Altaasta mereen

 Matkan toiseen osaan liittyy paljon vettä. Oma väki on ollut aina kova uimaan, hyvä taito oppia jo nuorena, että voi vanhana pulahtaa lätäkköön, kuin lätäkköön.

Miljalle vesi oli liian viileää. Vettä oli paljon ja sitä oli kiva läträtä, kunnes suolavesi kirveli jo silmissä.
Hotellin allasvedetkin olivat merivettä.

Uimavedet olivat 19-23' väliltä, eli mukavan virkistäviä. Mutta olihan se lämmin kroppa nihkee pulauttaa pinnan alle ja olla nauttivinaan viileydestä =D

Nuorinta lukuun ottamatta kaikki pulahdimme Atlantin aaltoihin. Tuulen voimistuttua lippunauha esti meressä uinnin, mutta aamusta ennätti hyvin käymään.

Päiväohjelmassa edettiin nuorimman mukaan. Päikyt sujuivat rennosti meri-ilmastossa, tuulen viilentäessä.

Vaaleus on valttia. Uskokaa tai älkää, ei viikon kuluttua ollut!

Ettei päivä mene ihan vain rantailuun, jalkaannuimme jälleen lähiseudulle. Kävellen pääsee näkemään puistot ja keskustan.

Matkanjohtaja liikkuisi mieluiten autolla.

Tähyilimme vuorenhuippuja, arvuuttelimme onko sopiva päivä lähteä matkaan. Näkeekö sieltä mitään?
Pilvet olivat monesti niin päällä, että läpi vain oli mentävä.

Vuokra-auto varattiin vasta paikan päällä. Silloin pääsimme näkemään minkälaiset jalka- ja säilytystilat autossa on. Miljalle vuokrattiin vielä erikseen turvaistuin, joka vei takapenkiltä oman osansa.
Kuskinpaikasta ei tullut minkäänlaista kiistaa, se paikka oli varattu ammattilaiselle.
Itse istuin kartturin paikalla, lukematta karttaa. Näppäilin vain kuvia. Takapenkin sankarit, miniä, Milja ja miäs tähyilivät kartat, maisemat ja tytön hoidon.

Takaluukkuun tunkastiin matkarattaat taitokselle ja hoitolaukkuun muonitukset.
Lähdimme, muka hyvissä ajoin joka aamu liikkeelle, mutta todellisuudessa aikataulumme petti joka aamu ja lähdimme vasta kun  olimme hakeneet vielä jotain mukaamme.

Päivälle oli aina jokin suunta jota kohden etenimme poiketen tai pysähdellen, jos sattui olemaan sopiva paikka pysähtymiseen.
Tunneleita ei voi välttää. Niitä on paljon ja ne ovat pitkiä.

Näillä teillä sai heti päänsä pyörälle. Oli ympyrää, jossa ei ollut ajoissa ennakoivaa merkintää. Varmuuden vuoksi tehtiin muutama kunniakierros, että mapsi saatiin tunnelin jälkeen kondikseen ja taas sujahdettiin uuteen tunneliin. Ja taas kiertoliittymään.

Jossain siellä pilvien välissä oli Capo Giraon lasinen näköalatasanne, josta on huikea näkymä. Pilvettömällä säällä.

Näköalatasanne on 580 m korkealla. Alaspäin kuvatessani näkyy rantaviiva, jonka läheisyyteen tulemme uudestaan viikon matkan aikana.

Päätiestö on hyvässä kunnossa. Näillä teillä kamera naputtaa kuvaa ja totean, että ei ole tasannetta johon ei ole viljelystä tehty.

Maisemat ovat merensineä ja auringonpaistetta.

Ajamme ihan merenrantaa, jossa on upea tunneli. Kasvillisuus on kiinnittynyt vuorenseinämään sitkeydellään.

Madeiran historiaa lukiessa iskee ahdistus, miten saari on valloitettu, pojan sanoin, oikealta ja vasemmalta? 
Miksi mikään ei riitä?

Matkalla lunastamme pysäköintilipun ja käymme katsomassa hiekkarannan, jonne hiekka on tuotu Afrikan rannikolta.

 Calhetan rannoilla ei ruuhkaa ollut. Uimaan olisi voinut pulahtaa, vesi houkutteli kummasti luokseen kuuman automatkan jälkeen.

 Kävelykadut olivat katettuja. Vessat puhtaita ja paikan yleisilme todella siisti.

 Aallonmurtjat olivat järeää tekoa ja lapsille oli useampikin laskettelu- ja pomppupaikka.

 Pienen jaloittelun jälkeen ahtauduimme takaisin autoomme ja

lopulta pääsemme perille Porto Moniziin, saaren pohjoisimpaan kärkeen.

Alueelle on 1, 50 € sisäänpääsymaksu / aikuinen. Meillä oli käytössä pukuhuone, lastenhuone ja puhtaanvedensuihku. Tosin jälkimmäisestä tuli kylmää kyytiä!

Piha-alue oli myös katettu kauttaaltaan. Vaunujen kanssa oli hyvä rullata ja etsiä varjoisaa nurkkaa.

En meinannut malttaa lopettaa kuvaamista ja jäinkin usein porukasta hiukan jälkeen.

Uimapaikoille meno on tehty helpoksi. Portaat ovat leveäaskelmaiset, matalat ja selkeästi nävyvät.
Osassa altaan pohjaa on valettu pinta, syvimmässä kohdassa merenpohja on näkösällä.

Alueen reunalle tehty hyppypaikka oli suosittu. Syvään veteen polskahdettiin useampaan kertaan.

S & T

Pojan kanssa tehtiin taas nopeita päätöksiä, kun merivesi alkoi tyrskytä aallonmurtajan ylitse. Pakkohan sinne oli lähteä roikkumaan.

Vesi teki minusta nopeasti selvää, joten poistuin kakkosena rantaan nieltyäni tarpeeksi merivettä.

Mummomagneetti, vaari, piti Miljalle seuraa iltapäivän ajan.

Milja keräsi runsaasti huomiota vaaleudellaan ja pienuudellaan. Vaari taisi hätistellä innokkaimpia lapsenhoitajia pois.

Lähteissämme kuvasimme vielä 3- vuotta juhlistavaa paria. Onnea teille!

Aurinko alkoi painumaan mailleen, kun teimme vielä kierroksen rannalla ja pakkasimme auton kohti Funchalia.

Vielä silmäys kohti kylää ja kytkin haisemaan.

Auringonlasku, pilvien yllä kulkeva tie ja rauhallinen maisema. Täydellinen päivä.

Sieltä täältä pystyimme erottamaan vuorien välistä pilkottavan merenpinnan ja rahtialukset.

Kumijalka kärysi ylämäissä ja jarrupalat haisivat alamäissä.

Kuinka pilvet voivatkaan olla pumpulia, ryöppyävät ja näyttävät unettavilta?

Tienvarsilla oli varoitus alueella vapaana laiduntavista lehmistä. Vain tämän yksilön parhaat palat ennätin tallentamaan.

Kotimatkalla saimme kuulla miltä naisenergia kuulostaa!