keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Tähti -liina

Ostin kirpparilta tänä keväänä Virkkaa kotiin 1 - virkkausalbumin, joka on painettu vuonna 1980.
Lehti herätti minussa monia muistoja, olen tehnyt tästä muutaman virkkaustyön lapsena.
Kirjastosta lainaamastani lehdestä virkkasin tähti -liinan 7 palan pikkuliinaksi mummulleni 70 -vuotislahjaksi, v-83.
Samaisesta lehdestä olen kopioinut ruutupaperille rokokooparin, jonka tein äidilleni joskus lahjaksi. Voi kun olen ollut joskus nuori.

Tähän liinaan sain idean äidiltäni saamasta ohuesta virkkauslangasta. Teemme usein äitini kanssa lanka -ja mallinvaihtoja, sekä muistamme toisiamme käsityömateriaalein.
Äitini osti kolme kerää lankaa kirpparilta ja värjäsi ne Dylonilla. Kaikki lankakerät olivat erisävyisiä, joten värjäyksen jälkeenkin ne jäivät erisävyihin.
Valmiissa työssä ne näkyvät hyvinkin selkeästi, mutta en edes yritä peittää sitä. Tässä saa heti näkyä "ajanpatina". Liina on virkattu halk. 14 cm lapuista ja koko työ on 102 cm läpimitaltaan.
1.5 mm virkkuukoukulla tehty. Ompelin palaset heti kiinni toiseen palaseen, ei jäänyt isompaa viimeistelyä.
Liinan ympäri virkkasin kerroksen ks ja toiseen krs nirkkoja.
Liinan laitoin nuoremman pojan huoneeseen, sopii sinne värinsä puolesta hyvin.
Etsin huoneeseen verhokankaita ja löysin nekin kirpparilta. Pesin ja lyhensin paksun puuvillakankaan ja huoneeseen tuli heti uusi ilme. Poika pyysi kyllä uutta mattoa, vaihdan vasta talveksi toisen, verhot ja huonekalujen järjestyksen muutos saa nyt riittää.

Langan lopusta virkkailin aamulla vielä yhden liinan samalla mallilla, halk. on 25 cm. Liinan asettelin ruukun alle.

Ikkunassa on vuosia sitten tekemäni lasityö tälle nuorimmaiselle. Silloin puhuttiin paljon karhuista, joita on näilläkin seuduilla.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Todella kaunis liina...samoin lasityö :)

Matleena kirjoitti...

Kauniin liinan olet tehny, hyvin sopii verhoihin. Aivan rupesi virkkaus houkuttamaan...
Näyttää olevan judoka perheessä, vai? Minunkin poikani harrasti lapsena judoa, hyvä laji.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana, malli toimisi varmaan myös päiväpeitteessä.

Anonyymi kirjoitti...

Voi kun kivan näköinen liina ja eri sävyt ovat vaan hauskoja. Samoin työ tiffany työ on tosi upea.

Anonyymi kirjoitti...

Upea liina! Samoin lasitaulu!

TeSa kirjoitti...

Kiitos.
Malli sopisi hyvinkin peittoon. Kunhan on tarpeeksi kestävä lanka, tässä on ketjusilmukat se heikoin lenkki.
Pojan patsas on taekwondopoika. Hyvin tärkeä kannustin.