sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Tilaus














Etsin Karnaluksista röyhelöhuiviin lankaa ystäväni huivia varten. Eihän sieltä löytynyt keltaista, eikä oranssia. Tekstarivaihtojen jälkeen päädyin ostamaan musta-valkoista, aina niin helppo väri yhdistää muihin asusteisiin.

Edellisen röyhelöhuivivillityksen aikoihin tein itselleni punaisen huivin, mutta siitä on jo vuosia aikaa. En muistanut neulontatekniikkaa, vaikka eihän näitä voi väärin tehdä. Lähinnä silmukkamäärää silmäilin eri blogeista, päätyen alun 7 jälkeen 6 silmukkaan.
100 g Can Can riitti kahteen n. 1, 5 m huiviin. Lanka on ihanan pehmoista, ikävän verkkoista kuivuneissa sormenpäissäni, mutta tykkään neuloksesta.













Samaan tilaukseen neuloin vielä lapaset
Viking Frøyan luonnonvalkoisesta langasta.
Nämä lapaset kävivät mukanamme viime viikonloppuna Tallinnassa, osan matkasta kassin täytteenä, kun merenkäynti oli niin kova, että matkustin naama harmaana toivoen maan jo näkyvän.












Molempia neulomuksia tein tuplat, kun neulomaan kerkesin.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Pilkahdus













Lahjomaton nuorimmaisemme huikkasi kouluun lähteissään kaksi arpanumeroa, kun pyysin lukemat arvontaan osallistuneiden lukijoideni palkitsemiseen.
Kiitos tei
lle kaikille, teitä oli paljon. Ensimmäinen palkittu on Eila, jonka numero on 6.
Jostain syystä meillä aina huikataan 17 oli se sitten Keno, Lotto tai mikä tahansa arpapeli, en tiedä miksi, mutta siihen aina kannattaa tähdätä, jos ja kun pidän arpajaiset.
Tällä kertaa numeron seiskatoistan sai Anki. Onnea teille. Joulunpuna näkyy kodissamme pieninä pilkahduksina. Liiemmin en ole mitään valmisteluja vielä aloittanut, aika ja voimat eivät tunnu riittävän. Edessä on hektinen viikko, vaikka vanhaakin on vielä hiukan jäljellä. Opinnäytetyön viimeinen viikko, onneksi saatiin yksi työviikko lisää. Työt pitää olla valmiina, raportit kirjoitettuna, esitelmät pidettynä ja minulla vielä yksi työ ihan levällään.













Olimme eilen illalla kirkossa kuuntelemassa konserttia, jossa esiintyivät kotiseurakuntamme kaikki työntekijät. Tilaisuus oli kaunis, rauhallinen, se hetki kiireen keskellä antoi taas voimaa jatkaa omaa puurtamistani. Hyvää viikonloppua sinulle ja onnea voittajille,

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Kimaltaa


















Kaikki mikä kimaltaa... on korissani.
Stokcmannin joulukoristeissa on ollut tänäkin vuonna valinnanvaraa, joskin jonkinlainen itsehillintä olisi taas ollut paikallaan, kun koppani kanssa kiertelin pöytien välissä.Tekemässäni korussa on samaa kimalletta. Kahteen vaijeriin pujotelluissa helmissä ei ole oikeastaan mitään kummallisempaa, paitsi korun alaosan siniset renkaat, jotka olen sulattanut viinipullon kaulaosasta.













Ja se, että nämä siniset renkaat ovat minun nauhassani. Minun, joka ei ole sinisen ystävä laisinkaan.

















Nauha on pitkä, saan sen kaksinkerroin kaulalleni tai sitten näin pitkänä.Tai sitten sitä voi pitää koristeideni joukossa.
Jonkinlaista kiiltoa silmissäni taisi olla tukussakin, kun kiertelin maanantaina hyllyjen välissä etsien nappeja.
Lankaakin ostin, mahtuivat sentään kolmeen kassiin.













Jos sinä et tiedä, mitä tehdä seuraavaksi, osallistu vaikka
arvontaan.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Itsenäinen































Hyvää juhlapäivää teille kaikille,

lauantai 3. joulukuuta 2011

Hyvä Hämeenkyrö!


















Laitetaan hyvä kiertämään ja pidetään arvonta!
Sen voin luvata, että palkintona ei ole mitään itsetekemääni.
Aikaa osallistumiseen sinulla on siihen asti, kun tulen itse kirjoittamaan viestiketjun päähän LOPPU.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Pähkinät














Lisää risuja.
Muutama vuosi sitten jäi joulupähkinät syömättä, ei ollut niin hyvää hakkeria millä kuoren olisi saanut rikki ja pähkinän esille. Keräsin kauniin materiaalin talteen ja siitä se ajatus sitten lähti.Teen kranssin.
Pudonneita koivunoksia, tuulen riepottamia notkeita varpuja tiukkaan nippuun ja hetkeksi kuivumaan uunin pankolle.













Pähkinät peliin ja kuumaliima lämpiämään ja pian onkin valmista.

















Tässä kohtaa on hyvä olla tarkkaavainen, kuumaliimapistooli yleensä yllättää lämmöllään ;))

Lisäillään vähän koristeita, kokeillaan ja vaihdellaan.













Valmis asetelma.

torstai 1. joulukuuta 2011

Hypnoottinen hyrrä














Aiemmin näyttämäni pikkukuva oli otettu jalkarahini uudesta päällisestä. Olen haaveillut monta vuotta tekeväni helppohoitoisen päällisen rahilleni. Sen pitää kestää aikaa, olla pesunkestävä ja mielellään helposti toteutettavakin.

Kun uusin Sk 11-12/11 ilmestyi päätös syntyi aika nopeasti.
Lehdessä ollut lattiatyyny (3) oli juurikin tämän idean alku.
Sitten vain silmukoita laskemaan. Päällisen neuloin Novitan Tennesseen langoilla. Osan langoista olen ostanut alelaareista, loppuunmyyntivärejä.
Päällisen halkaisija on 50 cm.Koska samaa lankaa ei ollut tarpeeksi rahin helmaa varten, kaivelin jemmoistani sopivan kulutusta hyvin kestävän vaihtoehdon. Marks & Kattens Scilla on 100 % merseroitu pv, joka ohuilla puikoilla neulottuna on aika muovisen tuntuista.
















Etsin kivan pintaneulemallin tästä syksyllä ilmestyneestä ja meille kotiutuneesta opuksesta, sitten laskettiin taas silmukoita.
Rahin ympärys on 1,65 m ja korkeus 0,25 m. Lyhyellä pyöröllä oli vaikea arvioida tuleeko helmasta sopiva, enkä missään vaiheessa viitsinyt siirrellä silmukoita toiselle pyörölle, vaan annoin neuleen mennä vaan.
Lopulta pääsin päättelemään yli 300 s ja vot, sehän oli varsin mallikas palanen.
















Ompelin palat yhteen vuoropistoin, työtä ei tarvinnut syöttää laisinkaan vaan palat osuivat ihan kohdilleen.
Lopuksi vielä virkkasin pienen pykäreunan työn alareunaan.
Kässytuolini sai uudesta rahinpäällisestä kodikkaan ilmeen ja minä sain nuhraantuneen päällisen piilotettua.
















Rahi on minun työpöytäni, öh...ruokapöytäni, kun kukaan muu ei ole kotona, jalkojen lepuuttaja, kuvausalustani, istuimeni, aina potkittavana ja niin äärettömän tärkeä.

















Olan takana olevan kohdevalon ostin kirpparilta. Kässytarpeisiin kuuluvat sakset, neulat, mitan, kynän yms. säilytän vihreässä pikkupussukassa.
Kässytuolini päälle olen laittanut äitini aloittaman ja minun loppuuntekemäni pienen kalalankapeiton.
Tässä olikin minun kässynurkkani

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Repsahdus














Nyt on havaittavissa pientä kisaväsymystä opinnäytetyön suhteen, kun miähen lentsu tarttui minuun.
Tänään ei löydy oikeaa virettä työntekoon. Pitkä ajomatka kouluun ja takaisin syö kaiken motivaation työskennellä, varsinkin kun nyt pitäisi vielä odottaa työhuoneen lämpiävän tarpeeksi tinaamista varten.
Annoin jo hyvissä ajoin ajomatkalla periksi itselleni, se suotakoon kaikkien näiden jo valmistuneiden töiden ja keskeneräisten kanssa painiskellessa. Istun illan koneella ja aloitan raportin kirjottamisen. Niiskutan liikuttuneena ja yritän saada tekstistä itseni oloista.
Parasta tässä kaikessa työstämisessä on se, että aihe ja tekniikka on vapaa.

















Saan tehdä sitä mistä minä tykkään, eikä se ole kenenkään valmiiksi suunnittelema prosessi. Silloin ei tekstinkään työstämisessä pitäisi olla mitään ongelmaa. Ja sitähän meinaan tulee. Jeh!












Työhuoneellani työkalulaatikkoni ovat saaneet kyytiä, kun siivoan aina uuden työvaiheen jälkeen pöytäni puhtaaksi. Mukavampi aloittaa uusi työ puhtaalta pöydältä, vaikkakin teen sarjatyönä kaikki vaiheet.
Yllä oleva uusi ihanuus, pieni sähkölaatikko, löytyi kirpparilta ja sai sisäänsä lyijykiskotyöskentelyyn tarvittavia työkalujani.Tuon kaavion sentään jätin pois matkasta, ei kait minun tarvitse tunnistaa mistä on kyse?













Kaikki työkalupakkini ovat kunnon metallilaatikoita, suuria, tukevia ja osan saan lukittuakin.













Vanha ja kauniisti kulahtaneen lipaston laatikoston ostin 1 €:lla lipastoni päälle. Sen sisältö on nyt juurikin sitä mitä inhoan, sälää joka minun pitäisi ehtiä työstämään lopulliseen muotoonsa joskus.

Olin tuomassa pojalle tuliaisen koululta tullessani, ehta aidon lumipallon, mutta en sitten viitsinyt kastella käsiäni. Meiltä tuo lumi hävisi sen siliän veks. Se vähän mitä sitä oli satanutkaan.