Kasvarilla

 Oma kasvihuone jäi viime viikolla pelkkiin oven avauksiin ja satunnaisiin kasteluihin, kylmä mikä kylmä. Ei kiinnostanut.
Olisi pitänyt kuitenkin raahautua työpäivän jälkeen hiukan kohentamaan taimia, karsimaan lehtiä ja sitomaan pitkiä versoja.

 En voi sanoa, että kaikki kasvuun laitettu olisi tänä kesänä onnistunut. Eihän nyt sentään, epäonnea on ollut monenkin taimen kanssa. Mutta ainahan sitä voi epäonnistua, vaikka kaikkensa tekisi.

 Koristekaalit kisaavat pituudesta kuka ensinnä yltää ikkunan yläreunaan. Annoin hiukan lisää kasvutilaa kaikille, josko alkaisivat leviämään hiukan paremmin.

  Runkotomaatit, Tanskan vienti, eivät oikein veny eikä vanu, mutta somasti pieni sato alkaa jo punoittaa.

 Suuret Mårbackan pelakuut kukkivat hennoin vaaleanpunaisin kukinnoin. Ihastuttavat pitkät kukintovarret, joissa on paljon vielä nuppuja jäljellä.

 Näistä toinen on emotaimi, josta aina keväisin katkon lisää pistokkaita. Kukka viihtyy hyvin kasvarilla.

 Ikkunan takaa kurkistelee suuri keväinen orvokki-istutus, josta kerään jatkuvasti talteen kypsät siemenet.

 Ahkeraliisan pirteä punainen väri tuo hiukan ryhtiä muutoin niin vihreään ympäristöön.

Tänä kesänä(kään) en ole liiemmin ennättänyt istumaan täällä, työn puolelle on kaikki aikani mennyt ja tarkemmin sanottuna, puolijuoksua läpi huoneen.

 Toivon sinulle ihanaa alkavaa viikkoa ja kiitän teitä kaikkia ihanista ja kannustavista kommenteistanne uuden työni johdosta,


 

Keittiön kautta takaisin

Yhtä varmasti, kun syksyn tuuli puhaltaa, loppuu minulta työ kasvitarhalla. Kertaalleen jatkettu työsopimukseni on saamassa vielä lyhyen jatkon ja sitten sanon hei, heit tälle työlle ja työkavereille, joista todella välitän.

Alun alkaenkin olin tietoinen lyhyestä työsopimuksestani, kasvukausihan on lyhyt ja kiireinen. Liiemmin en kesällä kerennyt srtessaamaan koko asiaa, mutta tämän kuun aikana työasiat ovat painaneet mieltäni todella paljon.
Tällainen työ jossa olen saanut tehdä koko ajan vauhdilla ja omaan tahtiin, on ollut enemmän kuin terapeuttista. Olen saanut upottaa kädet multaan ja salaattiin, nauttinut kukkien väreistä ja kauneudesta. Jutellut ja nauranut asiakkaiden kanssa, tehnyt kauppoja, ottanut vastaan tilauksia ja suunnitellut heidän kesäkukkansa, innostunut aina uudestaan uuden päivän noustessa, mitä se tämäkin päivä tuo tullessaan.

Niinhän sitä sanotaan, että asioilla on tapana järjestyä, niin onhan niillä. Välillä vain huonommin, välillä paremmin. 
Minulla olisi mahdollisuus jatkaa kasvarilla ensi keväänä, mutta siihen on puoli vuotta aikaa, eikä meidän velka lyhene minun päivärahoillani juurikaan. 
Työmarkkinat eivät oikein vedä, ammattilaisia olisi tarjolla, kun vain olisi avoimia työpaikkoja. Itse en vielä ollut kovinkaan aktiivinen työnhakija, kun kasvarin työsopimuksen jäkimmäisen osan päivämäärää ei ole vielä kirjoitettu.

Kulunut viikko on kuitenkin nostattanut työn osalta ilon pintaan, vaikka jatkuvan puurtamisen ja väsymyksen myötä se ei ole oikein siltä näyttänyt. Sisälläni on kuitenkin läikähtänyt ilo, joka näkyy suupielissä asti.

Kaikki kävi niin äkkiä, että taas mennään kohti uusia haasteita!

Tiistai - illan huutokaupassa tapasin ystäväni, jota kävin jututtamassa hänen korotettuaan ääntään omien huutojensa kohdalla. 

- Mihin sinä nämä kaikki meinaat saada sopimaan?
- Kyrelille.
- ?
- Laitan sinne ruokalan.
- Minä olen ajatellut kysyä sinne töihin.
- Tu kuule mulle hommiin!
- ?  Juu, tulen!

Niin minä sain itselleni vakituisen työpaikan, jota olen viikon aikana hiljaksiin "mutustellut" ja joka päivä aina vaan enemmän ja enemmän tullut sinuiksi tuon asian kanssa.

Kyrel Oy on minulle hyvin tuttu työpaikka, jossa minun työhistoriani alkoi vuonna - 86 ja päättyi nuorimmaisen syntymävuonna, 1997.
Näinä työvuosina ehti moni kännykän malli markkinoille, joihin minäkin tein osia. Voi niitä vuosia, voi niitä aikoja.

Pikkaisen oli suunnitelmissani, että kysyn tuoltakin suoraan, olisiko töitä tarjolla, mutta nythän minä menenkin sinne toisesta ovesta.
Keittiön kautta =)
Huutokaupoissa on oma viehätyksensä...

Maljakoita

 Ehdin parahultaisesti kamerani kanssa ajoissa paikalle, kun kolmen naisen kopla aloitti toisen lasimaljakon puhalluskierroksensa. 
Kun kuvaa klikkaa, saa sen suuremmaksi ja samalla selaamisella näkee, kuinka maljakon koko kasvaa.

 Immun tyylinäyte.

 Anjan puhallus.

 Ja vielä Arjan.

Maljakot puhallettiin Lasipaja Sinisiivessä, jonne maljakot jäivät yöksi jäähtymään. Sen jälkeen maljakon suu hiotaan ja pohjaan kaiverretaan tekijän tai saajan nimi ja vuosiluku. 
 Jokainen saa valita omaan maljakkoonsa mieluisan värin, joka tulee näkyviin lasin jäähdyttyä.


Oma maljakkoni jäi vieläkin puhaltamatta, vaikka lasimassaa olisi ollut tarjolla.

 

Tik - tak, tik - tak

 Viikonlopun restaurantapäivien ostoksista jäi hyvä mieli. Ne oli vähäiset, mutta sitäkin mielenkiintoisemmat. 

Päivitän ensinnä kellon, jonka näin heti alueelle mentyämme. Siinä oli jotain niin kiehtovaa, jotain joka veti puoleensa, mutta en ostanut sitä kuitenkaan heti nähtyäni, vaan lopuksi, kun olimme poistumassa alueelta.

 Myyjä kertoi kellolla olevan ikää noin sata vuotta, jota en epäile laisinkaan. Messinkikehyksinen kellotaulu on kaunis väriltään, hillitty ja selkeä numeroinniltaan.

 Eikä tämä ole kovin pienikään. Ainoa haittapuoli siinä on, että se ei pelitä. Koneiston on ajanhammas jumittanut ja osia on hukkunut matkan varrella.
Mutta, eipä hätiä mitiä. Kello matkasi tänään kylille miähen mukana, jossa kellotohtori otti koneiston irti ja laittaa tarvittavat osat paikoilleen.

Kellotohtori antoi samansuuntaiset arviot kellosta, kuin myyjäkin, mutta kellotaulu olisikin posliinia. No, en kyllä mene koputtelemaan pintaa.
Lohkeemista päätellen, näin voisi kyllä ollakin. Posliinitaulu.

Kunhan kello ja koneisto jälleen kohtaavat, tämän hinta nousee kolmikymmenenkertaiseksi ostohinnastaan. Ei paha.
Myymään en sitä ala, etsin tälle kivan paikan, vaikka talouspaperirullan vierestä, jossa on jotain samankaltaista.

 Minä harakka, innostun aina kaikesta kauniista ja edullisesta =)

 

Huutokaupoilla

 Koskahan viimeksi olin? Taitaa olla parikymmentä vuotta, mutta nyt taas mentiin.
Kunnan varastolta myytiin yhtä, jos toistakin. Lasten sängyistä kompuraan. Vaatekaappeja, suuria ikkunoita, yksi auto, roskasäiliö, esiintymislava, jota en edes harkinnut!

 Kuntosalilaitteita ei tarvittu. Oma kuntsi on ihan täynnä. 
Trukille olisi välillä käyttöä, mutta sitäkään ei ostettu. Olen muuten ollut edellisessä elämässäni trukkikuski.

 Suurkeittiökalusteitakaan en tarvinnut, ennen kuin huomasin tämän. Pienen ja näppärän tiskialtaan, joka on mukavasti patinoitunut. Tämän minä tarvin ja sain, kun laitoin miähen huutamaan.

 Tässä on hyvä pestä ruukut syksyllä, ämpärit sopii hyvin piiloon syvien altaiden uumeniin ja kokonaisuuden ollessa näinkin pieni, saan sovitettua tämän kasvihuoneen reunalle hyvinkin.

Ei hullumpi huuto, 15 €.

Luvassa sadetta

Aurinkoinen viikonloppu oli ihan luksusta, se jopa tuntui tavallista pidemmältä, kun juhlimme jo perjantaina. 
Liekö ikä syynä, kun tuntuu tuo myöhään valvominen ottaneen voimat kaikista? Aina olen jaksanut valvoa hyvin yöni, mutta se aikainen aamuherääminen on ihan myrkkyä!

Sunnuntain perinteitä noudattaen söimme myöhäisen aamupalan huvimajalla. Aamiainen päättyi hieman ennen kahtatoista, juurikin ennen sovittua tapaamista.

Viikonlopun kissavieraista en ottanut liiemmin kuvia, vain muutaman. 

Pientä vauhtia tämä kissakaksikko kuitenkin meissä piti, kun ulko-ovi oli jäänyt apposen ammolleen ja kissat lähteneet omille teilleen. Lusifer lönkytteli kutsusta vastaan, onneksi, mutta Vilma antoi etsiä itseään pidemmän aikaa. Onneksi tämäkin kissu löytyi luhdin alta kyyhöttämästä. ( Älä Arja naura, tämä on vakava asia! )

Luvattiinko tälle päivälle sadetta? Ihan sama, tarpeeseen se kuitenkin tuli. Ilma oli aika helteinen, joten pieni sateen ropaus oli kyllä ihan paikallaan.

Viikonlopun ohjelmaan sopi käynti restaurantapäivillä Kangasalla. Muutaman tunnin pikakierrokselta ostin muutaman vanhan esineen, jotka kuvailen saatuani ne paikoilleen. Tarjolla olisi taas ollut vaikka mitä ihanuuksia.

Sadepilvetkin näyttävät aika kauniilta,