sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Kasvihuoneen järkeistys

Emännän on nyt hyvä kastella ja hoidella räätiköitään kasvihuoneella.
Uusin neulepaita kuvattiin aamukierroksella.
Malli löytyi Kauneimmat Käsityöt - lehden nro 6/ 06, 2.
Lanka on Novitan Olivia, jota kului 450 gr.
Viikonloppu on ollut kuuma ja sitä kuumuutta on lisännyt tiivis oleskelu kasvihuoneella.
Muovihuone on iso, 22 neliötä, ja sen käyttö on ollut toispuoleista, eli talonpuoleinen pääty on vain käytössä. Muutoin huoneen on täyttänyt ruukut, ämpärit ja multasäkit.
Perjantai-iltana aloitimme miähen kanssa miettimään, millä saisimme tilan viihtyisämmäksi ja kaikille tavaroille kunnollisen säilytyspaikan.
Ensiksi revimme lattialta rikkaruohon juuristoa pois monta ämpärillistä ja tilalle laitettiin puretun navettamme savupiipun tiiliä. Osa lattiasta on ollutkin tiilien peittämänä, pysyy hiekanpölyt pois ja huone kerää lämpöä tiiliin.
Miäs rakenteli yhden lattiahyllyn, jossa mittana oli vanhat eläinten ruokaruuhet. Niihin saan tyhjiä ruukkuja ja tarvittaessa taimiakin.
Lattialle sopi vielä toinenkin jauholaari entisen viereen ja sinnekkin keräsimme ruukkuja.
Keskeltä kattoa saimme kastelukannut ja kynttilälyhdyt sivuille uusiin tankoihin. Kannut on nyt hyvin kylpyammeen läheisyydessä ja helpottaa kastelua.
Kasvihuoneella odottaa vielä ulosistuttamista monet samettikukat ja koristekaalit.
Ja se isoin muutos tähän huoneelle tuli käyttämättömän päädyn ulkopuolelle.
Sinne sain hienon istutuspöydän, josta sain idean luettuani Saviruukun palaset -blogia.
Oven toiselle puolen sain vielä multapusseille oman tason. Nyt voin jättää säkit vaikka ulos talveksi, eivät makaa ihan maassa, eikä säkkiin eksy enään muurahaispesiäkään niin helposti.
Appiukon vanha, ihan on puunauloin kasattu pöytä, sai katkenneiden jalkojen tilalle uudet. Vanhat pöydänjalat saivat jäädä vielä paikoilleen ja pöytälaatikon tilalle laitettiin levy. Sinne voin piilotella tuulelta suojaan harsoja.
Pöydän ääressä saan vaihdettua sisäkukkien mullat, pestyä ruukut ja ruukuttaa pieniä taimiani polttamatta enään niskaani kuumassa auringonpaisteessa.
Siitä pitää nyt huolen päätyyn kiinnitetty työkaluseinämäni, vanha ladon ovi.
Käden ulottuville laitettiin kaikki lapioni, puukkoni ja sakseni. Appiukon vanha ruostunut lapiokin sai uuden viran, työkalukannattimena.
Miäs kantoi vielä pajasta vanhat hirvensarvet ja niihin keräilin omalta museoltamme myrskylyhdyn ja pikkuämpärit. Kyllä minun nyt kelpaa!

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oi,kyllä sun nyt kelpaa,mutta oooh,kyllä sulla on paljon hommaa kasvihuonees kanssa,kaikki viljelmäs! Ja taas uusi hieno paita päällä! Kyllä mä ihmettelen miten sä olet ehtinyt joskus navetan hoitaa,töissä käydä ja lapset pieniä!

Anonyymi kirjoitti...

ÄÄÄ, joku on nyt vähintäänkin yhtä vihreä kun sun uusin paita. Voi hitsi! Ensinnäkin ihanan iso kasvihuone, siis tonne mahtuu ihan mitä vaan!! Wau! Sit teikä tosta vaan neuloo paidan, kun eräs saa ehkä viis senttiä. Kaunis paita tämäkin. Niin sitä nuita vanhoja tavaroita pystyy hyödyntämään vielä näinkin. Kierrätys kunniaan. Ruukutuspöytä seinineen on myös kiva! Mukavaa alkavaa viikkoa!

Anonyymi kirjoitti...

WAU! Onpa upea kasvihuone kaikkine lisäosineen! On sinulla siinä hommaa, ja silti ehdit vielä neuloakin!

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kasvihuone,itsekkin olen haaveillut maalle kasvihuoneesta. Vanhoja ikkunoita on, mutta aikaa ei ole ollut rakentamiseen...
Nätin värinen pusero sinulla.

TeSa kirjoitti...

Intsu, sitä minäkin monasti ihmettelen. Miten sitä on ehtinyt.

Kati, joko sinun värisi on vaihtunut =) ?
Meillä tehdään aika paljon kierrätysmateriaalista.

Hepsi, nuo lisäosat on kyllä ihanat, etupuolellakin on pienet pöydät. Ne vain jäi kuvailematta.

Eija, vanhoja ikkunalasia löytyisi meiltäkin. Niille(kkin) olen jo suunnitellut uusiokäyttöä.

Anonyymi kirjoitti...

Huomenta! Nyt väri jo hailakan vihreä =). Heh. Minä haaveilen vanhoista ruutuikkunoista pihalle kesähuonetta kauniine pariovineen, vaan ei oo ikkunoita saati ovia... Mutta haaveilla silti pitää.

Anonyymi kirjoitti...

Upea lattia sun kasvihuoneessa!!! Wautsi, tuollaisen mä haluisin keittiöön :)
muutenkin kivan ja toimivan näköistä, tuo ulkopöytäsysteemi on tosi kiva!

Jostain eksyin tänne blogiisi, pitääkin tutkia vähän tarkemmin.
Joku hihaton paitakin oli upea, nyt menen lukemaan lisää.... :)

TeSa kirjoitti...

Marli, kiva kun löysit seuraani.
Olen myös haaveillut laatoitetusta keittiönlattiasta, mutta ainahan haaveilla voi.

mimmuli kirjoitti...

Ihana kasvihuone ja tuo lattia on kiva..tuollaisen lattian voisi omaankin laittaa, kaunis =))