Härpätin

Nuorimmaisemme on koko kuluneen syksyn vispannut ja härpätöinnyt diabolonsa kanssa. Katsellut netistä erilaisia temppuja, kokeillut ja kikkaillut.
Sirkus tästä huushollista vielä puuttuikin!
Ei vaan kiva tätäkin kehitystä on ollut seurata, sitä on nimittäin tapahtunut sitten aloittamisen jälkeen ihan mahdottomasti.
Pojan mielestä tämä temppuilu on ihan samanlaista taitolajia, kuin pyöröpuikkojen kanssa touhuilu. Kaksi keppiä ja välissä naru.
Boloja on jo kaksi erilaista iso ja pieni. Ja lisääkin löytyy Punanaamiosta.
Koulukavereilla näitä on monella, eikä mikään hassumpi välituntileikki olekkaan.
Minulta tuo homma ei onnaa ollenkaan, en osaa edes vispata niin, että mikään pysyy narulla.
Sisätiloissa harjoittelua en oikein siedä, mutta jatkuvasti kuulen muovipläjäyksen jostain huoneesta. Taas se putosi! Aikaisin aamulla inhoan herätä siihen koko talon herättävään mäjähdykseen.
Kuvailin yhtenä lumisena aamuna pojan temppuilua pihalla. Kuinka narulla pystyykään kikkailemaan ja tasapainottelemaan keppien ja bolon kanssa.
Keskittymistä vaativaa puuhaa, alahuuli hukkuu välillä työntiimellyksessä ihan piiloon =}
Näihin korkeisiin heittoihin on sitten parempi heti ulkoistautua, muutoin tulee pihakomento pidemmäksi aikaa! Bolo pahus hukkui.
Vai hukkuiko sittenkään? Monesti se kyllä putoaa narulle ihan hups vaan, mutta menee se suuntima ohitsekkin välillä.
Tarpeeksi kun saa vauhtia boloon, on kiva grindata hetken aikaa.