lauantai 10. toukokuuta 2008

Mitä aloittais?

Kotona jälleen. Viikko kuntoutuksessa kuluikin nopeasti. Kotiväki kävi katsomassa minua viikolla ja silloin käytiin yhdessä keilaamassa.
Mukavia muistoja ja uusia ystäviä tuli roppakaupalla mukaan. Tämän porukan kanssa emme enään kokoonnu yhteen.
Olinhan minä sitten lopulta taas huonossa kunnossa hoitojen takia, mutta onneksi olin jo päässyt autollani kotiin, ennen kuin se huonoin olo alkoi.
Kotiin olikin ehtinyt posti kantamaan Kankaanpään paikallislehden, jossa oli pieni katuhaastattelu. Kaksi TET-tyttöä tulivat pyörälenkillä jututtamaan äitienpäivästä ja minä pyysin saada oman lehden luettavakseni.
Kuvaan ehti jo osa äitienpäiväksi saamistani lahjuksista.
Tämä päivä meni melkein iltaan, ennekuin jaksoin ovesta ulos katselemaan. Paljon on pihamaalla ehtinyt tapahtumaan vajaan viikon aikana. Kasvusto oli virkistynyt huomattavasti sateen jälkeen. Viinimarjapuskat ovat aloittaneet kukintansa. Enkä sitten lainkaan pistä pahakseni, vaikka alkuviikon hallat nipistelisi osan kukinnoista. Ei olisi syksyllä liikaa kerättävää.
Oltiin ulkona paistamassa ensimmäiset lättyset. Oli ne vaan hyviä. Paketti vanilijajäätelöä loppui nopeasti. Hyvää lättyjen kanssa.
Kesään kuluu monien aistien käyttö.
Nuori herra, Molle, on viettänyt viimeiset kaksi viikkoa luonamme hoidossa. Huomenna on kotiinlähtö edessä. Monta käsiparia on rapsutellut ja pitänyt sylissä vuorollaan. Seura on ollut molemminpuolista. Josko jo ensi viikonloppuna taas nähdään.
Ensi viikolla, vaikka nyt kylmää on jälleen luvassa, olen suunnitellut laittavani pihakukkia valmiiksi laatikoihin kasvamaan. Ensin annan niiden olla kasvihuoneella ja lämpiminä päivinä siirrän ne päiväksi ulos.
Kukkamaiden hoidossa kuluu taas muutamia päiviä, kunhan saan oloni sen verran paremmaksi, että pääsen näpsäkästi konttailemaan ja kitkemään rikkaruohoja.
Sairasloman jatkoista tai sen loppumisesta pitää mennä juttelemaan lääkärin kanssa, ei olisi niin epävarma olo, mitä tänä kesänä teen.
Käsitöitäkin on hiljakseen valmistunut. Pientä kyllästymistä neulomiseen on ollut havaittavissa. Taas olisi kehiteltävä uusi neule, tänään taas valmistui työ pingoitukseen. Virkkauksessa menossa kummitytölle nimipäivälahja. Sen pitäisi olla jo postissa tai ainakin valmiina, mutta en saanut sitä ennen lähtöäni kuin aloitettua. Hiljaksiin valmistunee sekin.
Huomenna yritetään ajella äidilleni, kunhan tämä oloni nyt yön aikana ei ainakaan huononisi.
Ja blogien lukeminenkin on jäänyt ihan jälkeen, ensi viikolla sitten ajan kanssa. Ja kommentointi.
Kaikille äideille oikein leppoisaa juhlapäivää näiden kukkasten kera.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Parempia vointeja toivottelen sinulle. Itsekin hieman sairastelen, mutta onpahan ollut aikaa istua virkkaamassa. Kamalasti polttelee päästä ostamaan ja istuttamaan kesäkukkia, mutta ei vielä voi - uudelle parvekkeelle vasta ostan pelakuut ja petuniat. Onneksi pääsen tarvittaessa maalle kuopsuttelemaan kukkapenkkejä.

seijap kirjoitti...

Kiva kun olet taas täällä.
Heeätä helluntaita ja oikein hyvää äitien päivää.

TeSa kirjoitti...

Kiitos, on mukava olla kotona. Ja aika taas parantaa oloni.
Kyllä multasormet pitää päästää töihin =)

Talsu kirjoitti...

Kiva "nähdä" taas! Oikein riemastuin, kun huomasin sinun päivittäneen :)

TeSa kirjoitti...

Kiitos sinulle huiviohjeesta.

Talsu kirjoitti...

Marakattia hipaistu, tosin saa olla nopsa että ehtii hipaisemaan. Sunnuntaina se käveli pari askelta, ja tänään keksi miten onnistutaan kiipeämään sohvalle joka yrittämällä :D

Anonyymi kirjoitti...

Jäin eilenillalla kiinni tähän blogiisi, jatkoin aamusella selaamista. Olipa mielenkiintoinen tuttavuus, laitanpa kirjanmerkkeihini. Nätit nuo edellisen kirjoituksen kintaat, mielessä tehdä itsekin.