lauantai 24. tammikuuta 2009

Irtohihat

Lopultakin tytön hame on valmis. Viimeistelyvaiheessa ompelin muutaman helmen kiinnittämään helman kääntökaitaleen paikoilleen.
Saattaa olla, että helma täydentyy helmillä vieläkin, kun hetken taas katselen kokonaisuutta.
Hameeseen löytyy kaava SK 1/ 2005 -lehdestä. Aiemmin onkin tullut mainittua, että tekemässäni hameessa on neljä kaitaletta. Poikkeaa ohjeen kahden kaitaleen hameesta aika paljon.
Päivän uusin ompelu olikin nopea tehdä. Irtohihat kauniista pitsikankaasta. Tässä kankaassa hyödynnettiin kankaan kaunis reuna. Heleä vaalea vihreä on hyvä lisä muihin asun väreihin.
Tytär olisi halunnut oikein pitkät hihat, haltijahihat. Hiukan tyrmäsin, koska ne on epäkäytännölliset, eikä meiltä taloudesta edes löydy päällystakkia, minkä sisään nuo hihat laitetaan ulos mentäessä.
Novitan 6 / 2003 lehdestä löytyy paljon kauniita hääasuja. Tästä lehdestä olisimme tehneetkin koko asun, mutta kangas loppui kesken, siksi niin monen kaavan yhteensovittaminen onkin ollut työlästä.
Irtohihojen käytänöllisyydestäkään ei ole mitään kokemusta, mutta näiden kiinnitys varmistettiin ompelemalla korsettiin napit ja hihoihin ompelin napille sopivan lenkin. Tarkoitus onkin ottaa hihat pois kaikkien päivän tanssiesitysten jälkeen, jolloin ruoka - astiassa ei ui mikään pitsihärpätin.
Asusovituksia on tullut tehtyä paljon ja mukana on ollut aina niin iloinen tyttö. Ei ole paljon tarvinnut huhuilla kokeilemaan, pyörimään pitkin pirtin lattiaa. Kävelemään ja nostelemaan käsiä mitä merkillisempiin asentoihin. Asun pitää kestää kaikki epämääräisetkin liikkeet.
Perheen kuopus, 11 v, pääsee osallistumaan illan tanssiaisiin, tanssimalla sisarensa kanssa Cicapon.
Sitä on harjoiteltu jo muutamia kertoja koulun jälkeen.
Vieläkin on asua täydentäviä osasia tekeillä. Ei kuitenkaan tänään enempää ompeluksia.

12 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Voi kun oli taas kiva lukea ja katsella kuvia tästä sinun urakastasi! ;)

Anonyymi kirjoitti...

Voi kuinka kaunis!

Katrir kirjoitti...

Upea mekko sait tehtyä

Anonyymi kirjoitti...

Upea hame! Onneksi olkoon suuresta urakasta ja kauniista lopputuloksesta!

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis hame! Olet sä vaan aika mestari ompelemaan.

Talsu kirjoitti...

Kiitti vinkistä :)
Täytyy heti joku pimeä päivä tässä kokeilla sitä.

Ja upea mekko. Uskomatonta, että joku osaa tommosiakin tehdä. (joo, itse osaan lyhentää verhot :D )

Anonyymi kirjoitti...

Kylläpäs sielä teidän ateljeessa syntyy vallan upea tanssipuku. Olet sinä aika mestari hommassa kuin hommassa. Onnekas tyttö, kun on noin taitava äiti.

Vuokko kirjoitti...

Uskoin lujasti siihen, että onnistuisit! En ollut väärässä, puvusta tuli upea!!!

Pirjo kirjoitti...

Niinhän se on, että lopussa kiitos seisoo...

Anonyymi kirjoitti...

Olet todella taitava! Tanssiaispuvusta tuli sanomattoman kaunis!

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana puku!

TeSa kirjoitti...

Kaunis kiitos teille kaikille.