skip to main |
skip to sidebar
Kesäiset viikonloput alkaa taas täyttymään mielenkiintoisista tapahtumista. Joka puolella on monta kivaa kohdetta, joista on välillä vaikea valita mihin mennä.
Nappasin viikolla kuvan miähelle, että Teijon Masuunissa Ruukki kukkii ja käsityöläiset tuovat tuotteensa markkinoille lauantaille. Sain vastauksen, eikö me käyty jo täällä viime kesänä? No ei käyty, ei. Jos nyt mentäis ja otetaan naapurikin mukaan.
Karttaa lukemalla selvitettiin menomatkan reitti, johon saimme hyvin ujutettua käynnin tyttären perheellä.
Saimme maittavan aamubrunssin ja ihan parasta seuraa, pienet tehotytöt. Halausten saattelemana lähdimme koti määränpäätämme Teijon Masuunia.
Jo yhdellä käynnillä saa jonkinlaisen käsityksen paikasta, jolla on pitkä historia. Lisää Teijon ruukkikylistä voi lukea täältä.
Uhkeat rakennukset on pidetty hyvässä kunnossa ja käynti paikasta toiseen on helppokulkuista ja selkeää. Maaston korkeuserot on kyllä huomattavat, varsinkin kirkolle kuljettaessa.
Suuri näyttelytila antoi jälleen mielenkiintoa herättäviä ajatuksia. Vaihtuvissa näyttelyissä nyt nähtävillä Katarina Lillqvistin töitä.
Masuunin kahvilassa pidimme ruokatauon ja ihastelimme kauniin kesäpäivän antia.
Katsoimme kohteet useamman kerran ja jokaisella kerralla näimme jotain uutta.
Pihalla oli paljon käsityöläisiä, joilla oli taidokkaita töitään myynnissä. Itselleni lähti mukaan käsikoru ja puikkomitta, sekä taimimyynnistä tomskun- ja spaghettikurpitsan taimet.
Kiersimme laajalti aluetta, aina masuunilta meren rantaan.
Kurkimme suljettua porttikonkia ja yksityispihaa.
Kuvittelimme itsemme käyskenetelemään näille maille.
Ratsukon talliin
ja sinisen meren välkkeen.
Kujanteen päiväkävelyille, joka muuttuu vuodenaikojen mukaan.
Rakennukset ovat vanhoja, kauniita ja ajanpatinoimia.
Kivoja yksityiskohtia,
joissa historia näkyy.
Tutkimme alueen karttaa ja
jatkoimme matkaa.
Löysimme hautausmaan,
jonka takareunassa on lähes huomaamaton suuri risti.
Rannan tuntumassa kasvaa valtaisia puita, joista yhden runko on kauniisti kuvioitunut.
Ilma oli lämmin, lähes tuuleton.
Rannassa on paljon erilaista toimintaa ja pienteollisuutta.
Onneksi kaikkea vanhaa ei ole tarvinnut purkaa pois.
Lopulta päädyimme takaisin kirkon juurelle.
Kipusimme jyrkähköä mäkeä Suomen pienimmän kivikirkon sisään. Jopa minä jouduin kumartumaan mahtuakseni seisomaan takimmaisten penkkirivien kohdalla! Takaa noustaa urkuparvelle kapeita tikarappusia pitkin. Pienuus ei takoita matalaa kirkkoa, vaan kyllä tämä on todella pieni kirkko. Kotoisa ja idyllinen.
Kuvasin ulkona pihalyhdyt. Uskotteko, kun sanon, että kaksi naista nousee juuri kuvanottohetkellä tuon puunrungon takaa kohti kirkkoa. En ole muokannut tätä kuvaa.
On se vaan uhkean näköinen. Niin korkealla, ryhdikäs ja kaunis muodoiltaan.
Oli aika jatkaa matkaa, lukea jälleen karttaa. Lähteä, eksyä, palata taas lähtöpisteeseen, kiertää kolaripaikkaa, luulla osaavansa ja löytää tuttu tie. Tätä kotimaanmatkailua tulemme jälleen tänä kesänä harrastamaan.
Lähdimme aamulla kasilta, olimme kotona n.23, 480 km tällä kierroksella.
Aiemmin keväällä pohdittiin, että uuden lehtikompostorin aika olisi nyt heti! Vanha on vanha ja makaa enemmän maata vasten, kuin seisoo ryhdikkäänä palvelemaan. Korjausliike aloitettiin viikko sitten.
Sinä iltana istuttelin orvokit suurempiin astioihin, ettei niiden pidä kitua pienessä mustassa muoviruukussaan kuivin suin.
Naapuri kävi apuna, kun pohja oli käännetty auki traktorin avulla. Uuden kompparin paikka tulee palvelemaan paremmin minuakin. Tähän on huomattavasti helpompi käydä kippaamassa ruohot ja oksat. Tästä ympäriltä leikkaantuu nurmikin näppärästi.
Lämpökompostiin ei saada mahtumaan kaikkea kariketta, eikä tähänkään kanneta mitään suuria puutuneita oksia. Niiden paikka on edelleen jossain muualla. Tällä pärjätään, ehkä, tai tehdään sitten laajennus.
Etureunoja vailla oleva keräilypiste on edeltäjäänsä huomattavasti ryhdikkäämpi. Käsiteltynä pintana puu kestää lahoamatta.
Etuseinämästä tulee helppokäyttöinen, kun voi lisätä aina yhden laudan kompparin pinnan noustessa.
Oikein jo odotan päästä koeajamaan kottarit kompparin äärelle. Tästä tulee hyvä kesä!
Orkidean kaunis kukinto saa silmät säteilemään ja naururypyt lisääntymään. Kukinnoissa on juurikin ne värit, joita suorastaan rakastan! Taustan vaaleanpunainen sävy tulee pirtin seinästä.
Helppohoitoiset ja vähään tyytyvät kukat tuovat pikantin lisän kodin sisustukseen ja uudelleen kukkiessaan jopa minä innostun luulemaan olevani viherpeukalo. Jälleen kesän tullen kannan kaikki orkideat pihalle. Kukillakin pitää olla kesäloma.
Aiemmin keväällä vaihdoin tai lisäsin suurimmalle osalle sekä viherkasvejani, että orkideoja uudet mullat ja kasvualustat. Teen sen kyllä mielummin ulkosalla ilmojen salliessa, mutta alati lisääntynyt innostukseni kaikkeen viherkasvillisuuteen lisäsi intoa puuhailuun keittiön pöydän ääressä.
Kevät on edennyt hurjaa vauhtia, aurinko nousee päivän aikana jo korkealle, eikä kasvuvaloa tarvita kuin aamuisin. Sen valoon on kiva herätä ja kun unisena rämmin kohti keittiötä, vilkaisen pirtin ikkunalle, jossa on hyvinvoivat viherkasvit.
Kevään edetessä kohti kesää on aika päivittää vielä yksi teatterikäynti, jonka kävimme vielä viime viikolla katsomassa miähen kanssa.
Vanhoja poikia, jonka esitykset jatkuvat jälleen syksyllä, on nostalgiamatka musiikin ja muistelmien kautta aikojen taa.
Klassikkobiisit soivat ja laulu raikaa, kun vanhat pojat lähtevät kiertämään unelmiaan maailmalle. Vai lähtevätkö sittenkään? Naurussa on pitelemistä Puntti Valtosen letkeissä saappaissa, Esko Roineen karismassa ja Tuomas Uusitalon pojan roolissa. Olen pitkään ja hartaasti toivonut näkeväni Taneli Mäkelän ja nyt sen näin viiden penkkirivin pääästä. Kyllä, pidin näkemästäni ja kuulemastani!
Nyt on aika ottaa kesäkataloogit selailuun ja suunnitella kesäteatterimatkat hyvissä ajoin.
Välillä onni osuu kohdalle, kun antaa sille oman nimen käyttöön. Osallistuin fasessa sistutusryhmän sivulla arvontaan ja ilahduin suunnattomasti, kun sain henkilökohtaisen viestin voittaessani tämän kauniin ja herkän Petals hedelmäkulhon itselleni.
Tämä on Janne Uusi-Auttin käsialaa. Be&live hedelmäkulho on valmistettu kierrätysmuovista ja sen voi pestä tiskarissa.
Tuote oli pakattu kauniisti. Paketti oli perillä kahdessa päivässä. En ole vielä ennättänyt sitä testaamaan, vain ihastelemaan sen kaunista muotoa ja miettinyt mitä muuta siinä pitäsin esillä kuin hedelmiä.
Väreistä voi valita valkoisen, mustan, turkoosin tai vaaleanpunaisen. Kokojakin kahta sorttia.
Plussana kotimaisuus, kierrätys, erilaiset mahdollisuudet hyödyntää, keveys, helppohoitoisuus ja kauneus.