sunnuntai 6. tammikuuta 2008

Näyttelyyn tehtyjä

Onneksi on varastoita.Olen harmitellut,kun en itselleni ehdi tällä hetkellä tekemään mitään uutta, mutta mikä iloinen yllätys.Minulla onkin laatikollinen ihan käyttämättömiä asusteita ja ne kaikki on ihan minulle itselleni!
Uuden vuoden päivityksessä mainitsin jo, että pidin viime keväänä omista tekeleistäni näyttelyn ja sinne tein jonkin verran uusia neuleita.Lähinnä näitä asusteita.
Samaan aikaan oma vointini heikkeni niin paljon, että olen purkanutkin näyttelyn jossain harmaassa sumussa, koska en ole ehtinyt vieläkään kaivata näitä villaisia.
Mutta, tänään jäähallille kaipaisin jotain lämmikettä päälleni, pengoin laatikoitani ja voi mikä iloinen yllätys tulikaan eteeni.Olen minä ollut ahkera.Erivärisiä neulesettejä on kiva käyttää tumman talvitakkini kanssa.Tähän settiin kuuluu ranteenlämmittimet, mallineule on Olga-mummun sukasta tuttu pitsineule.Pipo on Odessa-mallia ja sukan kääntövarsissa on samaa Odessa-neuletta.Muutoin sukan varsi on resoorineulosta ja teräosa on Nalle-lankaa.
Kaulurinohje on Nice Factorin ohjeella väsätty.Lanka on ostettu Tallinnasta.

Tässä kaulurissa on Florican eri punaisen sävyjä,hyvä peruskauluri ja näitä olenkin neulonut koko perheelle ihan moottorikelkkailua ajatellen.Saa olla kunnon kauluri kovassa vauhdissa lämmittämässä.
Vaaleanpunaiset sukat on taas Olga-mummun ohjeella ja lankana on Jussi.Annoin nyt sukat tyttärelle, kun hällä on isompi jalka kuin minulla.

Vihreä setti, ooh, näissä silmä lepää.
Kaulahuivissa on joku ohuen ohut mohair ja pompulalanka.Molemmat on Tallinnasta, Filatista.
Lapasiin olen Florican lisäksi neulonut kirjavaa pehmoista ihanuutta, ei vyötettä tallella.
Sukkien mallin olen tainnut ottaa Ulla-neuleesta.Lankana on Nalle.
Ja pipo on Odessa,7 veljestä, helmillä koristeltu.Pujottelin helmet lankaan ensin, joten ne olen neulonut.

Olen saanut neulottua Huopasesta ison kasan jotain, joka kutistui pieneksi mytyksi koneessa.Mutta sitä työtä pitää vielä muokata, viimeistellä ja koristella kuvauskuntoon.
Minulla on käsityösaralla jonkinlainen elämäntapamuutos.Ollut jo hetken aikaa.
Teen vain yhtä, korkeintaan kahta työtä kerrallaan.Minäkin ihmettelen.
Päättelen langat heti työn tai kappaleen valmistuttua ja siinä se.Ei mitään isoja kasoja odottelemassa sitä inspistä viimeistelyä varten.Ei mitään outoja tekeleitä nurkissa odottamassa tekijäänsä.Minä olen edistynyt, se on sitä itsehillintää.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oi miten ihania asusteita olet tehnyt! Ja sä olet niin,niin ahkera. Yrityksen laskuja tässä makselen koneella ja heti mä "eksyin" Blogeihin:)T:Intsu

TeSa kirjoitti...

Sinulla on kiva työ,saat samalla koneella työn ja huvin ;)

Anonyymi kirjoitti...

Tulin piipahtamaan - vastavisiitillä siis. Olen mie täällä käynyt kyllä ennenkin mutta vasta nyt tajusin laittaa lokilistalta ylös. Kiva kun kaulurin ohjeella on käyttöä :-)

Mukavaa lumienkeliaikaa koko perheelle!

Anonyymi kirjoitti...

OOt sä ollu kamalan ahkera kutomaan. Kaikkea kivaa oot aikaan saanut.

TeSa kirjoitti...

Tykkään,tykkään niin kamalasti neuloa aina jotain.