maanantai 10. syyskuuta 2012

Tarpeeksi kylmä ilma aloittaa syysistutukset?

On ainakin kylmä! Kumisaappaat jalkaan ja lämmintä ylle, nyt alkoi puutarhan syystyöt! Nyt jos koskaan on pakko alkaa siivomaan koko kesän työmaatani, lipputangon ympärystää. Siellä on narsissinsipulia ni man perusteellisesti, että ei kun lapio vain rohkeasti sekaan ja sipulaa ämpäriin.
Kierrosta on taitettu vasta 1/3 osa ja ensimmäinen ämpärillinen on nostettu pintaan nousseita. Jos lapion tökkäisi yhtäänkään syvemmälle, minulla olisi kilpaileva sivuliike paikallisen puutarhurin kanssa. Voisin myydä pilkkahintaan hyväksi havaittuja keltaisia, oransseja ja valkoisia torvinarsisseja. Hyvin ovat jakaantuneet, kunnolliset juuret ja pitkäaikainen kukinto.
Ensinnä piti putsata rikkaruohot suurehkosta kukkapenkistä, johon aioin osan tästä määrästä piilottaa. Mutta eihän se homma edennyt ihan pelkkien sipuleiden istuttamisella, piti kaivaa myös XL -koon kuunliljoja kukkapenkin reunamille täyteen kasvaneesta puutarhan kukkapenkistä. Näiden suurien lehtien taakse jää keväällä hyvin narsissin lehdet tuleentumaan.
Kun alkaa kaivamaan yhdestä penkistä jotain kukkaa, joutuu siirtämään toisesta penkistä sen sinne nurkan takana olevan kukkapenkin etureunaan...vetää välillä henkeä.
 Tässä laatikkopenkissä sai paikkansa lahjaksi saamani lamohietakirsikka. Lisään syksyn myötä, toisen kukkamaan tyhjennyksen yhteydessä, lisää kukkivia lajikkeita täydentämään penkin pintaa.
Kukkamaan ja ulkorakennuksen väliin jäävän alueen peitteenä on kiviä, joiden väliin on alkanut kasvamaan sammalta. Aivan täydellinen!
 Joten, vielä ei ole aika pistää työkaluja talvilevolle, vaan tehdä pohjatöitä ensi kevättä varten.
Kesäkukkaistuksista suurin osa oli jo nähneet parhaat päivänsä, eli astiat saattoi tyhjennellä kompostiin. Pesualtaan kautta ruukut kannettiin suojiin.
Keijunmekko on saanut syysvärin ja jaksaa kukkia vielä kasvihuoneessa.
Samoin Mårbackan, jonka tuon jossain vaiheessa pirtille talvehtimaan.
Kärhön kivat kippurat kukinnot.
 Lopuksi vielä istutettiin pari ruusua, joista tämän valkoisen sain myös lahjaksi kesällä.
Tästä ruusustahan se kaikki siirtäminen alkoikin. Halusin tämän puutarhassa parhaalle paikalle, samalle katselulinjalle, kuin vesiallas. 
Vesialtaan näkee kyllä hyvin keväällä, vielä alkukesästäkin, mutta ei koskaan loppukesästä. Se peittyy tai peittyi aina malvan taakse ja alle, mutta ei enään.
Suuret malvat saivat kaksi uutta kotia ja minä sain ruusuilleni tyhjän kohdan kukkamaallani.
Vielä on paljon tehtävää tälle syksylle. 2 / 3 osaa pitää tyhjentää ympyrämaastani narsisseja ja löytää niille kaikille jokin kolo.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Juhlatalo

Iloitsin kutsusta jonka nuoret minulle taannoin esittivät. Pääsen mukaan heidän suuren juhlansa, häiden suunnitteluun.
Kävimme katsomassa juhlapaikan siinä asussa, valossa ja lämmössä, missä häitä juhlitaan aikanaan. Upeat puitteet eivät liiemmin koristuksia kaipaa, mutta jotain ihan pienen pientä ja juhlavaa pääsen loihtimaan.
Minut tuntien on monenlaiset ajatukset jo lähteneet virtaamaan, hillittyä hihitystä ja sormien napsuttelua. Häiden suunnittelu aloitetaan hyvissä ajoin, juhlapaikan varaus on tehty jo talvella. Suosituimpien juhlapaikkojen kanssa täytyy pitää puolensa.
Oi kuinka iloinen olen heidän puolestaan. 
Olen nähnyt jo jotain niin kaunista ja .....
Juhlaan on vielä aikaa, mutta hyvällä suunnittelulla saadaan kaunis ja muistorikas hääjuhla.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Enkeli

Käynti isän haudalla on aina niin haikeaa. Kävin laskemassa kukat ja lasienkelin hänen haudalleen. Tänään olisi voitu juhlia 70 - vuotispäivää.
 Mentyäsi suru jää, kyyneleet kirkkaat kimmeltää.
 

perjantai 7. syyskuuta 2012

Osmankäämi

Tämä olisi pitänyt tehdä vuosia sitten, mutta aina sitä on muka jotain muuta tärkeämpää. Vaatekaappien siivo sai alkunsa oikeastaan jo pari kuukautta sitten, kun varasin kirppispöydän. Kuukauden vaihteessa kävin tyhjäämässä pöydän ja kotona lajittelin myymättömät vaatteet omiin kasoihin miähen kanssa. 
 Samaan syssyyn vedin oman vaatekaapinikin, molemmat, tyhjäksi ja tarkkaan punnitsin, mitä pidän ja minkä laitan pois.
Tunteille ei voinut antaa tilaa, mutta kun musta säkki nökötti eteisen lattialla useamman päivän, tulin katumapäälle ja kaivoin vielä kaikki farkut takaisin. Tiesin sen.
Kävin läpi myös summittain kangasvarastoni, sekä lankani, joista en koskaan kuitenkaan tekisi mitään. 
Pakkasin auton niin täyteen, että ei sinne sitten muuta mahtunutkaan.
Otin suunnaksi kylän lähetyskirppiksen, jonne olen usein vienyt pienissä määrin käyttämättömiä tavaroita.
Mitä?! Olemme suljettu 6.9.
Ei voi olla totta. 
Käännyin kannoillani ja ajattelin poiketa samalla parkkeerauksella kaupassa, mutta käännyin ovelta takaisin. Eihän minun kyytiini sovi yhtään kassia. Minun oli pakko pysähtyä miettimään, mihin minä tämän kuorman kippaan, kun suuret pahvilaatikot eivät kestä vettä, joten UFF:n laatikot ei tulleet kyseeseen.
Kierrätyskeskus!
Onneksi siellä oli tilaa ja avoimet ovet, sain kaikki kerralla samaan paikkaan.
 Joitakin vaatteita en vain pystynyt laittamaan pois, vaikka eihän nämä minulle mahdu, kutistuneet pahukset vuosien varrella.
Josko näistä jotain jatkojalostaisin tai sitten odottaisin SITÄ päivää, jolloin alkaisin taas ajattelemaan järjellisesti.
Vuosia sitten olen ommellut itselleni liivin ja huivin, johonka kirjoin ompelukoneella osmankäämejä. 
Liivin sivuissa on irralliset valetaskut, joissa on myös kirjontaa.
Hiukan tummemman hameen olen ostanut. Nämä halusin näyttää, että olen minä joskus jotain ommellut.
Hyvän päivän illan sitten ajattelin käyttää lopun matonloimeni kutomiseen, mutta kyllä se siihen ajatusvaiheeseen jäikin.
Otin miähen matkaani, kun työhuoneellakin piti hiukan siirrellä tavaroita pois jaloista kuleksimasta. Kuinka se sitten taas homma lähtikään etenemään, kun yksi kaappi siirrettiin toiselle seinälle, kaksi lipastoa vaihtoi käytännöllisyyden takia paikkaansa toisaalle. Ikkunatkin tuli pestyä ja roska-astia alkoi taas täyttymään. 
Enhän minä sitä mattoa enään sen siivoamisen jälkeen jaksanut alkaa paukuttamaan. Menen toisella kertaa ihan yksinäni potkimaan jalkojani niihin epäolennaisiin kasoihin...
Toisaalta, itsehän pyysin ja nopeasti tulikin valmistakin. Paitsi siitä matosta, joka olisi viittä vaille valmis,

torstai 6. syyskuuta 2012

Polvarit

Mieltymykseni ylipolven sukkiin sen kun jatkuu, vaikka alkuunsa niiden tekemiseen tuntuu kuluvan ikuisuus. Alkuvuodestahan neuloin monet, ainakin viidet, pitkät sukat, mutta ne olivat kaikki kuviottomia.
Ei näihinkään sukkiin liemmin mitään kuviota tullut neulottua, sama kirjavuus kuin kilpailuun lähettämissäni sukissa. 
Nämä ovatkin sitten ensimmäiset satoiluni tälle syksylle.
Lankoina on Novitan uutuus seiskaveikan Nostalgia, musta-harmaa (094), sekä vaalean ruskea (060).
Kävin kuvailemassa sukkaparin luhdilla jossa sukat "upposivat" päiväpeittoon kuin kameleontit. Juurikin tällaista pintaa tavoittelin tällä väriparilla.
Näillä polvareilla saa kyllä jalkansa pysymään lämpiminä.
Luhdin kaiteella annansilmät kukkivat vielä vallattomasti, vaikka en liiemmin niitä ole enään kastellut.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Kirkkaat lasit

Aurinko armas, olisit paistanut näin ihanasti kesälläkin. 
Miten upea eilinen päivä olikaan ja tästä on tulossa samanlainen auringonpaiste. Kaikki mahdollinen pyykki meni pesuun ja ulos kuivumaan. Nihkeesti on tämä flunssasta toipuminen sujunut, mutta sitäkin uhmaten pesin eilen lähes kaikki ikkunapinnat. Vain kahden huoneen lasit jäi pesemättä, kun päivä pimeni paksun sadepilven lipuessa päälle. Tänään pesen loput ikkunat, kunhan saan hiukan miähistä apua iltapäivästä. 
Aamupalaa syödessäni oli kiva katsella puhtaista ikkunoista pihalle. Ei näkynyt päin lentäneiden lintujen muotoja, ei koivun urpuja, eikä hämähäkin verkkoja ikkunan yläpuitteissa. 
Kaikesta siivoamiseen liittyvästä juurikin ikkunoiden pesu on mukavinta puuhaa. Samalla tulee nypittyä kukatkin kuin ohimennen, pyyhittyä pölyt sisutuksesta ja oiottua vähäiset verhot oikeaan kuosiinsa.
Jätin ikkunanedustoille tilaa kesän ulkona olleille viherkasveille. Niitä onkin taas paljon sovitettavaksi riutumaan pimeyteen ja lämpöön. 

tiistai 4. syyskuuta 2012

Itseluottamus kohillaan?

Jos en minä itse, niin kukas sitten ?!

Virkkuukoukkunen saa aina hyvälle tuulelle. Kunnon väriterapiaa!

Jonkinlaista värikylpyä tässä on ollut näkösällä, ainakin yhden lasipurkin verran. 
Vanhat tikapuut tuotiin kasvihuoneesta pirtille talveksi. Tähän sitten voin laskea vaikka lukemattomat kirjat.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Pikalähtö

  Ensin tätä menoa suunniteltiin hyvissä ajoin, mutta aloitettuani sairastamaan kaikenmaailmankulkutautia, flunssaa, harkittiin uudestaan, mutta lähdettiin kuitenkin.
 Onhan sitä aina menty, eli ei nytkään jätetty menemättä. Meinaan kiakkoo kattomaan. Harjoitusturnee Peurungalla kesti kolme päivää ja nähtävää piisasi.
Sen verran kulkutautini hidasti menoani, että nukuin koko menomatkan ja matkaneulomiset jäivät vähiin.
Edes Titityyn uusi lankakauppa Jyväskylässä ei jaksanut innostaa, mutta johan minä sen(kin) poikkesin katsomaan matkalla Sotkamoon. Silloin ostin nämä ihanuudet.

Oma poika antoi näyttönsä joukkueelle näissä otteluissa. Täytyy sanoa, että meitä vanhempia jännitti pitkästä aikaa mennä katsomaan pelejä.
Ennen jäähalliin menoa kävin miähen kanssa rentoutumassa kylpylässä.
Esteettisesti kaunis paikka, lämpöisine vesineen ja poreineen sai olon kyllä rauhoittumaan. Hieno kokemus!
Tosin tautini ei kylpyläkäynnistä oikein ilahtunut. Muutoinkin alhainen lämpöni laski 33, 12´. Miäs ihmetteli mittarin lukemaa, mutta oman lämpönsä mitattuaan (36, 4´) ei sanonu mittarivirheestä mitään.
Villatakkia, ponchoa, hartiahuivia ja villasukkia ylle, niin kyllä sitä yhden, tai siis useamman pelin saattoi hiukan huonossakin hapessa katsella!
  Hienostihan poika pelasi pysyen torjuntatilaston kärjessä vielä joukkueen lähdettyä kohti kotia, häviten pronssin rankkarien jälkeen.
Tästä on hyvä jatkaa, peli-iloa ja lisää harjoitusta!