleinen reuna on valmiina ennen kuin jouluruusu lopettaa kukintansa. No nyt se on jo ihan lime, eli hilkulla mennään, että koko homma olisi siirtynyt ensi kevääseen.
Miäs sihlasi murskeesta pientä murua kokonaisen kotturillisen, jolla täytin laattojen välit. Päästin letkusta vettä, että saumat tiivistyi ja taas sama uudestaan niin kauan, kunnes sain tiiviin pinnan laattojen väliin.

Pyöreät kivet reunustavat laattojen takana nousevaa pientä multakumparetta, jossa on vuorenkilvet. Sain idean hirsitaloista Pinterestiä selatessani. Nämä hirret ovat vanhan navettamme seinästä. Kestävät sitten sen mitä kestävät. Miäs harrasti moottoriurheilua, ei kun sahaamista, minä päätin katon kaltevuuskulmat. Pönkäsin osan mökeistä kivikkoon, osa jäi päällystetylle pinnalle. Sinkkisaavin ilman pohjaa nappasin yhdestä kukkamaasta. Olen saanut tämän lintattuna taitteelta kasaan sisareltani, joka löysi sen pihamaaltaan.

Tiivistäessäni saumahiekkaa huomasin, että laatoille jää vesipatja, jos kastelen reilummin, eli odotettavissa on kaupunkitulva rankkasateen kohdatessa pienen pienen hirsikylän.

Kokonaisuus ei ole ihan vielä sitä mitä tavoittelin, mutta onpahan ne kivet pois kuleksimasta. Hain lisää kiviä pergolasta, jossa tehdään viimeistelytöitä. Näin se materia kiertää.

Joudumme purkamaan työhuoneeni päädyssä olevan kukkamaan, josta nappasimme ensimmäiseksi kummitädiltäni saamanani virpiangervon.Teimme suurista lohkarekivistä tuollaisen pesän, jonka täytimme hyvällä mullalla ja lannoitteella. Pitää vain muistaa kastella kunnolla, kun kivi vetää lämpöä puoleensa ja haihduttaa maasta kosteutta. Mutta hyvin tämä on jo kasvuun lähtenyt, kun aukoo kukkiaan.

Viime kesänä tehty tilateos sai jäädä sille varattuun paikkaan. Tai oikeammin, se on ottanut tuosta paikkansa viime kesänä.

Etupihalla kukkiva alppiruusu vie kukinnallaan kaiken huomion, onneksi, koska kaikki on vielä niin kesken.

Minulla on ollut kaiken aikaa tarkoitus imuroida tämä kivikkomaa, kuten viime kesänä. Tai edes ne näkyvimmät rikat ottaa pois kivien koloista. Kahdesti imuri on jo kannettu talon seinustalle, mutta en ole saanut aikaiseksi. Kyllä se siitä, ehkä.

Jos imurointi on tökkinyt, olen ryhdistäytynyt ja kaivanut murskeen seasta rikkaruohonpoistajalla voikukan juurakoita ja harannut harvennuskuokalla tiivistynyttä hiekkaa ja siihen hyvään kasvuun lähtenyttä sammalta pois monena iltana. Sammaltahan on poistettu myös toisaalta hyvällä menestyksellä.