sunnuntai 12. elokuuta 2012

Aamukala, iltapala

 Vuokatin maisemat olivat kauniita ilman niitä kalakuviakin. Yhtäkään kalasaalista en kuvannut. Vain paikkoja, joissa onget otettiin esille.
Kalaisat lammet, järvet ja joet tulivat kuvattua käsityöpainotteisesti. Minun kalastamiseni jäi muutamaan heittoon, koska mitään suurempaa intoa en tunne lajia kohtaan. Sitä vastoin lähdin aina mielelläni mukaan käsityö tai kaksi kassissani.
Yhdellä kalamatkalla sai sukka alkunsa. Pitkän tauon jälkeen kärjestä aloitettu sukka piti oikein ohjeesta opetella. Kun pääsin alkuun, niin piankos sitä oltiin jo kantakavennuksessa. Tämä sukka valmistuikin matkan aikana polvisukaksi, mutta jäi vielä ilman paria, joten sen kuvaaminen saa vielä odottaa.
Uutta sukkaa pukkaa, joskin tätä paria aloittaessani en osannutkaan kärkialoitusta edes ohjeesta lukien. Murr! Piti väkisin vääntää uusi kärkialoitus monta kertaa ja saada uusi sukkapari puikolle. Jos lähettäisin nämä jälkimmäisen sukkaparin sukkakilpailuun, vielä ehtii osallistumaan.
 Suomaisemat vetoavat minuun jotenkin rauhoittavasti. Näissä maisemissa kävin syömässä mustikoita ja sain lakkoja miähen matkassa.
 Aloitin yhden neuleeni, jonka tosin purkasin kun siitä oli tulossa möbiys, samalla kun kuuntelin Novaa.
 Yhtenä iltana kävimme porukalla keilaamassa. Jokin vika siinä keilaradassa täytyi olla, kun keilapallo "valui" aina vasemmalta reunalta ränniin, kaatamatta ainuttakaan keilaa. Enkä ollut ainoa joka sössi sillä radalla=))
 Satoi tai paistoi, olimme liikenteessä. Silloilta ja laitureilta kalastaminen oli nopeampaa, kuin rämeelle rämpiminen.
 Kuviin päätyi myös kierteinen puunrunko.
 Tällä Hiukan hiekkarannalla olisin halunnut minäkin käydä uimassa, mutta vesi oli hugeen kylmää. Hyrisee!
 Pojillakaan ei ollut liiemmin kiire uimaan. Paidat päälläkään ei liiemmin lämmittänyt.
Kajaanin teimme käynnin syystä, että saatoimme matkaseuramme junaan kohti Tamperetta, Pirkkalaa, Helsinkiä ja Kiinaa. Pitkä matka kohti uutta päivää ja uusia juttuja. Ensi kesään, hyvää matkaa.
Vuokatin rinteet piti käydä katsomassa ihan mäen päätä. Huikeat maisemat ja mikä korkeusero! Sotkamo on upeiden vesien ympäröimä. Vasta täältä ylhäältä näki mistä me täällä kotona olemme paitti. Järvistä. Voi miten minä aina kaipaan vesistön ääreen.
 Koska minä ja miäs emme tarjenneet mennä järveen uimaan, kävimme kolmistaan iltauinnilla Katinkullan kylpylässä, jossa savusauna kiehtoi ja sekin piti käydä istumassa.
Aamu-, päiväkalan ja satunnaisen iltakalan lisäksi makuhermoja kutkuteltiin jäätelöllä. Eikä ihan mitä tahansa jäätelöä vaan oikeaa kotijäätelöä Huuskolan tilalta. Voi vanilija miten se olikaan hyvää. Yhden pallon jäätelössä oli syömistä, vaikka olisin voinut maistaa jotain muutakin. Tuollaisen 2 500 makuvalikoimassa olisi syömistä moneksi viikoksi.
Vielä ennen kotiin lähtöä käytiin käytiin katsomassa Jormasjoki, joka lähtee Jormasjärvestä. Emme kuitenkaan ostaneet kalastuslupaa paikalle, kun automatkalla ei olisi ollut tarpeeksi hyvää kylmäkuljetusta mahdolliselle saaliille.
 Mennen tullen matkallamme poikkesimme, jälleen kerran, Vaajakoskella.
Oi nams ja makeaa matkaa.
Iltasella ajelimme miähen kanssa kahden kohti kotia, kun jätimme nuorimmaisen kyydistä jo Orivedellä. Yösoftauksen ehti pelaamaan vielä ennen koulun alkua.
Nelistään lähdettiin. Yksi lähti Kiinaan, yksi jäi pelaamaan, miäs haki pärränsä lainasta ja minä toin kaikki kamppeet.
Koti otettiin taas käyttöön, availtiin hanoja ja liitettiin johdot verkkoihin.
Kotona hyvä!
 

9 kommenttia:

Heleena kirjoitti...

Olipa mukava matkakuvaus ja niin leoppoisa tunnelma!

Anonyymi kirjoitti...

Teillä oli hieno lomareissu.Toivottavasti siitä sai voimia tulevia arjen asioita vastaan. äiti

TeSa kirjoitti...

matka oli kiva, arki unohtui jonnekin ruuhkasuomeen.

rommas kirjoitti...

Kivan kuuloinen reissu

Eija kirjoitti...

Mukavia lomakuvia. Ihana virkattu liina. On siinä ollut tekemistä.

Kisa kirjoitti...

Mukavan kuuloinen lomareissu :)

TeSa kirjoitti...

Kiitos myös teille.
Kun on inspiroiva malli sen tekeminen ei ole liian työlästä.

Susu kirjoitti...

Home Sweet home... Mukavaa kuulostaa olleen matkallakin.

Unknown kirjoitti...

Nämähän oli mulle tosi tuttuja maisemia :D