Koiramaista

Tästä päivityksestä tuleekin ihan koiramainen juttu. Sisareni viettää tänään syntymäpäiväänsä, aika iso luku jo mittarissa. Tein hänelle viikonloppuna lahjaksi lasityön, saksanpaimenkoira.
Monta kertaa ääneen jupisin, että olisi ollut helpompi tehdä valkoinen villakoira tai olisimpa muistanut ostaa sen valkoinen maalitussi, kun piirsin mustaan lasiin tummalla värillä. Onneksi palaset eivät pahemmin leikkaantuneet ohi piirretyn viivan, ei tullut paljon ylimääräistä hiottavaa. Tämän työn patinoin lopuksi kuparipatinalla.
Mallin olen saanut lasityökaverilta, joka on sakemannien kasvattaja.
Isompaa koirakuumetta ei meillä ole kukaan ääneen puhunut, mutta kyllä sellaisen äkkiä saa innostettua kehenkä vaan tuotuaan näytille jotain näin pientä ja pehmoista. Tämä tyttö on Elli. Ikää sen luovutusiän verran ja energiaa. Sitä on paljon pakattu pieneen pakettiin! Pienet tassut vie nopeasti joka paikkaan, vaikka pää ei aina tiedä missä mennään. Uteliaisuutta on paljon.
Monen koiran taloudessa pentu saa hetken aikaa kaiken huomion. Tai se kerjää huomiota puremalla kaiken lattialle unohtuneen.
Jotenkin minusta tuntuu, että edelleenkään meille ei tule pentua, vaikka kuinka ihania ne olisi. Käydään vaan useammin kylässä lähellä asuvalla sisarellani tai kutsutaan meille kylään.

Sisarellani on toinenkin narttu, Emma. Kolmatta vuotta käyvä ihanan tumma narttu. Tuntui alkuunsa kovin pieneltä, kun meillä on yleensä ollut vain uroksia, jotka ovat olleet säkäkorkeudeltaan tosi isoja. Uhkeita uroksia.

Kolmaskin koira löytyy, Roni. Tämä uroskoira on sijoituksessa, ei mitenkään innokkaasti asettunu kuvattavaksi. Yleensäkkin tuo "roikottaa" itseään, paitsi ruokailukutsun kuultuaan.
Siinä riittää ulkona juoksutettavia yhdelle ihmiselle.
Arvakaa, onko ulko -ovella ruuhkaa, jos ehdit pihaan saakka kenenkään nelijalkaisen kuulematta?