perjantai 23. tammikuuta 2009

Mampsellin helmat

Tytön hame on valmistumaisillaan. Hameen helman tasoittaminen on erinäinen taiteenlaji. Kangasta valuu käsilleni monta metriä ja ympärysmittaa riittää.
10 vuori- ja päällikankaan erilaista palaa asettuu kauniisti pituuteensa tyttären seisoessa keittiöntuolilla eteisessä, pää katossa. Äiti äheltää ja konttaa ympäriinsä, mittaa ja merkkaa.
Hameen alle on otettu käyttöön minun morsiuspukuni vannealushame. Sitä tosin pitää hiukan lyhentää, tytär jäi minua lyhyemmäksi.
Hameen edessä on samaa taftia jota helmikirjoin korsetin miehustassa. Tämä kangas vilahtelee kävelyn ja tanssin aikana, näkyvä määrä riippuu jalkojen vilkkaasta askelluksesta.

Hamekangas, eli se mistä kaikki alkoi, on kaksipuolista. Sen voi hyödyntää molemmilta puolilta. Mutta leikata vai yhdeltä suunnalta. Se nimittäin siftaa ihan eri sävyjä.
Kangas on painavaa ja liukasta, siis haastavaa ommeltavaa.
Äitini osti kankaan Humppilan Marimekosta, vajaan 4 m, n.4 € metrihinnalla.
Tyttärellä on tanssikengät jalassa, saadaan helmaan sopiva korkeus helman mitta on valmis.
Viimeistelen vielä helman, käännän lopun sauman käsin. Mittailen etuliepeen kääntökohdan paikoilleen ja mietin miten sen kiinnitän tuohon päällikankaaseen.
Vielä on monta pientä ompelusta tekemättä, kaikki ne täydentävät tätä asua.

15 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Mitäpä se ei äiti tekisi lastensa eteen! ;D Mutta edelleen näyttää ihanalta!

Eija kirjoitti...

Oikein kauniilta näyttää ja hyvin laskostuu ja hohtaa nätisti. On siinä hommaa mut varmaan lopuksi huomaa että taas kannatti ja oppiikin samalla vielä uuttakin.

Anonyymi kirjoitti...

Vau! Itsekin vanhojenpäiväpuvun tehneenä voin vain ihastella saavutustasi ja luomisvoimaasi. Onnittelut tyttärelle ideasta ja sinulle toteutuksesta!

Anonyymi kirjoitti...

Upealta näyttää... kangas on kaunis eri värisävyineen..Hienoa yhteistyötä olette tehneet tyttäresi kanssa.

TeSa kirjoitti...

Kiitos kaikille.
Oppimista ja miettimistä on ollut. Onneksi taustalla on vuosien ainakana opittua tietoa, kansalasiopiston tunneilta.
Hitaasti hyvää tulee.

Anonyymi kirjoitti...

Upealta näyttää!

Anonyymi kirjoitti...

Wau,wau miten upea! Oot tosi taitava ja ahkerakin!! Seuraavaksi tietysti ompelet itse tyttärellesi morsiusmekon:D

TeSa kirjoitti...

Kiitos, kiitos.
Sösses sentään, eipä mennä asioiden edelle.

Nina kirjoitti...

On siinä melkoinen työ, mutta lopuksi palkitsee kyllä.
Todella kaunista kangasta!
Tsemppiä puvun loppumetreille :)

Anonyymi kirjoitti...

tosi kaunis tanssiaishame. Ompelussa on tullut usein eteeni tuo,että kun saa ompeluksen yhdeksi kappaleeksi, niin kaikkeen niperrykseen menee vielä aikaa (napinlävet,vetoketju,helmankääntö)yleenäs aina aliarvion tarvitsemani ajan. Sinä olet tuossa jo voiton puolella.

Tupuna kirjoitti...

Kylläpä teet kauniin puvun lapsellesi. :)

möhönasu kirjoitti...

Todella ihanalta näyttää :)

TeSa kirjoitti...

Kaunis kiitos kaikille.
Onneksi olen aloittanut ajoissa, tämä työ on ollut nyt niin kauan keskeneräisenä, että on aika valmistella loppuun.
Viimeistely on mukavaa puuhaa, taas voin laittaa vaikka muutaman helmen kimaltelemaan =)

Anonyymi kirjoitti...

ihana puku. merenneitomainen<3 sopii hyvin tyttärellesi, ihanaa vanhojen tanssi päivää nätissä mekossa! :-)

TeSa kirjoitti...

Kiitos sinulle.