lauantai 26. tammikuuta 2008

Kokoontumiset

Emäntä leviää ja sen työt kanssa ympäri taloa. Tällä hetkellä on töideni tapaamispaikka kodinhoitohuoneessa. Talviaikana ei ole suurempaa intoa siirtyä lasitöiden kanssa työskentelemään piharakennukseen.
Ulkorakennuksessa on ihan hyvä työskentelytila, mutta siellä pitää käydä ensin lämmittämässä huone ,jotta saisi työskentelyilman mukavaksi. Samassa tilassa kuivuu miesten kiekkokamppeet ja ne vie talviaikaan niin suuren osan huoneen käyttöpinta-alasta, etten ole lasieni kanssa paljon tilaa hyödyntänyt. Kesällä paikka on ihanteellinen omille töilleni, mutten juurikaan silloin lasia työstä.
Olen jälleen ottanut työn alle pojalle tulevan moottoripyöräilijän. Työni etenee hitaasti, mutta nyt olen päässyt jo foliointivaiheeseen. Ota tuosta nyt selvä, mikä pala mihinkäkin sopii.
Puseroni etenee hihoissa. Monta kivaa mallia on uusista lehdistä ja netistä löytynyt, mutta yritän saada ensin tämän tekeleen valmiiksi. Jos minulla on liian monta neuletta kesken, ei meinaa mikään valmistua valmiiksi asti.
Puseron kappale oli pingoituksessa , saan pintaneuleen kauniisti auki ja näkyviin.
Piti sinne kodinhoitohuoneeseen vielä tämä aamulla valmistunut liinakin kiikuttaa. Styrox-levy kuuluu sisustukseemme.
Aloitin alkuviikosta etsimään isoa liinan mallia. Vähemmän löytyy isoista liinoista kauniita malleja. Tavoittelin metrin halkaisijaa, ja tästä tulikin hiukan isompi, koska liina meni levyn reunojen yli.
Lankana on Lidlin virkkauslanka, jota kului n. 300 gr. Tästä jatkojalostuu enkeli, ja siihen pitää vielä virkata nuttukin. Mutta se tehdään siinä vaiheessa, kun näen kuinka mekko asettuu kokoamisvaiheessa kokonaisuuteen.

10 kommenttia:

möhönasu kirjoitti...

Todella kaunis malli....mistä lehdestä tuo liinan malli on?

Anonyymi kirjoitti...

Taas sulla on monenlaista menossa. ihanan mallinen toi liina. T:Intsu

Outi kirjoitti...

Liina olisi varmaan upea pöydälläkin! Kaunis.

TeSa kirjoitti...

Kiitos. No olenkin ollut huolimaton ja jättänyt ohjeen mainitsematta. Löytyy lehdestä Diana virkkausmaailma 1/07, malli 5. Tein viime kesänä samaisella mallilla liinan rippilahjaksi eräälle tytölle.

möhönasu kirjoitti...

Ilmankos tuo liina vaikutti tutulta :)...samainen lehti oli tuossa pöydän alahyllyllä avoinna tuosta kohtaa :)

TeSa kirjoitti...

Joskus se malli/lehti on lähempänä kuin huomaakaan!

Samma kirjoitti...

Moikka,
Lisäsin sun blogin omani linkkilistaan, toivottavasti sopii.

TeSa kirjoitti...

Sopii linkittää.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, tulin vastavierailulle.
Onpa tosi kiva motoristi tulossa. Siihen on saanut leikata ja hioa palan jos toisenkin.
Ja kaunis on liinakin. Näytäthän sitten sen valmiin enkelin, kunhan saat tehdyksi T:anki
Anonyyminä kirjauduin, kun en osaa tuota valitse henkilöllisyys-systeemiä käyttää...

TeSa kirjoitti...

Kyllä tulee kuvia, yritän kuvata aina kaikki työni ja aiemmat valmiit enkelit löytyy otsakkeesta virkkaus.