keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Mustekala

Jämälankapipa. Nuorimmainen halusi pipan josta saa talvisuojan maastoutumiseen. Ehtiessään viikonloppuisin molemmat poikamme pelaavat Orivedellä airsoft -pelejä, ja näin talvisaikaan on valkoisille asusteille tarvetta.
-Pipassa saisi olla niitä nauhoja. Rulooneulosta. Mielellään valkoinen, mutta nauhat eri sävyisisä.
Ja mitä vielä?
Otin vaihteeksi koukun käteeni ja tein pipan virkaten. Sain nopeasti valmiiksi ja käyttöön.
Nauhoja virkkailin erimittaisiksi ja kiinnitin solmiamalla pipan sisäpuolelta. Lonkeroilthan nuo ensin näyttivät, mutta laitoin valmiin työn huuhteluainekylpyyn ja sain melkein kaikki oikenemaan suoriksi.
Työhön sain kulumaan 220 g lankojani jämäkopasta. Kyytiä sai Novitan Impivaara, Nalle ( 100 g pikkukerä), Rondon konepestävä Mörri ja monet sukkalangan loput.
Ehkä tätä pipaa koekäytetään jo huomenna koulussa, kunhan se kuivuu ensin kunnolla.
Neuloin sitten lapaset itselleni. Purin ja neuloin. Ensin kokeilin hyvää silmukkamäärää ja sovitelin palmikkokuviota keskelle kämmenselkää. Sitten jännäsin lankani riittävyyttä ja kärkikavennuksen onnistumista. Lopulta sain itselleni kauniit ruskeat lapaset .
Lankana on Hjertegarn Palino, 100 % soft merino wool. Neuloin langan kaksinkertaisena, 4 mm puikoilla.
Tein ensin neuleen valmiiksi ja lopuksi virkkasin lapasten varreksi Red Heart Magali -langan kaikki 44 m. Varsista tuli pitkät ja lämpöiset, ne voi kääntää joko kaksinkerroin tai antaa olla pitkinä.
Lapsen palmikkokuvioon otin mallia Sk 1 / 09, 12 B -ohjeesta.

12 kommenttia:

Piitis kirjoitti...

Hauska pipo. Kauniit ruskean sävyiset tumput, kuvio on nätti.
Minulle kävisi varmaan niin että lanka vanuttuisi, ennen kuin olisi valmista. Ihanaa kun on kutomisen taito.
Keskiviikko terveisin Piitis

Anonyymi kirjoitti...

Oi miten kivoja käsitöitä. Ihailin erityisesti noita lapasia ja pipokin on hauska. :)

Matleena kirjoitti...

Onpa erityisen kivat lapaset!

Sinulle jotain kivaa Blogissani!

Vuokko kirjoitti...

Kauniit lapaset, kuin pipo myös. Olen usein ihmetellyt käyttämääsi pipa-sanaa. Taitaa olla teidän oma murresana?! Hauska sana :)

Anonyymi kirjoitti...

Hauska pipa :D Kyllä tuon kanssa maastoutuu hyvin. Ja nuo rasat näyttävät lämpimiltä. Minulla menisi tovi jos toinenkin, että saisin tuollaiset palmikot aikaan :o

Kirsi kirjoitti...

Ihanat lapaset. TUo pipo on hauska. Meillä softataan myös.

Anonyymi kirjoitti...

Lapaset ovat tosi kauniit. Pojan pipo on ihana=D

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä taas olet ollut ahkerana, kun kauniita töitä on kasakaupalla.

Nina kirjoitti...

Kauniita neulomisia jälleen.
Pipo on tosi kiva ja kekseliäs olet ollut.
Lapaset on todella sievät.
Miten ehditkin niin paljon käsilläsi tekemään!

TeSa kirjoitti...

Kiitos kaikille.
Pipa sana tulee varmaan tuolta Tampereen murteesta. Kuunnelkaa Matti Näsää, kun se oikein vääntää kaupunkilaisittain =)
Pipatsi päähän ja menoks.
Nina, teen kaiken vapaa - ajan jotain käsityötä.

Anonyymi kirjoitti...

Ihania neuleita molemmat!

Ja tanssimekosta tuli upea!

TeSa kirjoitti...

Kiitos Hepsi.