perjantai 6. kesäkuuta 2008

Yksi nappi oli irti, hän ompeli...

Lapsena sitä muistaa leikkineensä monta kertaa nappien kanssa. Omatkin lapset on laittaneet kätensä monta kertaa minun nappipurkkiini ja sieltä on saanut valita mieleisiä leikkeihinsä.
Omaa varastoani olen kartuttanut virheostoksin, äitini käsityöliikkeen loputtua ja kirppareiden kautta.
Mutta aina siinä purkissa on tilaa uusille napeille, eikä sieltä niitä oikeitakaan joka lähtöön löydy.
Joskus voisi olla oikein viitteliäs ja järjestellä nämä kaikki värien mukaan. Kukin väri omaan purkkiinsa.
Mutta helppohan tuotakin astiaa on tyhjennellä, kipataan kaikki sängyn päälle ja etsitään ja kilistellään purkkiin takaisin.
Tänään olin pikaisella kirpparikierroksella ja löysin uusia nappeja. Napit on aika kalliita, kun varta vasten lähtee hakemaan.
No, ei tämäkään halpaa loppuviimeksi ole. Ostaa varastoon, kun löytää. Mutta, jos sitten seuraavaan työhön tuolta purkista ne sopivat löytyisi.
Joku oli hyvin hoksannut myyntipöytäänsä täyttäessään, että näin värien mukaan laitetut napit on kovin houkuttelevia. Kuin karkkeja perjantaipäivään. Punaisia minulla ei paljon ollutkaan, täydennystä tyhjään aukkoon.

Samalla tulee päivitettyä keväällä keramiikassa tehdyt napitkin.
On monen kokoista, monen näköistä ja monen väristä. Ja kaikki yhtä ihania.
Annoin keväällä jo osan keramiikkanapeista eteenpäin. Niillä oli silloin hiukan kiire valmistuakkin,mutta ei ne taida olla vieläkään missään käytössä. Punaisia ja hiekanvaaleita.

2 kommenttia:

Marjaana kirjoitti...

Vinkki noiden nappien järjestämiseen: laita pieniin minigrip-pusseihin väreittäin. Silloin löytyy paremmin mitä hakee - jos siis silloinkaan. Minulla kanssa mieletön määrä nappeja, kun lähes koko perheen puvusto päätynyt vuosien varrella matonkuteiksi ja mitään käyttökelpoista ei ole heitetty pois.

TeSa kirjoitti...

Ne minigripit on ihan kätsyjä, mutta mihin ne muovipussit laitan kauniisti esille?
Sain myös paljon vaatteita, joista olisi tarkoitus ennen lopullista tuhoomista nyppiä napit pois.