Me

Hukuimme viikonlopuksi kauas kotoa miähen kanssa ihan kahdestaan.
Ei kiekkoa, paljon. Ei nettiä, paljon, eikä töitä.
Ihan vain me.

27- vuotta sitten kävin samaisena viikonloppuna eräällä hämäläisellä tanssilavalla pokkaamassa ujon ja hiljaisen maalaispojan naistentunnin alussa tanssimaan ja siitä saakka olemme yhdessä kulkeneet niin myötä- kuin vastamäetkin.
Välillä on tuntunut olevan sitä vastamäkeä paljon enemmän kuin myötäistä, mutta olemme jaksaneet aina yrittää eteenpäin.
Työtä, työtä ja jatkuvasti asioita yhdessäolon edessä.
Nyt kun lapsista vain nuorin on vielä kotona, otettiin aikaa vain ihan itsellemme. Tytär tuli viikonlopuksi nuorimmaisen seuraksi ja vanhin poika vietti veljensä kanssa sunnuntain heidän omien peliensä kanssa.Perjantaisen pitkän ajomatkan jälkeen käytiin tutustumassa "paikallisiin", eli kurkittiin iltakävelyllä miten maa makaa.
Hiljaista, vain tuuli humisi. Mereltä puhalsi lämmin tuuli.
Paikka on tullut tutuksi vain yhdeltä kulmalta, kun lapset ovat olleet pieniä, tänne oli pakko päästä katsomaan omaa pehmohahmoa.
Sinne kuljetaan siltaa pitkin. Joko alkaa hahmottumaan?
Nyt sinne ei enään päässyt, syksy sulkee paikan talven ajaksi.


















No, Naantalihan se on.












Lauantain ajelimme hiukan kauemmaksi, eli näe Naantali päivässä.
Seikkailimme lähimaastoissa ristiin rastiin, kun meillä ei ollut mitään muuta suuntaa kuin eteenpäin. Se onkin paras tapa nähdä mahdollisimman paljon ;))
Maisemat oli huikean kauniita, ainahan se on kun vesi on lähellä. Näin kuivalla maalla asuessaan kaipaan veden läheisyyttä.
Särkänsalmen sillankupeeseen pysähdyimme ihailemaan kaunista päivää.
Kaksi puuta....
















Joimme päiväkahvit jäähallilla ja katselimme hetken aikaa ringetteä, ettei miähelle tullut vieroitusoireita.
Hotellilla palvelu pelasi, ruoka oli maittavaa ja tänään kylpylästä lähti kaksi hyvin rentoutunutta vierasta.














Onnellinen avioliitto vaatii rakastumista monta kertaa, aina samaan ihmiseen.
(Mignon McLaughlin)