maanantai 3. elokuuta 2020

Juhlitaan tyttöjä

Viime viikonloppuna pääsimme lopultakin porukalla juhlimaan Venlan, 5 v. ja Vanessan 3 v. synttäreitä. Venlan syntymäpäivä on huhtikuussa ja Vanessan tammikuussa. Alunperin yhteisjuhlien piti olla maaliskuussa, mutta ne peruttiin ja odotettiin uutta kutsupäivää. Niin odottivat tytötkin! He olivat ihan innoissaan, kun koti koristautui teemajuhlaan, joka oli yksisarviset.
Tytär oli täyttänyt ilmapalloja, joita olivat yhdessä miähensä kanssa kiinnittäneet. Pallokaari oli asetettu ruokailutila takaseinään, karkkibuffan ylle. Olin ihan haltioissani, minäkin haluan teemajuhlat ja pallokaaren!!
 Tytär oli askarrellut yksisarvisen pallokaaren alle.


Kakku oli kaunis, tilaustyö. Sen kauniit värikerrokset lisäsivät houkuttavuutta. Molempien tyttöjen nimet olivat lautasen reunassa.
Juhlia ennen oli palloepisodi, kun toinen numeropallo lähti karkuun. Setämiäs tuli apuun uuden pallon kanssa.
Ikähän on vain numeroita, mutta tässä olisi minun tämänhetkinen ;)
Kuperkeikat ovat yksisarvisten lempipuuhaa.
 Siinä menee hiukset ihan sekaisin.
 Sarven voi aina oikaista ja sipaista korvantakusen.
Kaikesta huomaa, että täällä juhlitaan.
^  ^
  U


Sinua halaan
onnittelut luoksesi tuon.
Sulle päivän parhaan toivon,
ajatukset kauneimmat suon.





Huppista, toiseen suuntaan.


Tyttö pieni hymysuu, päivänsankari, kukas muu. Onnea paljon sinulle suoden, rakkaat halaukset mukana tuoden.




Tarjoiluastioissa oli myös teemalautaset ja -mukit. Pahvimukiin saattoi kerätä suolaista ja makeaa naposteltavaa.
Täyteläisen voileipäkakun olivat tehneet vävy äitinsä kanssa. Oli kyllä niin hyvää, että!


Yksisarviset olivat pompahtaneet myös kattoon.
Nuorimmainen ja Sonja. Nyt on tuplat.




Tässä on meidän Sonja.
Ihme kyllä nuo tyttöjen mukana kulkeneet ilmapallot eivät pudottaneet mitään.
Tytöt malttoivat odottaa, että pääsevät pian puhaltamaan kakkukyntilät.
Pienen tytön suuri päivä olkoon täynnä riemua, naurua ja laulua, paljon päivänpaistetta.


Eteisen kattoon oli ripustettu Vennin 1-v juhlien pallokoristeet. Kivaa kierrätystä. Kun tuuletus tehtiin läpivetona, niin nämä, kuin oviverhotkin saivat hyvää liikettä.
Pikkutyttö punaposki, ole aina iloinen, kasva niin kuin kedon kukka, viserrä kuin lintunen.
Tyttöjen saamoja lahjapehmot isän puolen setämieheltä. Me lähetimme lahjat jo keväällä, mutta juhliin piti mummin saada viedä jotain pientä.
Täällä on mamma laittanut kyntensä peliin. Juhlan teemavärit näkyvät.
Juhlavan kakun leikkaamisessa oli äiti apuna. Oi kuinka oli jännää seurata kakun aukaisua ja nähdä ne kaikki raidat.
En huomannut kuvata nähtäväksi kakkua sisältä laisinkaan.




Isukki ja Vanessa
Vävy ja vaari
Makeilla mennään








Kummisetä ja Venla
Setämiäs ja Vanessa
Toinen setämiäs perheineen oli matkanpäällä, eikä päässyt juhliin mukaan.


Kakkukynttilät 3-v puhallettiin suklaakakusta.
5-v kynttilät pätkiskakusta.


Aamulla ennen lähtöämme tein molemmille synttärikortit niin, että liima saattoi kuivua vielä menomatkan verran.



Suljen silmät, kuiskaan tuuleen

Suljen silmät, kuiskaan tuuleen.
Toivon että viestini kuulet.
Toivotan sulle onnea syvää,
iloa, rakkautta, päivääsi hyvään.
Tänään teillä juhlat on
Syntymäpäivänne verraton.


(Runot kopioitu netistä)






8 kommenttia:

Intsu kirjoitti...

Onnea,Onnea teille koko porukalle. Aivan ihanat synttärit. Lapsosten synttäreissä on aina niin jotain suloista.

KristiinaS kirjoitti...

Voi että mitkä pirskeet! Mahtavat. Jää tytöille kyllä kivoja muistoja näistä kaikista juhlista mitä perheissänne on. Hienoa.

Liisa kirjoitti...

Onnea!
Ihanat juhlat,ihanat ,suloset synttäri-sankarit;)
Lapsille kauniita ,muistoja,,aarteita mielen syöveriin.
Todella ihana tarina luetavaksi/katseltavaksi!:)
Kiitos TeSa!
Elokuu,,jatkaa kesää...

Sartsa kirjoitti...

Onnea tyttösille!
Melkoinen kakkukavalkaadi!
Pienille lapsille on niin helppo tehdä teemajuttuja, isommat taitaa olla jo vähän vaativampia, tai sitten minimalistisia.

Irma kirjoitti...

Kyllä on kiva että vanhemmat näkevät vaivaa järjestää lapsille kunnon juhlat:) Niitä on sitten kiva myöhemmin muistella:)

TeSa kirjoitti...

Lasten juhlissa on enemmän aina enemmän. Kiitos teille kaikille.

Saija kirjoitti...

Oh hoh!!! Nyt on järjestelyt huippuluokkaa. Kaari on tosiaan upea, täytyy pitää se mielessä tulevan varalle. Jää tytöille kivat muistot :)

TeSa kirjoitti...

Enemmän on aina enemmän...😅
Kulkee meidän piireissä nämä jos laittais vielä jotain.