maanantai 13. elokuuta 2012

Mökin muorin liina

Matkatyökseni valikoitui liina jota olin virkannut jo hyvän matkaa. Lankavalintani oli Novitan virkkauslanka, jotka kaikki 7 kerää sain käytettyä loppuun.
Yllä olevat kuvat on otettu mökkimme edustalla.

Olin ihastunut malliin heti nähtyäni ohjeen (Filethäkeln 216, v.2005 / 50). Selkeä kuvio, paljon ilmavuutta ja helposti kasvatettava koko. Ohjeessa liinaan reunaa kiertää koristeellisempi kuvio kuin minun tekemässäni. Arvioin langan riittävyyden väärin, jolloin jouduin luovimaan kuvion erilailla.
Liinan halkaisija on reilun 2 metriä. Tässä työssä käytin 2 mm:n virkkauskoukkua. Ensi alkuun virkkaus tuntui takkuilevan. En muista koska viimeksi olisin ehtinyt tarttumaan koukkuun. Lopulta koukku ja minä olimme yhtä. Jäi into päälle aloittaa jotain uutta työtäkin.
Pitsiliinoissa on jotain viehkoa ja juhlavaa. Käytössäni on ihan jokapäiväisessä arjessa useampia valkoisia liinoja.

TÄSTÄ LIINASTA ON VUOSIEN AIKANA TULLUT MINULLE USEAMPI PYYNTÖ SAADA OHJE. KAIKILLE  TIEDOKSI, ETTÄ EN AIO ETSIÄ LEHTEÄ SATOJEN LEHTIENI SEASTA. KOPIONTI JA OHJEEN LÄHETYS JÄÄ MONESTI MINUN MAKSETTAVAKSI ILMAN KIITOSTA. EIKÄ SE OLE LAILLISTAKAAN.




25 kommenttia:

Drucilla kirjoitti...

Mielettömän upea!

paivis kirjoitti...

upea !!!! liina.

intsu kirjoitti...

Voi juku,kyllähän on upea liina! Sulla on pyöreitä pöytiäkin johon tuo kauniisti sopii.

Eila kirjoitti...

Ihastuttava liina, kaunis yksinkertainen kuvio!

AnneKa kirjoitti...

Voi, kuinka kaunis <3!

Anu kirjoitti...

Uskomattoman hieno! Kuvio on ihana.

Hepsi kirjoitti...

Upea liina!

Tarja kirjoitti...

Ihana sydanliina! todella kaunis!

ArmiL kirjoitti...

Nätti liina, ilmava!

Anonyymi kirjoitti...

Iiihana liina! äiti

Katju kirjoitti...

Upea on, kaunis ja mahtavan kokoinen.

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille.
Seuraava suuri liina voisi olla keittiönpöydälle sopiva suorakaiteen muotoinen.

Susu kirjoitti...

Voi miten kaunis! Tuossa olisi meikäläiselle tavoitetta eli "minä ja koukku olimme yhtä". Sitä päivää saadaa odottaa...

TeSa kirjoitti...

=))

tia kirjoitti...

Ihana liina, suuritöinen.

TeSa kirjoitti...

Kiitos sinulle.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Henki ihan salpaantui... IHANA

Sipi kirjoitti...

Aivan IHANA liina!

Anonyymi kirjoitti...

Aivan mahtavan kaunis liina! :)
Mistä mahtaisi ohje löytyä? Tekisi mieli kokeilla myös käden ja virkkuukoukun yhteneväisyyttä pöytäliinan muodossa...

TeSa kirjoitti...

Kaunis kiitos teille kaikille. Tuossa tekstissäni on tieto lehdestä, josta ohje löytyy.

Kisa kirjoitti...

Ihana liina :)

Anonyymi kirjoitti...

Tosi hieno liina. Olisiko mahdollista saada ohje? Tekisin ystävättäreni tyttären kihlalahjaksi :)

TeSa kirjoitti...

Kiitos sinulle. Se, että löydän ohjeen jostain, on työn takana ajan kanssa.
Jos se löytyy, sinun pitää ottaa yhteyttä minuun sähköpostilla.

nina kirjoitti...

Olisiko sinulta mahdollista saada ohjetta tuohon liinaan(ninakaarela@netti.fi)

TeSa kirjoitti...

On, mutta en ala etsimään sitä satojen lehtieni välistä.