perjantai 8. toukokuuta 2015

Kummitätini

 7.5 75 - vuotta!
Ihana, aurinkoinen, ystäväni, rakas kummitätini täytti vuosia. Pikkaisen näpertelin, kun liimailin kortin valmiiksi. Leimaa, tarraa ja hempeitä kukkia.
 Kortin mukana oli lahja, jonka täytäntöönpanosta sovimme myöhemmin =)
Tämä oli taas samainen juhlija, joka viisi vuotta sitten kielsi lahjonnan. Minä kovapäinen teen kuten teen.
 Tällä kertaa olimme viettämässä mukavan juhlahetken opetusravintola Eetvartissa, jossa nautimme hyvän ruuan ja kahvitarjoilun lisäksi vieraiden järjestämistä ohjelmanumeroista, sekä mukavista pöytäkeskusteluista.
 Tarjoilun aluksi opettajat kertoivat tilasta, opetuksesta, sekä illan tarjoilusta.
 Onnea sinulle!


tiistai 5. toukokuuta 2015

Singeri soikoon

 Kävin lopultakin kangaskaupassa monen viikon suunnittelun päätteeksi. Keittiö tarvitsee kappansa, kun ronttasin lähes kaiken keittiöverhotarpeeni mäelle.
Eikä siinä kauaa mennyt, kun olin valintani tehnyt kankaan ja laskostusnauhan suhteen. Jätin miähen maksamaan ostokseni, että pääsin viereiseen lankakauppaan hakemaan täydennystä tekeillä olevaan työhöni.
 Varmoin ottein muutama kerä kolmea eri väriä ja kassan kautta ulos.
Samoin tein rautakaupan tapettihyllyn luona. Liiemmin miettinyt mallikirjojen parissa, kun etukäteen jo tiesin mitä halusin.
Pientä tarkistelua vaati, kun ed. tapettikaupassa kohdassa luonnonvalkoinen olikin lokerikossa kellertävää tapettia. Juu ei kyllä tuu mulle keltaista!
 Sitten vielä pien purkki maalia, hiomapaperit, telat sun muut härpäkkeet.
Meillä tehdään pintaremppa nyt loppuun, mikä jäi viime syksynä tekemättä.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Vaaleanpunaisissa laseissa

 Lauantai, viikko tytön syntymän jälkeen, olimme jälleen kyläilemässä. Voi tätä söpöyttä ja pienuutta.
Nuorimmainen, sylikummi, oli myös mukana. Pientä haparointia otteissa, mutta kovin luottavaisesti tyttö sylissä nukkui.
 Tytön molemmissa suvuissa on innokkaita kiakonpelaajia, joten eikä se ole aikakin setämiesten opettaa Suomen Leijonien karjaisu hyvissä ajoin? Suomi-pupu isän puolen sedältä.
 Kun maito maittaa, on nukkumatti valmiina töihin.
 Tilasin Marimekon vaaleanpunaiseen maljaan vauvakimpun paikallisesta kukkakaupasta Viher-Manner.
Samalla päivityksellä onnittelemme 1.kihlavuodesta tytön vanhempia!
 

torstai 30. huhtikuuta 2015

Kevätnäyttelyt

Kuvailin viime viikonloppuna Mouhijärven lasikurssilaisten töitä ihailtavaksenne.
Ikkunatöiden taustalla on rakennustyömaan peite.
Pidin näyttelyn ajan työnäytöstä, jolloin sain leikattua lähes kaikki palat tähän kranssiin.
Tänään kävin Parkanossa laittamassa osan kauden töistä nähtäville.
Jälleen kuvissa lasikurssin satoa.
Näin se aika kului täältä vappuun. Mukavaa kevään juhlaa teille kaikille, sekä kiitoksemme kaikille onnittelijoille.

 

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Vauvaonnittelut

 Kävimme heti tilaisuuden tullen, eli tänään, tervehtimässä tulokasta. 
Voi suloisuutta!
  Mummin ja papan hoivaa kaipaa nyt
lapsenlapsi, pienokainen vastasyntynyt.
Vaippaa saamme nyt jälleen vaihtaa
eikä hupsutuksiakaan tarvitse kaihtaa.
Kaikki on tuttua, silti uutta
päivänpaisteen ihanuutta.
 
Birgit Ahokas
Suuret kiitokset teille kaikille,


lauantai 25. huhtikuuta 2015

Ilo ilmoittaa

Tyttärestämme on tullut äiti, vävystämme isä ja meistä isovanhemmat!

Pienokainen ja äiti voivat hyvin. Niin ja isä myös.
Lapsukaisen odotettu syntymäpäivä siirtyi kahdella viikolla eteenpäin. Saimme tästä päivästä tuplajuhlapäivän, kun vietimme miähen kanssa 30- vuotista kihlapäiväämme 25.4.
 Ihanat kurssilaiseni olivat tehneet meille kakun. Tässä on kolme kyyhkyä, omat lapsemme, sekä pikkuruinen kyyhky, nukkaposki pienokainen.
 Lämmin kiitos teille!