keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Pehmoinen peitto


















Kaksi viikkoa sitten hokasin koulun lehtihyllyssä
Taito - lehden 3 /11. Selailin ja innostuin vallan kauhiasti, kun näin kuvan Rauha - vauvan aaltopeitosta. Minäkin haluan peiton, en vauvaa.
Lankaakin peittooni oli kotona tarpeeksi, vuosia sitten ostettu Novitan kampanjalanka, Laura.
Olen sitä mieltä, että lanka valitsee mallin ajan kanssa.
Langan koostumus on 50 % villaa ja akryyli. Sopivan kuohkea peittoani varten. Puikkosuositushan on vain suositus, omani neuloin 10 mm pyöröpuikolla.
Jostain syystä minulle ei meinannut ollenkaan valjeta ohjeen alku, purkasin ja aloitin alusta monta kertaa. Lopulta, kun pääsin kunnolla alkuun, en malttanut lopettaa neulomista.
Kuvioneule oli mukavaa neuloa, muutamalla silmukalla edes takaisin ja koko ajan pudoteltiin ed. krs langankierto pois.
















Työlle tuli kokoa 1. 60 x 2. 30 m.

Lankaa kului 1. 300 kg, eli ei mikään painava työn kokoon nähden.

















Pikaisesti valmistuva peitto oli kiva neuloa paksusta langasta.

Syksyn kauniit värit hurmaavat. Koulumatkallani olen ihaillut lehtikuusien syysväriä, on ne niin luonnollisia.

13 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

IHANA

Katariina kirjoitti...

Poikkesin taas rentoutumassa kauniissa blogissasi. Ihania töitä ja kauniita valokuvia.

Zelda kirjoitti...

Kyllä onkin mukavan näköinen malli! Peitosta tuli todella kaunis:)

Ingi kirjoitti...

Miten sinä ehditkin niin paljon! Mielenkiintoinen kuvio!

KristiinaS kirjoitti...

Sä oot haka tekemään näitä isoja töitä. Noh, mullakin on nyt peittolangat, saas nähdä kuin käy. Tuota peittoa kans ihailin siinä lehdessä.

pirle kirjoitti...

Onhan hauskat kiemurat, onnittelut lopputuloksesta ja raikasta syksyä!

Sari kirjoitti...

Tosi kivannäköinen tuo peitto!

Katju kirjoitti...

tää on hieno, anopilla oli kans vaikeuksia ymmärtää ohje.

Pirena kirjoitti...

Kaunis on peittosi. Minäkin ihmettelen miten äkkiä aina saat valmiiksi isommankin työn.

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille. Paksusta langasta saa niin nopeasti valmista.

Susu kirjoitti...

Jännä mallineule peitossasi. Tuohon kelpaa kääriytyä syksyn viilenevissä illoissa.

Olivieno kirjoitti...

Upea peitto! Kaikkia jänniä kuvioita sitä voikin tehdä!

Anonyymi kirjoitti...

Upea peitto

R