maanantai 10. maaliskuuta 2008

Mukavaa viikkoa meille

Viikonloppu menikin sitten melkein vailla neuletta. Meneillään jokin kevätväsymys käsitöiden saralla. Kaiken aikaa jotain kuitenkin tehdään, mutta mitään sellaista isoa ajatusta ei ole tekeillä.
Odottava olo, josko uusi Novita-lehti antaisi insipksen kesän keveistä neuleista.
Sukan aloitin messuostoksista, sain siitä pienen matkaneulomuksen pojan kiekkopelimatkalle. Tampereella Hervannassa pelattujen kiekkopelien välillä kävin istumassa autossa ja tikuttelin ihanan keväistä Fabelia. Tuo Hervannan jäähallihan ei ole oikein katsojaystävällinen paikka, ilman katsomoa, 40 m syvyydessä. Hissi kuljettaa väkeä ylös ja alas, ylös ja alas, monta kertaa. Ja muutaman kyydin minäkin tarvitsin päivän aikana.
Viikosta on tulossa mielenkiintoinen tahtojen taistelu.
Minulla on omat mielipiteeni, kuinka ollaan ja niin sitä koettaa nuori Mollekin. Eilen sitten kissu tuli mukanamme hoitoon ja tuttu vahtipaikka oli hyvässä muistissa. Ilpo ja Tuomo saivat vaanivia katseita. Tätä herkeämätöntä tuijotusta kestää hetken ja sitten pitääkin jo kokeilla katon kautta lähetymistä. Mutta laatikko on ympäriinsä kiinni ja sitä pystyy lähestymään vain ihmisvahdin läsnäollessa. Niin, tyttären huoneen ovi on kiinni koko päivän. Molle olisi halunnut vahtia ihan ruokapalkalla, siis omilla muonillaan.
Nämä jälleentapaamiskuvat ovat eilen illalla otettuja. Tänään on jo kokeiltu hyppiä kaktuksien ja viirivehkan sekaan. Kerkeeväisiä nelijalkaisia nämä nuoret kaverit.

4 kommenttia:

Talsu kirjoitti...

Oi kun on suloinen kissa :)
Minäkin odottelen mielenkiinnolla tuota uutta lehteä. Yleensä mallit näyttävät kuitenkin lehdessä paremmilta kuin netissä, muutamaa katselinkin jo vähän sillä silmällä ...

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Ihanan keväisen värinen tuo työn alla oleva sukka! Ja voi mahdoton, kylläpä on ihania eläinkuvia :D Kissa tahtoisi niin kovasti tehdä lähempää tuttavuutta, mutta gerbiili ei ole moksiskaan ;) On siinä rohkea gerbu :o

ElliDonna kirjoitti...

Minä haluaisin meille akvaarion, mutta olen satavarma, että meidän Donna mulahtaa sinne ennemmin tai myöhemmin. Turvallisempaa on jättää se akvaario sinne kauppaan...