tiistai 3. kesäkuuta 2008

Tasa raha

Olishan näitä vaivoja ihmisellä valittamiseen saakka, mutta yritän olla isommin valittamatta.
Tänään kuitenkin kävin makoilemassa mangneettikuvauksessa jatkuvasti oikuttelevan polveni vuoksi. Toivottavasti vaiva on vain iän tuomaa, eikä vaadi mitään operoimista. Johan tässä kohta alkaa mennä hermot jatkuvaan kotona olemiseen.
Kun kerran kaupunkiin oli asiaa ja mukanani oli nuorimmainen lapsi, säästyin lankaostoksilta.
Pojalla ei ollut aikomustakaan tulla kanssani lankahyllyille, mutta jotain sentään asiaan liittyvää oli kotiintuomisina.
Sokoksen tasaraha - päiviltä löysin punotut korit.
Balilla tehdyt korit ovat kauniin ruskeat ja siistit lankojen säilytykseen. Laitoin pienempään koriin puuvillalangat, joista olen pitkään halunnut tehdä kuvassa näkyvän peiton.
Koriin mahtui yli 3 kg lankakerät.
Ja isompaan koriin mahtui sitten tuplasti enemmän lankaa. Keräilin sellaiset kohta käyttöön tulevat lankani näkösälle, jos ne neuleetkin alkaisi valmistumaan nopeammin. Korien hinnat olivat suhteellisen mukavat - 4 ja 6 €. Lähtöhinta oli ihan jotain muuta.
Teimme kaupungilla mukavan kesäisen kävelykierroksen ja kävimme useammassakin kirjakaupassa. Akateemisesta ostin ihanan palmikkomallikirjan. Muutama ohje valmiseen neuleeseen, mutta paljon malleja omiin suunnitelmiin. Jälleen käsityökirjastoni laajeni yhdellä hyvällä kirjalla.

2 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Ah, tuo kirjan kansi houkuttaa, kaunista neulepintaa. Pidetään peukkuja polven suhteen! Nyt kesällä tämä kotona möllöttäminen tuntuu itsestä jo lottovoitolle (saikku heinäkuun loppuun), mutta muuten saisi työkuntoon jo tulla, alkaa pörssi mennä miinukselle... =)

Kaunis kukkapenkki sulla!

TeSa kirjoitti...

Kyllä kierteisissä koukeroissa on jokin koukuttava juttu. On meinaa muutakin, kuin peruspalmikkoa.
Niin, näillä helteillä töissä on puuduttavaa.