maanantai 16. kesäkuuta 2008

Värejä, värejä

Mikä sen mukavampaa, kuin saada etsiä toisiinsa sopivia värejä ja sisustaa. Käydä shoppailemassa ja hypistelemässä eri materiaaleja. Ja mikä parasta shoppailussa, se ei maksa sinulle mitään!
Sain pienen työn tehtäväkseni tänä keväänä. Minua pyydettiin miettimään uudistettavan kerrostalokaksion pintamateriaalien värejä, sekä keittiön käytännöllisyyttä. Laatoitusta, maaleja, tapetteja ja tekstiilit.
Huoneet ovat mukavan kokoiset ja yhtenäistä seinäpintaakin mukavasti. Oviaukot ovat järjellisesti suunniteltu. Ikkunapintaa on paljon sen ajan rakennustyylin mukaan.
Keittiöstä tuli avoin näkyvyys olohuoneeseen. Entinen baaripöytärakennelma olisi pimentänyt ja pienentänyt koko huoneiston. Kermanvaaleat keittiönovet ja kaunis välitilan laatoitus saavatkin nyt näkyä, eikä niitä tarvitse peitellä turhilla esteillä.
Laskutilaa tuli entistä keitiötä enemmän ja nyt tilassa on mukava kokkailla.
Keittiön kaapinrungoista ja laattojen väristä jatkoin verhojen etsintää.
Mietin miten yhteensopiva verhoratkaisu olohuoneeseen, sekä keittiöön tulisi tehdä. Päädyin selkeään paneeliverhoon, jossa kankaan kuvio antaa väriä muutoin selkeään sisutukseen.
Lämpöinen orassi, ja kuvioissa samat värit kuin kaapistoissa.
Ompelin neljä paneeliverhoa, joista kaksi keittiönpuolella olevaa on hiukan kapeampia. Säleverhot antavat jatkuvan näkösuojan, joten paneeliverhot antavat sen kodikkuuden tunnun.
Ruokapöytä ei mahdu piskuiseen keittiöön, mutta sen paikka on ihan keittiön läheisyydessä.
Pöydälle ompelin kaksi poikittaista kaitaliinaa, samoissa väreissä, eri kuvioinnilla.
Vaalea sohva sai pienet tyynyt, ja tässäkin, yksinkertainen on kaunista. Ei mitään suurempia kikkailuja. Kapeat tikkaukset reunoihin antaa tyynyille ryhtiä.
Makuuhuoneen ja olohuoneen välinen ovi jätettiin pois. Oviaukkoon löytyi sävyssään sopiva naruverho, ja sen helman pituuutta nyt testaillaan käytössä - leikataanko lattialle valuva ylimääräinen pituus pois.
Makuuhuoneen verhoista ei kuvaa tule. Kaupan valmisverhopaketit ovat mukavan nopeita, vain helmasta ylimääräinen pituus pois.
Seuraavaa kohdetta odotellessa.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kivan näköistä, tykkään verhojen väristä.

TeSa kirjoitti...

Kiitos. Oli tykännyt asunnon omistajakin, kun tänään oli mennyt kotiinsa.

seijap kirjoitti...

Kivalta näyttää. Tuletkos meillekin sisustamaan?

Anonyymi kirjoitti...

Jännä, vaikken oranssista pidä, tuossa näytti todella hyvältä. Ehkä pitäisi opetella katsomaan värejä jotenkin avoimemmin.

TeSa kirjoitti...

SeijaP, tottakai tulen =)
Se on mukavaa puuhaa.
Aura, värikauppojen värilastuja kannattaa katsella ja opetella vähemmän käyttämiään värejä yhdistämään.