sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Pitkiä kappaleita

Isäinpäivä viikonloppu on vietetty kotona, ilman kiekkopelejä ja muita menoja. On leivottu pizzaa, omenapiirakkaa ja suklaatorttua. Vietetty aikaa yhdessä omalla porukalla.
Pojat ottivat omaa matsiaan sisällä ja pihalla, nuorimmainen purkaa ikäväänsä aina nuhjaten veljensä kanssa. Tytär takkusi läksyineen ja minä kässyni kanssa.
Lomille päässyt poikakin viihtyi kanssamme yhden yön, iltasella hän sitten lähti ajelemaan ensin kotiinsa ja sitten sieltä kasarmille.
Isänpäiviin meillä liittyy aina syntymäpäivät. Vanhin poikamme on syntynyt isänpäiväksi, kohta 20 -vuotta sitten. Päivä oli silloin perjantai, kaksi päivää ennen isänpäivää.
Monta vuotta sanoimme, että mahottoman kallis isänpäivälahja olikin, ne lapset tulevat ajan myötä kalliiksi. Mutta niin rakkaita kaikki lapset ovat.
Ja isää lahjottiin moni eri tavoin. Osa teki omin käsin muistamisensa, osa oli ostanut lahjan.
Minä lahjoin lasten isän neulepaidalla, johon tein paljon "piilosilmukoita", niin ettei lahjansaajan pitänyt nähdä valmistuvaa työtä. Aloitin neuleen miähen ollessa sairaalassa, mutta viimeistelyvaihe tuottikin sitten isomman ongelman. Miten saada leikkauksesta toipuva mies hetkeksi tai pidemmäksi aikaa pois pirtiltä. Kaikki pieninkin aika tuli hyödynnettyä ja paita valmistui ajoissa.
Ohje löytyy Ullasta SKEPP-O-HOJ-neuleohjeella. Ohje on vain pienen miehen kokoa, mutta mitoitin sen tuolle lipputangonsiemeniä saaneelle miähelle sopivaksi. Pituuttahan on helppo lisätä ja sitä tulikin neulottua reilusti joka kappaleeseen.
Lankana on Novitan seiskaveikan Kantri (894), jota kului 900 gr. Lanka on mieluisaa ja joutuisaa neuloa.
Paidassa on kaunis palmikko hihoissa, muutoin neule on ribbiä.
Kaulusta en tehnyt ohjeen mukaan kovin korkeaksi, sen verran korkean kuitenkin, että sen saa käännettyä kaksinkerroin.
Jostain läheisestä talosta tullut kissu on seurannut puuhiamme koko päivän. Puuliiteriinkin tuo silkinmusta kissa tuli perässämme yksin askelin silitettäväksi.

8 kommenttia:

tinttarus kirjoitti...

Ihanan maukkaan näköisiä herkkuja ja komia neule!!!!Kyllä miehen kelpaa!!

Tupuna kirjoitti...

Houkuttelevan näköisiä leivonnaisia:)
Villapaita on mahtava:)

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille.
Nämä juhlien jälkeiset rääppiäispäivät on mukavia.

Matleena kirjoitti...

Komia pusero komialla miehellä! ;) Ja ihania herkkuja!

Anonyymi kirjoitti...

Herkullisen näköisiä leipomuksia. Ja tuo paita vasta komia onkin. Malli on kaunis ja väri jotenkin niin suomalainen.

Anonyymi kirjoitti...

No niin näkyy miehellä uusi komea paita taas kerran. Ja hyvää siellä on syötykin!

Eija kirjoitti...

Ihanan oloinen neulepaita:) niin ja piirakat kans. Blogissani olisi jotain sinulle, kurkkaas.......

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille kaikille.
Kyllä on herkuteltu ja joulu vasta lähestyy -pitänee laittaa stoppi herkuttelulle.
Paitoja valmistuu, yksi odottaa edelleen kasaamista.