lauantai 15. marraskuuta 2008

Messutunnelmia

En sitten hyvällä tahdollakaan jaksanut eilen illalla laittaa messukierroksesta ja ostoksista mitään näkyville.
Aikainen työaamu ja monen tunnin kierros messuilla teki tehtävänsä, messuilija väsyi saatuaan raahattua kassinsa illalla ovesta sisälle. Aamulla, hyvin nukutun yön jälkeen kaikki näyttää paljon paremmalta. Ja ajatuskin kulkee.
Minulle syksyn kohokohta on nämä messut. Niitä odottaa ja laskee työnsä ja menonsa siten, että sinne pääsee edes yhdeksi kokonaiseksi päiväksi katselemaan. Eikä meinaa yksi päivä enään riittäkään, niin paljon on nähtävää. Kahden päivän ranneke (16€) voisi olla ihan paikallaan, jallaatkin kestäisi paremmin sen teputtamisen. Kiertelisi vain yhden hallin / päivä.
Miäs lähti ensimmäisen kerran mukanaani Pirkkahallin messuille, syksyllä olimme yhdessä Seinäjoen messuilla. Kumpikin kiersi itseämme kiinnostavia kohteita.
Ja kyllä sitä nähtävää riitti. Esittelijöitä on ennätysmäärärä, saa nähdä, onko ennätysmäärä kävijöitäkin. Nimittäin ihan tungokseen asti sitä väkeä ei eilen vielä ollut, mutta jo lippukojulla huomasi, että kiinnostusta messuille on. Vesisateessa joutui jonottamaan monta jonollista väkeä.
Minulla on sellainen oma perinteinen kierros, jota pyrin noudattamaan joka vuosi. Ensin menen kirjaostoksille, pääsee rauhassa selailemaan mahtavan kirjavalikoiman. Monesta valitsemastani kirjasta päädyin ostamaan Hobbooksin osastolta 400 neulemallia -kirjan.
Alempi kirja on liittymislahja, ostin Suuren Käsityö -lehden tarjouksella vuodeksi eteenpäin, 39 €:lla.
Lankatarjontaa oli useammassa eri pisteessä. Minulla ei edelleenkään ole mitään akuuttia tarvetta kasvattaa jo olemassa olevaa lankavarastoani, mutta ei ole mitään syytä jättää käyttämättä tätä hyvää tilaisuutta hypistellä ja tehdä pieniä ostoksia, kun tarjonta on ihan käden ulottuvilla. Montaa ihanaa lankaa hypistelin ja silittelin, mutta yritin kuitenkin pitää järjenäänen päässäni ja ostaa vain tarpeeseen tulevia lankoja.
Jonkun vieraan miehen murahdus takanani sai minut kääntymään, kun hän isoon ääneen vaimolleen sanoi, että kummallista lankojen hamstraamista nykynaisissa!

Valkoista Merino Oron -lankaa ostin ajatuksella neuloa tyttären vanhojenpäiväpukuun huivia. Nyt en muista putiikinpitäjän nimeä, mutta hintaa langalla oli 7 € ja jäljellä oli vain yksi vyyhti valkoista.
Nuo taustalla olevat valkoiset langat on Priiman osastolta ja punainen karstavilla joltain toiselta.

Messuilla näkyi paljon tuttuja, myös muutamia bloginaisia ja neulomolaisia miehineen käveli vastaan. Oli ihana nähdä teidät kaikki.
Olen taas keskittynyt vain lankojen ostamiseen, mutta kun halvalla sain, niin ostettavahan se oli.
Ohuiden sukkalankojen määrä lisääntyi jälleen muutamalla kerällä, vaikka kotona on 3 kg ohuita sukkalankoja. Nolo!
Tuo Noron sukkalanka ei ole mikään halpa ostos, mutta yksi kerä tätä ihanuutta, ihan minua miellyttävissä väreissä, oli saatava ostaa. Muut langat olivatkin 2 -5 € hintaisia.

Työvälineitä harrastusta pönkittämään oli myös tarjolla monella eri osastolla. Piti vain hiukan käyttää enempi aikaa ja kierrellä katsomassa muidenkin tuotteiden hintoja.
Knits Picks -puikkoja ostin kahdet, 5 € /pkt. Pääsen minäkin kokeilemaan sukanneulontaa näillä hyväksi kehutuilla puikoilla. Jos ne sukkalankamäärätkin alkaisi siten vähenemään, eikä vain lisääntymään kirstussani.
Ostoskassini täyttyi myös sormikaspuikoilla ja helmillä.
HelmiQ osastolla tein ostoksia sellaisella innolla, etten huomannut edes pankkikorttini jääneen sinne. Myöhemmin taskussani pirisevä puhelin herätti minut unelmoinnistani, kun sain tekstarin. Pankkikorttinne on jäänyt osastollemme, tervetuloa noutamaan se. Voi, kääk!

Monet messut käyneenä, sitä osaa varautua pitkiin jatkuviin jonoihin sekä syömään, että vessaan pyrkiessään. Ensimmäiseen asiaan pystyy hyvin itse vaikuttamaan ottamalla omat eväät mukaansa ja nauttia niitä hallin katsomossa. Katsella hetken rauhassa sitä alapuolella vellovaa, hitaasti etenevää ihmismerta ja kerätä lisää voimia uuteen hyökkäyseen.
Jälkimmäiseen asiaan, vessajonoon, ei voi vaikuttaa mitenkään. Sitä vain pitää ennakoida tarpeitaan tarpeeksi ajoissa, että ehtii tarpeilleen ajoissa.
Yhtä osastoa jäin kaipaamaan, keramiikkatarpeita. Jonakin vuonna on ollut myös keramiikkatyövälineitä myyvä osasto paikalla, nyt oli vain valmiita tuotteita myyviä osastoja.

Nyt tungen sukkalankani ennestään täynnä olevaan kirstuun ja keräilen tyhjät ostoskassit kaappiin. Kohta pitää olla valmiina lähdössä nuoremman pojan kiekkopelejä katselemaan iltapäiväksi. Mukavan rattoisaa viikonloppua teille kaikille.

7 kommenttia:

Tupuna kirjoitti...

Kiva messupäivähän sulla kuulostaa olleen.....Ostoksiakin on tullut ihan mukavasti:)
Voi itku pankkikortin katoamista...onneksi löytyi.

Kirsi kirjoitti...

Ihania ostoksia ja onneksi kortti tuli samaan matkaan!

TeSa kirjoitti...

Onneksi kortti palaantui samalla reissulla, myyjän hoiteissahan nuo korttilaitteet ovat, enkä huomannut omaani pyytää saatuani kuitin.

Malli45 kirjoitti...

Hauska tavata! Kivoja ostoksia, ihan samoja katselin. En saattanut ostaa sukkalankoja, vaikka mieli teki.

Matleena kirjoitti...

Eipä satuttu törmäämään messuilla, vaikka koetimme muistaa katsella vastaantulijoitakin, että oltais päästy halaamaan! Minä olen vielä Tampereella, huomenna kotiin.

Anonyymi kirjoitti...

Kivoja ostoksia, ainahan ne langat tarpeellisia ovat, vaikka ennestäänkin lankoja olisi...

TeSa kirjoitti...

Messut on vain muistoissa, langat piilossa ja kaikki niin tarpeellisia.