Levadat

Maideralla on paljon levadoita, eli vesikanavia, jotka kuljettavat vettä saaren sateisilta alueilta kuivemmille seuduille. 
Nykyisin maassa on 2 150 km näitä vesikanavia ja niiden vieressä kulkevat huoltopolut ovat turistien suosimia vaellusreittejä.

Kannattaa lähteä liikkeelle hyvillä maastokengillä, sillä polut eivät ole siloitellut, jos niitä on laisinkaan. Kapeita, mutkittelevia polkuja ja kivikkoista maastoa piisaa tallattavaksi saaren joka suunnalla.

Yksi näistä kohteistamme on Pico Ruivo, saaren korkein kohta, joka kohoaa merenpinnasta 1 862 m. Hui!

Se sijaitsee saaren keskellä. Hurautamme vuokratassun parkkikselle, vaihdamme vaatteet maastoon sopivaksi ja otamme eväät reppuun, jonka poitsu lupaa kantaa. 7 litraa juotavaa ja pikkupurtavaa. 
Huomaamme parkkiksella, että avaamaton sipsipussi on pullistunut vain haljetakseen liitoksistaan minä hetkenä hyvänsä.

Otan käyttööni kyynärsauvan, hyvä niin, portaita, vuorenseinämää ja vaikeaa maastoa on edessä 2, 8 km.

Pilvet peittävät kaiken näkyvyyden niin ylöspäin, kuin sivuille. Näemme vain polun, jolta ei sovi langeta.

Ylhäältä tulee väkeä alas ja huikattuamme hellou, kysymme onko pilviverho vuoren huipulla? Saamme iloksemme kuulla, että tuntia aiemmin oli aurinkoa näkyvissä.

Tasaisin välein pidämme juomatauon ja minä tauotan useammin. Happi ei meinaa riittää nopeaan nousuun. Jaloittelen ja tasaan.

Nousemme hitaasti puolen kilometrin matkaa. Aika määränpäähän on arvioitu kestävän 1, 30 h ja pituuttahan matkalle tuo 2, 8 km.

Mitä korkemalle kiipeämme, pilvet alkavat häipymään huipulta. Nyt näkee ja voi katsella jo muualle kuin varpaisiinsa.

Vai kannattiko katsoa! Mummi pärrää ja rätisee kompuroituaan epätasaisessa maastossa säätäessään kameraa keskenkaiken. 
Pysyin sentään pystyssä ja kaikki lähiympäristössä kuulivat olevani liikkeellä.

Olemme lopultakin huipulla, 15 min. myöhemmin annettua aikaa.
Ihan hitonmoinen voittajafiilis päästyäni perille!

Niin oli muillakin. Poitsu on käynyt miniän kanssa täällä aiemmin. Ja katsokaa kuinka pilvet väistyvät ja luonto näyttää kauniilta, jylhältä ja pieneltä, suurelta, mahtavalta!

Arvelimme pienen linnun peipoksi, mutta tiedä oliko.

Polut jatkuvat ja kamera tallentaa muistoja matkaan. Vastakkaisella huipulla näkyy Nasan pallo pienenä pisteenä.

Ja poitsu kärjen päässä. 
Ylhäällä viipyessämme, muka hetken aikaa, puolentoistatuntia!, kävi moni muukin katsomassa paikan.

Söimme pikkuisen evästä ja joimme hörppyset.

 Näimme lentokoneiden laskevan Funchaliin pienenä pisteenä. Ja Santanan, jossa kävimme syömässä.

 Tämä valkoinen pilvimassa saa minut huokaisemaan.

Vuorenrinteessä on yksi talo, josta voi tehdä vesitäydennystä matkan varrella.

Huonojalkaiset. Miähen matkatessa kohti huippua pelasti paksu pilviverho. Korkeat paikat, kapeat polut, huono yhtälö.
Alaspäin hän suuntasi hiljaisuudessa keskittyen.

Milja matkasi Tiian kannossa hyvin nukkuen mennen tullen. Korkeusvaihtelu ei ottanut pikkuiseen, joka ei joutunut rehkimään.

Siellä se pieni polku kieumurtelee.

Vielä yhteiskuva ja kamat kasaan.

Alaspäin minunkin oli helpompi tehdä taivalta.

Kun saavumme parkkikselle huomaamme juotujen muovipullojen painuneen kasaan kuin väännetyn rätin. 

Lapseni tuntien tajuan heti, kun poitsu pyytää rahan vedonlyönnistä miniältä. He olivat melko varmoja, että kiipeämättä jää. 
Halvalla meinasi mennä, mutta hokasin.

Levadoilla ei aina tiedä mihin se polku viekään seuraavaksi.

Kiitos tästä käynnistä kuuluu tänne!