maanantai 7. tammikuuta 2008

Lumienkeleitä

Kyllä, heti pitää tehdä lumienkelinkuvia puhtaalle lumelle.Ihanaa kevyttä pakkaslunta, puhdasta piehtaroida.Pojat koulupäivän jälkeen.
Nuorimmainen kaverinsa kanssa.
Miksenkö minä mennyt tekemään?Otin kuvaa,ja sieltä maasta ylös kampeeminen, hohhoijaa!
Saisi sitten sataa paljon lisää, pääsee lapset pulkkamäkeen, laskettelemaan ja hiihtämään.
Ja kuinka ihanalta kuulostaa pakkaslumen narskunta kengän alla.

Sain tilaamani langat tänään.Ihan sitten viimevuoden lopussa bongasin jostain blogista lankamyyntiä ja olihan minunkin osingoille päästävä.
Limen vihreä Smart minua kiehtoi ihan värinsä puolesta ja nyt voinen suunnitella vaikka aiemmin miähen tuliaiseksi tuomasta kirjavasta langasta (200 gr) tehdä jonkinlaisen yhdistelmän.Lanka ei riitä sellaisenaan vielä isompaan työhön, ehkä minä jätän taas mietintään ja katselen siihen vielä yhden värin, tai lisää toista väriä.
Alpakkaa ostin myös, eikä haisuakaan mitä tehdä.Laitetaan siis uudet langat odottamaan ja keskitytään olemassa oleviin töihin.
Ei minulla kyllä ole nyt mikään neule kesken.Sain hetki sitten valmiiksi nuoremman pojan kolmet sukat.Mikään ei ole ihanampaa vetää jalkaansa, kuin hyvin istuva sukka.Lämmin ja napakka.Ja se sukka on seiskaveikan harmaa perussellainen.Kolmet 37 koon.
Asettelin yhden parin saappaanvarteen aamua odottamaan, lähtee varmasti matkaan aamuhämärissä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Voi , taas sä olet tehnyt noin monet sukat! Päivänsankari kiittää onnitteluista:)T:Intsu