maanantai 8. joulukuuta 2008

Taiteilija

Ikuinen projektini jatkuu, työpöytäni siivo. Tai ei se koskaan ole siistinä ollutkaan, jatkuva kaaos on paras sana kuvaamaan sitä.
Minulla pitäisi olla tuplaten enemmän työtilaa tai tuplaten vähemmän tavaraa. Mutta en halua luopua mistään. Olen keräillyt ostoskoriini kaikkia ihania jouluisia askartelutarvikkeita, penkonut laatikoistani lisää materiaalia ja taas se pöytäni on sekaisin. Äsh, olkoon! Kunhan vain jollekkin kulmalle sovin sen verran näpertämään, ettei ihan sylissään tarvitse tehdä.
Askartelu vie taas mukanaan. Tänä vuonna jätän väliin itsetehdyt joulukortit. Mutta muita askarteluja saattaa valmistua, kunhan vain malttaisin jättää neuleet hetkeksi syrjään.
Hieman siirtelin helmirasioitani järjestykseen, että sain uudelle kellolleni tilaa pienen laatikkoni päältä.
Kirppikseltä löytynyt vihreä peltirasia sai kylkeensä reiän miähen pajalla. Kelloon tarvittavat osat ostettiin Sinooperista.
Minulta puuttui vallan pöytäkello työpöydältäni ja tästä rasiasta sellainen valmistui pikapikaa. Kiinnittelin numerot paikoilleen ja kuuntelin kellon hiljaista ääntä. Saa jäädä työpöydälleni. Jos tikitys olisi ollut kovaäänistä, olisi kellolle laitettu siirto toisaalle. Ei ollut aikapommi.
Minulla on suuria suunnitelmia saada tämä(kin) askarteluläjä pienenemään ennen joulua. Joulun jälkeen löytyy yleensä alennusmyynneistä lisää materiaalia, jota taas nostelen ostoskoriini.
Kuvassa oikealla, vihreässä kipossa, on viimeksi valmistuneita keramiikkanappeja, Tilda -ompeluksia varten tehty.

Tänään koululle pojan mukana kulkenut pieni tonttupipa on matkannut uudelle omistajalleen. Ilahduin iltasella saamastani puhelusta, jossa kiiteltiin onnistunutta kokoa ja sain samalla kuulla kuinka pieni ihminen oli iloinnut uudesta pipastaan. Mukava kuulla.

Kuinka vaikeaa on välillä ottaa kiitosta vastaan? Vaatimattomuuttako?
Tästä on kulunut jo hetki aikaa, kun minulle melko ventovieras nainen tuli minua halaamaan ja sanoi minua taiteilijaksi. Hän hämmensi minua omalla avoimuudellaan, en osannut kuin mutista jotain kiitoksia.
Olen joskus pitänyt omien töideni näyttelyjä kirjastogalleriassa kylällämme, ehkä hän on siellä käynyt katsomassa aikaansaannoksiani.
Minä puolestani yritän kehua muiden töitä nähdessäni ja lukiessani blogeja.
Menee välillä monta päivää, ettei saa jäämään kirjaintakaan kiinni, vaikka aihetta monasti olisi. Yritän taas parantaa tapani.

Olisiko kulunut reilun vuoden aikaa, kun sain työpöydälleni vanhan pernalaatikon kässykirjoilleni hyllyksi. Isoon laatikkoon mahtuu monta opusta, sieltä löytyy monta sisutuskirjaakin. Tai sinne mahtui. Ei ole enään pitään aikaan kannattu ängetä yhtäkään kirjaa tai läpyskää muiden sekaan, nehän menee ihan kamalan rumiksi kansistaan.
Pieni kaino pyyntö miähelle, josko pajalta valmistuisi yksi laatikko lisää. Vanhat pernalaatikot olivat jo niin huonoja, ettei kannattanut tuoda sisälle rapistumaan enempää.
Takimmainen hyllyni on uusi, vanhoista ladonovista purettua, huonossa hapessa olevaa lautaa. Ei nyt ihan kamalan huonokuntoista, mutta sopivasti ajanpatinaa pinnassa.
Kolmatta laatikkoa pöytäni ei jaksa kantaa, sitten pitää miettiä muita hyllyjärjestelmiä.
Ja sieltä täältä hyllyiltä ja pöydältä näkyy kirppiksiltä ostettuja kauniita peltirasioita.

9 kommenttia:

Eila kirjoitti...

Kauniita peltirasioita on sinulle kertynyt! Onhan mukavaa saada kiitosta, mutta vaatimattomuus kai on meidän suomalaisten ominaisuus niin, ettei oikein osaa ottaa sitä vastaan, eikä ihan aina sitä antaakaan. Mukavaa viikonjatkoa sinulle!

Pirena kirjoitti...

Kiva kirjoitus taas, luin mielenkiinnolla.

Tupuna kirjoitti...

Arvasin , että tonttulakki on mieleinen:)
Jään odottelemaan ihania askartelujasi:)

selma kirjoitti...

Kyllä sua jo taiteilijaksi voi tituleerata ihan aiheesta. kovasti taas olet ahkeroinut :) Mukavaa Joulun odostusta edelleen :)

TeSa kirjoitti...

Ah, ihanat kiiltävät erilaiset peltirasiat saa minut harakan lailla tarttumaan kiinni. Liian kauan emmittyäni moni kaunis rasia on mennyt ohi sormieni.
Askartelut alkoivat illalla, hetikaikkimulle -tyyliin.
Selma, vaikka ei ihan taiteilija, niin montaa juttua on tullut kokeiltua ja vieläkin tehdään.

Nina kirjoitti...

Minustakin sinua voi aivan oikeutetusti taiteilijaksi kutsua. Olet kaiken lisäksi todella monipuolisesti luova ihminen.

Silmiini ensimmäiseksi osui tuo ruusukuvioinen peltipurkki, se on kaunis.

Vuokko kirjoitti...

Mistä tuntee taiteilijan? Vastauksesta voi olla montaa mieltä, mutta joka sinun blogiasi on seuraillut arvaa, että "kaiken takana on taiteilija". Niin uskomattoman hienoja töitä olet täällä esitellyt! Jatka samaan malliin, taitelija-nimityksen olet ansainnut minunkin mielestäni :)

Nna kirjoitti...

:D Minä juuri siivosin työpöytäni kaaoksen, kun lupasin niin tehdä jossain mielenhäiriössä. Mutta kyllä työpöydällä pitää olla tavaraa, että tarvittavat ovat käden ulottuvilla.

TeSa kirjoitti...

Kiitos. Luova olen, hiukan, vain hiukan boheemiluonne, mutta jossain on sitä taiteellisuuttakin.

Olen monasti miettinyt työpöytääni. Jos se olisi siisti ja tyhjä, tuskin löytäisin mistään mitään. Mutta kaikki tavarat kun riipin raapin, on pöydältä helppo ottaa mitä vaan ;)