lauantai 23. elokuuta 2008

Valapäivä

Eilinen iltapäivä ja ilta mennä vierähti Parolassa. Poikamme sai "lapsukaisensa" valalle ja jatkaa tästä eteenpäin vartioston alijohtajana.

Vanhempina olemme hyvinkin kiinnostuneita pojan suunnitelmista ja tekemisistä, silläpä menimme mukaan katsomaan tätäkin valapäivää.
Nuorimmaisemme oli enemmän kiinostunut koneista näytöksessä, sekä aseista.

Aliupseerit olivat järjestäneet illan päätteeksi jääkäreiden omaisille näytöksen, mihin heidän nuorensa jatkossa tulevat kouliintumaan. VIP -henkilön suojauksesta kyse.

Poikamme pääsi jo alkujaan alokasajaksi siihen ryhmään, mihin oli jo kauan halunnut, sotilaspoliisiksi. Puoli vuotta meni nopeasti, aliupseerioppilaasta tuli uusien alokkaiden kouluttaja. Uusi puolivuotiskausi alkoi heinäkuun uudella erällä ja tähän jaksoon mahtuu vielä monta uutta oppia. Tsemppiä!

Loma alkakoon.

Ei kommentteja: