sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Vaaleanpunaista

Viikonloppu huipentui tänään olleisiin ristiäisiin. Miähen puolelta uuden tulokkaan juhlat olivat kauniit ja kodikkaat. Perheen vanhemmat lapset, 3 -vuotiaat kaksoset, olivat tilaisuuden aikana niin rauhallisia, pojan pissahätää lukuunottamatta, kaikki meni ihan nappiin. Tyttö sai kauniin nimen, Lilli, ja nukkui melkein koko kastetilaisuuden ajan. Ja senkin jälkeen.
Kotona pidetyssä juhlassa syötiin hyvin ja kakkukahvit oli maukkaat.
Samalla saimme kuunnella kummityttömme kerhoreissuista, hän on oikein kova höpöttäjä. Opituista lauluista, joulupukille kirjoitetusta lahjalistasta, ja päivittäisistä lastenhoitotoimista.

Jotain omatekemää olin taas suunnitellut viemisiksi. Tiedän, että vanhemilta lapsilta on jäänyt paljon käypää vaatetta, en siksi alkanut mitään neuletta väsäämään, vaan tein lasityön. Pienen enkelin, josta tuli tekovaiheessa siipirikko.
Viime viikolla monena iltana piti aloittaa tekemään työtä, mutta väsymys vei voiton. Lopulta kun sain itseni vauhtiin ja työn viimeistelyä vaille valmiiksi, putosi kuuma tinaklöntti toisen siiven päälle ja siihen tuli särö. Pahus! Jätin työn vaiheeseen ja meinasin, että olkoon. Ostin jo valmiiksi mekon ja meinasin että kehittelen siitä lahjan.
Eilen pojan pelireissun jälkeen aloitin varovasti sulattamaan tinaa siiven ympäriltä ja sain sen siististi pois. Tein uuden siiven ja niin oli enkeli taas ehjä. Ohjeen otin Minnekon enkelisivuilta.
Kaunis tuo foliosydän. Jätin työn hopeansävyiseksi, se patinoituu ajan myötä hiukan tummemmaksi.
Tyttären tekemän onnittelukortin näet täältä.

9 kommenttia:

Omppumato kirjoitti...

Enkeli on todella kaunis, aivan ihana!

Anonyymi kirjoitti...

Kylläpä vauva sai kauniin lahjan!

Anonyymi kirjoitti...

Minustakin tuo enkeli on todella kaunis. :)

Tupuna kirjoitti...

Kaunis lahja ja vauva on saanut kauniin lahjan:)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana enkeli, mukava kun sait korjattua.

Anonyymi kirjoitti...

Ihastuttava enkeli ja viehättävä se sydän siinä. Näin sitä messuista on selvitty,jopa mekin ja koko reissu meni kivasti! Oiskohan kuule minulla blogissani vuorostaan jotain sinulle kuuluvaa?

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille kaikille.

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis enkeli! Jokaisella lapsellahan on oltava ikioma suojelusenkeli.
Ai että harmitti huono muistini ja takkuinen mieleni, kun näin sinun messuostostesi seassa Freedom Spiritiä. Olin niin flunssahöyryissä, etten jaksanut kaivella joka kojua ja siksi tuo suokikkini jäi ostamatta. Samoin, kuin noi sormikaspuikot. Ehkä enskerralla.

TeSa kirjoitti...

Kiitos Hanzallekkin. Seuraaville messuille muistat lääkitä itsesi. Vaikka kyllä paljon jää ilman flunssahöyryjäkin näkemättä.