torstai 3. maaliskuuta 2016

Elämää pienoiskoossa

 Tein eilen kameran kanssa tallennusretken Tampereen Verkarantaan, Elämää pienoiskoossa -näyttelyyn.
Otin kameran siksi, että kaikkea näkemäänsä ei voi muistaa ja kaikki ei pääse laisinkaan paikan päälle katsomaan. 

Jokainen katsoja näkee jonkin jutun.
Kuuntelin kahden iäkkäämmän miehen jutustelua, kun he vertailivatt rintamamiestalojen väriä omiinsa .
He löysivät omat "talonsa", pihansa, jopa autonsa.

Minä löysin tuttuja tuotteita, taitavia ja kekseliäitä ratkaisuja. Kodikkuutta ja sopusuhtaisuutta.
Ihania uusia ideoita, materiaalivalintoja ja värien käyttöä.
Tallesin pitkän kuvakoosteen teidänkin nähtäväksi. Näyttely on avoinna 19. 3 asti.
Ja lauantaina on Tampereella Vapriikissa nukkismessut 10 - 16.

Aamulehti

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Talviverkot

 Linnut laulaa kevättä ja tikka nakuttaa sähkötolpan nokassa. Vielä ei ole niin lämmin, että tarkenisi paitasillaan juoksennella pihalla.
 Vetäisin gummisaappaat jalkaani ja hyvä, että laitoin. Lunta on saappaan varteen asti tutulle kuvauspaikalle mennessäni. 
Kädet täynnä lasia, pidikkeitä, kameraa ja pyyheenriepua.
 Tuuli puhalsi navakasti niskaani, eli kuvien ottaminen oli suorittamista palelevin sormin.
 Kaksi palaa, n.33 x 33, kuin siivet.

torstai 25. helmikuuta 2016

Martta

 Marttojen juhlavuonna, 2014, Novitalta tuli rajoitettu erä erikoisvärejä seiskaan. Minä ponkaisin ostamaan omat Marttani paikalliseen Valintataloon, jossa en sittemmin ole käynyt kuin yhden jäätelön ostamassa. 
 Joutilaana olen ehtinyt selamaan lehtihyllyni tarjontaa ja merkkaamaan muutaman kivan neulemallin heti tehtävien listalle. Yksi näistä on pitkähkö A-mallinen neuletakki, joka neulotaan yhtenä kappaleena pääntieltä helmaa kohden. Vain kainaloiden kohdalle jää hiukan ommeltavaa.
Novita 4 / 2015, 29. Lankaa kului pidennettyyn malliin himppasen vaille 800 g.
 Palautin ensimmäiset ostamani napit takaisin, kun halusin hiukan isommat. Ja enemmän pidennetyn helman vuoksi.

tiistai 23. helmikuuta 2016

Ruusufati

Kun aina jää jämä, se kerätään talteen. Ainakin lasinsulatuksessa. Kaiken voi käyttää loppuun, kun vain muistaa mihin jemmaan ne muruset on laittanut.
Ensin keräilin vaaleanpunaisista ruusukkeita. Ladoin epämääräisistä palasista kasoja, jotka sulatettiin. Odottelin pari päivää ja jatkoin.
Seuraavaksi istahdin uunin eteen latomaan lasia ympyrän muotoon ja vähän ylikin.
Lisäilin ruusukkeet ja 1 mm:n taivutetut stringtikut.
Lisäilin lehtivihreää yhdestä purkista ja kirkasta lasia toisesta.
Siirtelin ja sommittelin.
Ohjelmoin sulatusuunin ja muutaman päivän kuluttua kurkkasin jäähtyneeseen uuniin.
Tasotyö oli valmis. 
Ohjelmoin uunin jälleen ja asettelin tasotyön muottiin. Suljin kannen ja parin päivän kuluttua hain valmiin työni pois.
Ruusufatini oli valmis.
 

maanantai 22. helmikuuta 2016

Tilaisuus

Sain viestin ystävältäni, että tietäisinkö mitä kautta hän voisi myydä tämän valaisimen. Yhden kuvan nähtyäni tiesin heti, että haluan tämän. Kuvia tuli aina vain lisää. Yksityiskohtia ja valaisimen mittoja.
Ei kannata jakaa myynti-ilmoituksia, minä ostan.
N.60 cm korkea valaisin innoitti niin, että sain taas siivottua pöydänpinnat nopeasti puhtaiksi. Valaisimen jalassa on sama sudenkorentoteema kuin kuvussa. 
Samoiten mosaiikki, olkoonkin sininen, on kiva lisä.
Nuorimmainen varasi tämän itselleen.

perjantai 19. helmikuuta 2016

Kodin Pellervo

Kiva muistella viime kesää, kun uusimman Kodin Pellervon numero, 2/ 16, on ilmestynyt. Paula Ritanen - Närhi otti minuun yhteyttä ja hän kirjoitti ja kuvasi jutun meidän pihasta. Jutunteko on pitkä prosessi. 
Edellisenä kesänä hän kävi assarinsa kanssa katsomassa, viime kesänä kirjoittamassa ja kuvaamassa.
Oltiin sovittu Paulan kanssa, että hän tulee kuvaamaan pihaa päivällä ennen kuin pääsen töistä. Minä hilppasin nopeasti mukaan kuviin ja tekstiä tuli, tuttuun tapaani, melko juohevasti.
Hyvää viikonloppua teille,