sunnuntai 12. lokakuuta 2008

101. neulepostaus

Tarjoutui tilaisuus päästä osasta langoistani eroon, kun lupauduin neulomaan ne valmiiksi neuleeksi. En ole liiemmin kaupitellut lankojani kenellekkään, mutta sisareni alkoi kerran kyselemään josko ehtisin neulomaan hänelle jotain. Pyysin varaamaan aikaa hetken, jotta hän katselisi mallilehtiäni. On paljon helpompi aloittaa neuleen suunnittelu, kun on jokin kuva mistä voin tarvittaessa muokata haluamaansa mallia. Sisareni ei juurikaan neulo, mutta pitää mielellään neuleita, kun niitä joku hänelle tekee.
Sisareni tyyli ei ole kruusattu, vaan hyvin selkeä ja yksinkertainen.
Kaupoissa vaatehyllyjen vieressä katselimme aiemmin syksyllä tunikoita, joita hän mieli. Siinä oli hyvä vinkki josta aloittaa.
Syksyn / 08 Novitassa on useampi tunika, malli 70 miellytti eniten. Ensin sisareni tahtoi sileän neuleen helmaan, minä en. Se on niin tylsää tehdä isoon pintaan. Sain puhuttua pitsineuleen jääväksi, jotta valmiissa työssä olisi jotain katseenkiinnittäjää.
Mutta ilomielin suostuin muuttamaan tunikan yläosan sileäksi, joustimen sijaan.
Hihojen mallista emme pitäneet kumpikaan, vaan laskin silmukkamäärän pitkälle sileälle hihalle. Tuollainen puolipitkä pussihiha ei ollut oikein mieleinen. Hihan istuvuus oli täysi kymppi ja yläosasta tuli muutoinkin hyvä.
Lankana on Novitan Nalle, jota kului hiukan vaille 750 gr. Pitsineuloksen neuloin 5 mm puikoilla, yläosan sileän 3 mm puikoilla. Hihoissa käytin 4 mm puikkoja.
Pitsin ja sileän rajakohtaan lisättiin nauha kuvienoton jälkeen. Silloin ei tarvitse siirrellä miehustaa, vaan tunikaa pysyy hyvin kohdallaan.
Kuvauksissa mukana hääräsi eilen 11 vk täyttänyt Elli.
Tuulessa kevyesti heiluneet tunikan helmat olivat sen verran kiinnostavat, että kuvatessani tyttäreni piti kiinnittää pennun huomio välillä toisaalle.
Lankavarastoni hupenee vielä kahteen neuleeseen. Neljänteen neuleeseen kävin hakemassa jo langat, kun olivat tarjouksessa. Näistä sitten myöhemmin lisää.
Edellinen neulepostaukseni olikin 100.

11 kommenttia:

AnniKainen kirjoitti...

Kaunis :)

Eija kirjoitti...

Kivan oloinen tunika ! Onnittelut kans noiden neulepostauksien johdosta,sieltä niitä pesee kuin sieniä sateella, siis mahdoton määrä...
Ja Ellille halit, niin söpö :)

atzalea kirjoitti...

Onpa kivannäköinen tunika, hyvin onnistunut muokkaus alkuperäisestä mallista! Ja upea tuo peitto, jota tuossa aiemmin esittelit!

Matleena kirjoitti...

Nätti tunika! Ihmettelen vaan, missä välissä sinä tuon tikuttelit:

Tupuna kirjoitti...

Kaunis, kaunis :)

Intsu kirjoitti...

Siellä on taas himoneuloja ollut vauhdissaan :) Siskosi on muuten sinun kanssa saman näköinen. Tunika on kauniisti mallista muokkailtu.

TeSa kirjoitti...

Kiitos. Täältä valmistuu neuleita kuin liukuhihnalta. Syksy on niin luovaa ja energistä aikaa minulle. Mutta kevät, no huh huh! Väsyttää...
Elli saa ison halin tavatessamme.
Samasta muotista on sisarukset tehty =)

Mari kirjoitti...

Kiva kun osallistuit blogissani arvontaan. Tosi kaunis tuo tunika... Tykkään kovasti pitää niitä itsekkin;)

Mummu kirjoitti...

Todella tyylikäs neule, ja ihana kuvausavustaja! (Laitoin muuten Neulomon kautta sinulle viestiä.)

Hanza kirjoitti...

Kaunista!
Sinulla on kyllä taikasormet. On varmasti ihan sama, millaiseen nöttöseen tai mihin tahansa materiaaliin kosket. Aina tulee kaunista jälkeä.

TeSa kirjoitti...

Kiitos. Ooh, minun nakkisormeni =)