lauantai 28. elokuuta 2010

Kaulanauha



















Sormeni eivät ensin alkuun meinaanneet millään totella, kun lopultakin pääsin aloittamaan ihanaisen nappinauhan virkkaamista.
Etsin pienen pienen virkkuukoukun, helmilankaa ja keräilin muutaman sopivan helmen työhön mukaan.













Napit ostin taannoin kirpparilta, liekö olleet aikanaan sukkanauhanapit. Pieni pussillinen nappeja riitti hyvin pitkähköön kaulanauhaan.













Kokeilemalla ja purkamalla sain nauhasta mieleisen, nappeja on välillä 1, välillä 4 peräjälkeen.
Ketjusilmukoita venyttämällä sain kivan ja notkean lopputuloksen, eikä yhtään helmeä tarvinnut pujotella lankaan etukäteen. Lopputulos on kiva, kepeä, eikä liikaa mitään.













Päivän pieni askartelu tarvi myös uudet korvakorut, joita varten sain ahaa - elämyksen Novitan keskustelupalstalta.

Neulojan korviksiin ei tarvinnut paljon päätään vaivata, kun kotona oli korviskoukut ja riipukset sai ostettua lähikaupugista.
Nyt minullakin on lankakerät aina mukanani.

















Sain viikolla miäheltä yllärin, kun laitoin hänet asioille ostamaan uusinta Jeanne d' Arc Living - lehteä. Sitä ei ollut vielä saatu lempparikauppaani, mutta kun kauppalapussa luki, että tuo jotain tullusta, sain ihanan valkoisen kirjan.

Ah, mikä teos!
Tätä olen selannut uudestaan ja uudestaan, kauniita kuvia ja aina löytää jotain uutta ja kivaa nähtävää.
Kyllä tällä hetken saa itsensä unelmoimaan, mutta haluaisin minä sen uusimman lehdenkin saada.
Tämä tunnustus tuli Sartsalta minulle takaisin, kiitos sinulle tästä.
En taida tehdä enempää tunnustuksia, olkoon nämä tällä kertaa tässä.
Ota sinä mukaasi, jos et ole saanut omaan blogiisi.

9 kommenttia:

Omppumato kirjoitti...

Aivan ihania koruja! Minäkin olen virkannut itselleni nappikaulakorun ja virkkaan vielä toisenkin, kunhan saan kirppikseltä metsästettyä sopivan määrän sopivan värisiä nappeja. Korvikset ovat oikein söpöt :)! Otan tunnustuksen mukaani. Kiitos.

Outi kirjoitti...

Kaunis kaulakoru! En ole tiennytkään että nappeja voi virkkaamalla yhdistää, mutta kiitos vinkistä, ehkäpä kokeilen joku kerta :) Nappikoru on kyllä ollut suunnitelmissa tehdä.

Elsa kirjoitti...

Kaunis nappikoru! Taidan viedä idean mennessäni... :)

hanhan kirjoitti...

Onpa kaunis kaulanauha! Mitä lankaa käytit virkkaamisessa?

tia kirjoitti...

Kauniita koruja olet tehnyt, hienon nappilöydön, taitavat olla aika vanhoja. Kaunis liina tuossa myös näkyy.

TeSa kirjoitti...

Ole hyvä Omppumato ja kiitos sinulle.

Olen hiukan laiska ompelemaan, eli käyttämään neulaa ja lankaa, virkkaamalla saa siistin jäljen ja nopean lopputuloksen.
Lanka on ohutta helmilankaa.

Korujen alla oleva liinanen on kirpparilöytöjä, taas se neulan ja langan käyttö...saan helpomalla valmista, kun löytää aarteita.

Nzqu kirjoitti...

Nappikoru on ihana! Toivon ehtiväni joskus tehdä sellaisen itsekin.

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiva nappikoru, ihanat korvikset, mukava mies - voisikos enää paremmin ollakaan?

TeSa kirjoitti...

Eipä voi paljon enempää olla.
Kiitos.