skip to main |
skip to sidebar
Onko joku joskus huamannu, että oisin hiukan malttamaton ja nopea käänteissäni?!
Kirjakerhon kuukauden kirja, Sormustin ja sorkkarauta olisi tullut ties koska, joten peruin sen tulon välittömästi ja pistin tilauksen vetämään toista kautta. Eikä aikaakaan, kun postiPate kiikutti kirjan minulle. Ah ja lääh, mikä ihanuus kaikkine kuvineen ja ideoineen!
Tässä on kirja, jota olen odottanut. Olen pongannut monta kivaa juttua, jota voisin tehdä. Tai sitten vain lukea ja selailla, mitä muut ovat ahkeroineet.
Meillä on ollut viimeiset kaksi viikkoa hiljainen viikko - meininki. Ihan outoa.
Nuorimmainen asui viime viikon veljellään, kun koulussa oli tet-viikko. Poika lähti repsikaksi kiertämään pitkin poikin Pirkanmaata, eikä työaikojen vuoksi käynyt viikkoon kotona.
Vaikka työpäivät alkoivat jo kohta neljän jälkeen, ei tainnut siltikään olla koulua ikävä.
Tämän kuluvan viikon poitsu on ollut leirikoulussa, taas kaukana kotoa. Urheilullinen meininki on pitänyt nuoret liikkeellä, ohjattu toiminta on aina hyväksi.
Kiva, kun on saanut kuulla päivän tapahtumat ja tunnot heti tuoreeltaan. Reipas nuori miäs.
Kun ensi viikolla alkaa normi koulu, voi olla vieroitusoireita päästä kiinni tavalliseen arkeen ja koerumbaan.
Puhdas koti ja muutama kynttilä, hyvä kirja ja keskeneräinen kässy.
Mukavaa torstai-iltaa sinulle,
Kävin viikonloppuna tekemässä hiukan täydennystä varjotintarpeisiini.
Lampun Henki on ihanaakin ihanampi pieni myymälä Hämeenkyrössä, jossa on kattava valikoima kaikkea sitä, mitä varjostimen tekoon tarvitaan. Hyvä valikoima kehikoita, nauhoja, kankaita ja ideoita! Hyvää palvelua myös pyhäpäivänä, jolloin saimme rauhassa katsoa kaikkiin varjostimiin sopivat nauhan värit.
Silmänruokaa löytyy joka seinältä, pöydiltä, lattialta ja hyllyjen päältä. Paljon tietoa ja vinkkejä tekeillä oleviin tai tuleviin projekteihin.
Kaikki kuvat ko.liikkeestä. Omista näperryksistä sitten myöhemmin lisää, kun on jotain valmiina näytettäväksi.
Tiistai tilkuttaa. Viisi mattoa valmiina ja paljon valmiiksi leikattuja tilkkuja vielä ompelematta.
Olen ensinnä värjännyt, leikannut hyvät palat talteen ja penkonut kangaskaapista paloihin sopivia puuvillakankaita.
Vuosien aikana on tullut ommeltua useampi matto ja kaikissa näissä on kierrätetty pyyhkeet.
Päällinauhat on puuvillakankaiden jämiä, alapuolella puuvillakangas.
Kaikkiin mattoihin ompelen ripustuslenkin, josta maton voi nostaa kuivumaan vaikka ovenkahvaan tai pyyhenaulakkoon.
Poitsu huomautti, että vois kyllä vaihtaa jo toisen maton vessan lattiaan, kun meillä on aina sama.
No, joo. Kun toinen matto on pesussa, on toinen lattiassa ja kolmas kaapissa odottamassa vuoroaan. Suihkunoven takana on aina yksi, ettei märin jaloin tassutella koko talon läpi. Niin ja auton takakontin suojana on yksi huigeen suuri matto.
Näissä on taas valinnanvaraa ja lisää on tulossa.
Kuinka monta kuvaa voi viidestä matosta ottaa? No, ainakin kaikki nämä ja ne pilalle menneet. Ah tätä digikamera aikaa!
Kaikkia ei voi laittaa talviunille, ei ainakaan näitä pehmopalleroita, jotka lämmittävät niin mukavasti käsiä talvipakkasilla.
Unessako nämä ovat? Kuitenkin!
Horroksessa ainakin....mennään pois, annetaan niiden nukkua hetki rauhassa.
Keväällä eräästä kaatopaikkakuormasta talteen otettu polkupyöränvanne nostettiin kuistinkattoon roikkumaan.
Krouvilla meiningillä, ketjukiinnityksellä, vanne pysyy tulevasti kiinni, eikä näytä siltä kuin se leijuisi ilmassa. Ulkotiloihin sopivaa kierrätystä.
Hiukan on ajatukset olleet samanlaiset, kuin Eenalla, joka teki rukinpyörästä vastaavan.
Vanne täydentyy erilaisin esinein, kun tilaan sopivia löytyy. Timangit kelpaavat, enkeliparvet voisi liidellä samoilla pinnoilla.
Ja sitten tietysti nämä tähdet!
Tähdissä on nyt valinnanvaraa. Tein kahta kokoa, kumpaistakin n. 20 kpl.
Varaa valita,
Hyvää pyhäinpäivää teille kaikille,