perjantai 11. tammikuuta 2008

Itumyssy ja vihreät ystävät

Joulun lahjojen jälkeen minulla oli into aloittaa jotain huovutettavaa neulomaan.Jotta pääsisin edes lähellekkään viime vuonna valmistuneiden kassieni määrää,9, pitää niiden neulominen aloittaa heti vuoden alusta.
Kassejahan on hyvä olla joka lähtöön.Ne pitää olla hyvän kokoisia ja mukavan huolettomia.Eikä hyvä ulkonäkökään pahitteeksi ole.
Novitan Huopanen ja pienet läpät.
Kassiin olen kahvat ostanut viime kesänä VeTasta, Tallinnasta.Keramiikkanapeilla ompelin läpät kiinni, ei ole omaa tuotantoa.
Jossain vaiheessa voinen tehdä vuorinkin tukevoittamaan kassia, nyt ei ole mitään isompaa innostusta.

Hattua innostuin neulomaan lankakorien penkomisen jälkeen.Minulla oli kerä jäljellä näitä ituhipukoita.Yhdistin langan Novitan Floricaan,neuloin kaitaleen poikittain.Ompelin päät yhteen , ja keräilin tarvittavan silmukkamäärän kupolia varten.
En muista mitä lankaa tuo hapsulanka on.Vyötettä oli jäljellä vain pesuohjeen verran ja siinä oli merkintä, käsinpesu 30 ´.Laitoin pesukoneeseen neuleen huopumaan, ja toivoin ettei irtoaisi kamalasti hapsuja.Hatusta tuli kerrasta hyvä, ja tätähän ei voi nauramatta katsella.Lapset sentään yrittään hillitä itseään, ja äiren luovuutta.
KristiinaS kirjoittaman huivin ohjetta piti heti päästä kokeilemaan.Yhden kerän ihme, kaunis mallineule.
En sitten oppinut mallikuviota ulkoa, laskin ja tavasin joka ainoan silmukan sen 150 gr kerän ajan.
Tuli mieleen toisenkin kerran vaikeimmat tanssiharjoitukset.
Lankana 7 veljestä.

7 kommenttia:

Kristiina S kirjoitti...

Hih, en muuten minäkään oppinut sitä nuottia ulkoa! Kumma kun jotkut nuotit menee heti perille ja toiset ei millään.
Mulla oli koko ajan edessä pistekuvio mallista, ja katsottava oli joka rivillä ainakin joku kohta.
Eihän se vaikea ole ollenkaan mutta?

Talutin kirjoitti...

Toi pipo on aivan ihana :D

möhönasu kirjoitti...

Kiva kassi...ihana tuo läppä tuossa kassissa...ja napit :)

Anonyymi kirjoitti...

Voi vaude miten tosi nopee sä olet ja ahkera! Enhän minä ehdi täällä kuin haukotella,kun sulla on jo valmiina vaikka mitä:)Kaikki sun tuotantos ovat hienoja,mutta kyllä mä ihastuin tuohon kassiin!T:Intsu

TeSa kirjoitti...

Niin ne nuotit joskus särisee.
Kiitos teille. Näitä pieniä töitä on kiva välillä tehdä, tulis vain pakkaset takaisin saisi ottaa asusteet käyttöönsä.

Eijan kudontaputiikki kirjoitti...

On kivan näköinen ja kokoinen kassi !

TeSa kirjoitti...

Kiitos, kassin tilavuus on kuusi kerää 7 veljestä, on jo mitattu.