keskiviikko 29. elokuuta 2012

post it

OSA 1 puutarha

Äitienpäiväksi saamani ruusu intoutui kukkimaan uudelleen, kun istutin sen ulos kasvihuoneen päätyyn. En aio tehdä minkäänlaista poppakonsteja sen talvisuojaamiseksi, mutta toivon tietysti sen talvehtivan hyvin ja nostavan päänsä ylös jälleen keväällä.

OSA 2 tunnustus

Blogini on saanut tunnustuksen aikaa sitten, kiitos Paula. Muistin kuin muistinkin käydä noutamassa oman post it  lappuni. 
Olen iloinen saamastani tunnustuksesta!

 

Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi
2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post it lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin

 Monen monituista blogia ansaitsee saman posti it lappunsa, mutta keräsin tähän tämän päivän listani


OSA 3 voitot

Joskus aina onni osuu kohdalleni, eikä mikä tahansa onni, vaan hieno käsityöpalkinto Eilan blogista. Kiitos onnettarelle, joka poimi nimeni arpakorista.
Sain kauniin ristipistotyön, syyssydän, joka on väreiltään ihan täydellinen!
Tuon suklaan piilotan parempaa päivää odottamaan. Kunhan saan tämän kirotun flunssan katoamaan johonkin, nautin suklaani ilman dukkoista oloa.

4 kommenttia:

M kirjoitti...

Kaunis kiitos tunnustukseta =D
Minulla se kiersi juuri hiljakkoin, joten poimin toki sinulta saamani talteen, mutta saatan sen eteenpäin lähettää hieman myöhemmin. Sehän sopii sinullekin eikö ;o)

Eila kirjoitti...

Kiva että pieni arpajainen kelpasi, paranemisiin!

MariL kirjoitti...

Kiitos! :)

Ingi kirjoitti...

Voi-voi, lämpimät kiitokset!