skip to main |
skip to sidebar
Joulahjani sinulle lukijani!
Kuvat joulukylästäni, johon olen vielä lisännyt tuoreet kukat, kynttilät, maalatut hevoset, sekä kuparinsävyiset mustikanvarvut.
Jouluinen musiikki taustalle soimaan, vaikka jouluradiosta.
Kannoin kuusen pirtille viikko sitten. Se olikin sitten laatuaan muovikuusi, ensimmäinen koskaan meidän pirtillä.
Loppiaisen jälkeen osuttiin kuusialemyyntiin ja samalla ostettiin tyttärenkin perheelle.
Minulle tuli mitta täyteen viime jouluna, kun olin taas kipeänä aidosta kuusesta. Joka vuosi sama juttu.
Ostin säilytykseen kätevän kuusipussin ja sen nakkasin olalleni työhuoneelta ja vot, kuusi oli nopeasti pystyssä.
Kolmesta osasta kasataan, latvan käänsin latvatähden vuoksi piiloon.
Hiukan haroin ja oksia ojentelin. Oli meinaat mallikuusena viime vuoden, eli edustuskuusi!
Tavaksi on tullut, että koristeet ovat valkoisia ja kirkasta lasia. Eli oikein lapsiystävällinen malli.
Kuulinkin, että ensimmäiset kuusenkaatajaiset ovat viikonloppuna.
Kiva, kiva.
Milja on oppinut konttaamaan ja Venla on sellainen pikkuinen apulainen, että mahtaako koristeet pysyä kuusessa näiden neitien kanssa laisinkaan?
Mööbleraataan uudestaan ja siirrellään sohvaa eteen, että ei olisi jatkuvasti kielenpäällä.
Ihanaa viikonloppua teille kaikille.
Ilahduin niin saamistani kommenteistanne Tonttu pajalla-päivitykseen, että nostin yhden arpalipun ja että voin lähettää lasisen tonttukortin Sarille! niin laitatko minulle osoitetietosi. Ennalta ilmoittamaton arvonta, johon osallistui huomaamattaan.
Joluinen tunnelma on yltänyt myös vierashuoneeseen. Tein viime viikolla spurtin kaikkien koristelujen kanssa, kun viikonloppu oli kiireinen joululaulujen, markkinoiden, ja jouluisten juttujen parissa.
Lupauduin joulun ajan töihin ja suhaan nyt ees ja taas työmatkaani sitä uutta Rantatunnelia. Liikenne on onnekseni sujunut mallikkaasti, eikä pysäytyksiä ole tullut tunnelin avaamisen alkukankeuden jälkeen.
Vaikka päivät kuluvat töissä, kirjaimellisesti päivät, olen puurtanut yhden neuletyöni kanssa illat saadakseni sen ajoissa joulupakettiin.
Viikon neuleet meni purkuun alle 15 min., sattuuhan sitä. Tekevälle!
Vai tonttuja pajalla?
Päädyn jälkimmäiseen. Sulattamalla tehty, pinseteillä poimittuja paloja, pientä näpräämistä.
Seassa lasijauhetta, konfettilastuja ja pieniä lasihelmen puolikkaita.
Ihanan kirpakkaa uutta viikkoa sinulle!