tiistai 21. kesäkuuta 2011

Jälleen kasvihuoneella

















Viime päivät olen tyhjentänyt kasvihuonetta, eli siirrellyt viimeisiä pikkutaimia ulos kasvamaan. Siistinyt jälkiäni ja siirrellyt tavaroita uusiin paikkoihin.Keväisin sitä aina miettii, mitä uutta laittaisin kasvamaan, kun kukkamaille jää talven jälkeen aina aukkokohtia. Ainakin ne hyväksi todetut samettikukat ovat listaykkösenä ja niitä on tänä kesänä monessa eri kukkaryhmässäni.
















Olen vihdoin löytänyt kauan kadoksissa olleen "vihreän peukaloni" ja antanut luovuudelle vallan. Suurella innolla työnnän kottureita, milloin on kyydissä multakuorma, milloin taimia.
Suurilla saksillani nappaan huonot oksat mennen tullen, kohentuu nekin pensaat ja puskat joita en viime vuosina ole ehtinyt hoitamaan.

















Joka päivä olen kitkenyt ja kastellut ja nauttinut suunnatomasti päivän päätteeksi aikaansaannoksistani.
Kaikki suuret istutusruukkuni ovat nyt käytössä ja omille paikoilleen kannettu.
Siksipä kasvihuoneessani on jälleen tilaa kävellä ja juoda vaikka päiväkahvit.
Vanhat perunalaatikot nostettiin ikkunan eteen. Ruukut pysyvät paremmin ehjinä, kuin olisivat lattialla.

















Jonkin vanhan lipaston laatikonkin olen ottanut uuteen tehtävään.














Viimeistelin sen Indiskan nupilla.














Uudelleen järjestelty nurkka näyttää viihtyisältä.
Vielä siirrän tuon hontelojalkaisen kurkuntaimitelineen omalle paikalleen, kun saan loputkin väliaikaiset taimitelineet kannettu huoneesta pihalle.
Aamupäivällä alkanut päivitykseni keskeytyi ukkoskuuroihin, joita kulki ohitsemme useita.

















Välillä satoi vettä ihan kaatamalla, välillä tuli rakeita.
Mutta sateen jälkeen paistaa aina aurinko, eikö vaan?

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Kattausliinat














Dodii, viikonloppu siinä meni ohi ja jotain valmista käsityörintamallakin päivitettäväksi.

Aloittelin näitä jo toukokuun puolella, kun jotain pientä matkatyötä oli äkkiä saatava mukaan matkoilleni.
Kesäkauden väriläiskät terassinpöydälle, seitsemän eri väristä kattausliinaa. Näiden ensisijainen tarkoitus on suojata keramiikkalautasiani, kun laitan ne kaappiin. Saan jokaisen lautasen alle siten kattausliinan, kun suuret lautaset otetaan käyttöön.
Toki näitä voisi käyttää ihan kahvikattauksessakin, mutta sitä varten olen aikoinani tehnyt hiukan pienemmät liinat.
Pyöreän liinan halkaisija on n. 40 - 42 cm, riippuen käyttämästäni langasta.
Käytössäni oli monenlaisia puuvillalankoja, joita olen ostanut milloin mistäkin. Lidln kirjava puuvillalanka antoi osviittaa työn keskiosalle, käytin siihen 50 gr kerän kokonaan. Yksivärisen keskustan mittailin kirjavien kanssa samankokoisiksi.
Yhden liinan kokonaispaino on n . 100 gr.
















Suuri terassinpöytä saa näin pirteän värin, eikä yksittäisten liinojen sottaantuminen ole huollon kannalta mitenkään vaikeaa, koska kaikki langat kestävät konepesun.
















Yksityiskohtiin kannattaa aina satsata, sillä saa ainakin itsensä hetkeksi työllistettyä ;)
Näitä voisi tehdä vaikka millä väreillä ja kokoakin voi säädellä eri kattauksia varten.


















Viikko alkaa hyisen kylmänä. Nautitaan kesästä, sen kaikkine väreineen,

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Viherrystä


















Epävakaa sää ei oikein suosi pihatöihin, mutta eihän me siitä välitetä. Istutukset voivat hyvin tihkusateilla, uusien taimien kasteluun ei tarvitse käyttää aikaa ja vesiastiat pysyvät jatkuvasti täysinä.
Inhoan pitkäksi venähtänyttä nurmea, kun yksi voikukan varsi törröttää siellä ja heinänkorsi täällä. Nurmi pitää ajaa, vaikka sataisi. Liiemmin ei kastuttu, vaikka satoi lähes koko ajan. Minä tuuppasin puutarha - alueen, marjapuskien alla kasvoi pitkää nokkosta.
Miäs ajoi päältäajettavalla. Pakko minunkin oli päästä ajamaan tuota isompaa konetta, kun en pariin vuoteen ollut ajanut.
















Tontti on iso, pinta - alaa en tiedä, mutta yksin tämän nurmenajoon yhdellä ruohonleikkurilla on saanut aina kulumaan 3 - 4 h. Rinteitä on hiukan käytännönsyistä loivennettu, hoito on helpottunut huomattavasti. Pidän avarasta pihasta, jossa maisemaa ei täytä suuret puut. Siksipä meillä ei mikään varjosta mitään ja sen huomaa auringonkierrossa.













Takapihan suuri mänty on niin kaunis. Sen kasvun ovat lehmät aikanaan määränneet, kun laidunsivat tonttimaatamme. Kaksi muuta mäntyä, sekä pihakoivu ovat saaneet rauhassa kasvaa, tosin yksi männyistä on kuivumassa pystyyn. Turvallisuussyistä se pitänee kaataa talvella.Pitkän haaveilun jälkeen, ostin kolme pylväshaapaa luhdin kulmalle. Puun pylväsmäinen "suoraselkäinen" kasvutyyli on kaunis. Kun ulkona ei tuule nimeksikään, haavanlehti havisee silloinkin.

















Nurmea ajaessani katselin pihaa jälleen uusin silmin, pidin näkemästäni. Katsoinpa minne vaan, näin aina jotain mielenkiintoista. Näinhän se pitää ollakin, viihtymiseen on satsattu.

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Mun piäni kesämies

















Nuorimmainen pyytää päästä uimaan. Lupaan lähteä viemään, ollaan sitten koko päivä rannalla, otettiin eväätkin mukaan.
Uiminen on pelkkää hyppäämistä ja kavereiden kanssa littaamista.



































Rannalla on tilaa, perjantai - iltapäivä, olen leiritynyt keskelle rantaa telttapatjoineni.














Varasin tekemistä mukaani niin paljon
, että olisin voinut olla viikonlopun ylikin samalla hietikolla. Välillä kävin uimassa ja lopulta söin eväät miähen kanssa, joka tuli pärrällä töistä rantaan meitä katsomaan.
Joutilaisuus on ylellistä, kuten lehden kannessa mainittiin,

torstai 16. kesäkuuta 2011

Pumpkin

















Sadekuurojen välissä olen touhuillut kasvihuoneen ja kompostin väliä.
Suurten koristekurpitsojen taimet vaativat lisää tilaa kasvulleen, joten kotturit käyttöön ja mullan hakuun.
Kompostimultaan pitää lisäillä kesän aikana voimaannuttavia seoksia, että sadosta tulee hyvä. Kunnollinen avokomposti taitaisi olla paras kasvualusta paljon voimaa tarvitseville taimille.
Lähinnä haluan suuren kasvuryppään, josta saattaisin saada kerättyä satoakin syksyn aikana.
Kurpitsat ovat kauniin koristeellisia ja onnistuessaan kuivattamaan, niistä saa kivoja asetelmia syksyllä.Meillä komposti on paikka, johon on satsattu ajatuksia. Se ei ole mikään kaupan muovilaatikko, lämpökompostori, vaan suuren suuri, jonka kitaan sopii käydä kaatamassa milloin mitäkin.
Sen on helppokäyttöinen. Vanhaa peltikattoa seinillä ja uretaanilevyjä ympärillä. Etuseinät saa kaadettua, kun laatikot tyhjennetään.

















Miäs sen aikoinaan rakenteli, kun vanhan navetan pohjat peittyivät maan alle. Ei ollut enään mitään paikkaa, mihin käydä kippaamassa pirtiltä tulleet maantuvat aineet.














Kompostointiin haettiin tietoa eri lähteistä, asia oli silloin meille uusi. Jälkeenpäin ajatellen, olisimme voineet tehdä vielä kolmannenkin laatikon, tila loppuu välillä kesken.
Laatikot ovat toimineet aina moitteettomasti, ovat olleet hajuttomia ja tehokkaita.
Sekaan ei kaadeta mitään kompostiherätettä eikä nesteitä.
Välillä on pakko käyttää tätä kolmen lehtikompostorin ketjua, jotka ovat tämän laatikkokompostin läheisyydessä. Siinä vain kasvaa aina nokkosta, vaatii kumisaappat lähestymiseen.
Täältä saa sitten hiukan krouvimpaa multaa, kun rakennellaan uusia kukkamaita.


















Taimia jäi vielä vaikka kuinka paljon, niille pitää löytää hyvä kasvupaikka jostain kukkapenkistäni.
Onko vinkkejä, kuinka saan mahdollisen sadon kuivumaan ja säilymään?



Linkki

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

23.


















Hetken jo luulin, että voin laittaa Revontulihuivini ohjeen mappiin, niin johan minä sitä heti aloin kaipaamaan.
Huivilanka on Hjertegarn Diamond Cotton, eli 100 % merseroitu puuvilla.
Neuloin 4 mm puikoilla, puolet suositusta suuremmilla. Lankaa kului 220 gr. Huivista tuli ihanan kevyt ja suuri.












Kaunis kiitos teidän jokaisesta viestistä, niitä on aina mukava lukea ja löytää uusia blogeja,

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Kodin kukkaset


















Ihana viilentävä ja luontoa raikastava vesisade alkoi aamulla pienenä tihkuna, aivan kuten toivoinkin.
Eilen lausuin ääneen hokemaa, tihkusadetta, kiitos.
Vasta myöhään iltapäivän tunteina sade rapisi kuuluvammin, eikä pelättyä ukkosta saapunut laisinkaan.
Pirtillä on kaikki työt jääneet pintasiivoon, ulkoilma on ollut huomattavasti kutsuvampaa useamman päivän ajan.
Ilokseni huomasin tämän hiukan erikoisemman santtuni aloittaneen kukintansa. Ostin sen reilun vuosi sitten erikoisuutensa vuoksi. Kukinnot ovat pitkissä varsissa, muistuttaa lähinnä Soilikkia kasvutavaltaan. Kaunis, hiukan lilan sävyinen kukinto.
Toinen, santtu tämäkin, on balleriina. Kerrattu kukinto on kuin pienoismalli ruusuliisasta.
Vaikka ikkunalautani ja työtasojani täyttää useampi santtu, muutamalle erikoisuudelle pitää aina raivata pieni kolo.












Kliivian kukinto oli yllätys. Sain suuren viherkasvin sisareltani vuosi sitten. Hetimiten vaihdoin ruukun suurempaan, enkä olettanut kukan kotiutuvan näinkin nopeasti uuteen ympäristöön.
Suuria kukkaryppäitä aukesi useampi ihailtavaksemme.

















Sadepäivänä aktiivisen seurannan alla ovat nämä kaksi ihanaa kirjaa.
Romuromanttisen sisustuskirjan ostin ruokaostosteni yhteydessä hiljattain. Kirjasta löytyy monta kivaa toteuttamiskelpoista vinkkiä ja yllättävän paljon samoja esineitä, kuin omasta kodistamme.
Toinen ihanuus on Ilonan kirjoittama Villa Charme. Tästäkin kirjasta löytyy tekeville käsille useampi ohje.














Jatkan sateenropinan kuuntelua neuloen samalla Revontulihuivia.
Värimallinani on ollut pala Artistan lasia.