Tällainen ihanuus, kerrattu surfinia on kyllä kesäkukkien kaunotar. Kyllä sitä yhden amppelin verran viitsii nyppiä kukkia kesän aikana. Tästä nimittäin tulee nypittävää aika tavalla.
Tuolla takana pilkistää huvimaja, jolle minulla on suunnittella pienimuotoinen uudistus heti kesän alkuun.
Lämpöisiä ja aurinkoisia päiviä sinulle,
tiistai 21. toukokuuta 2013
maanantai 20. toukokuuta 2013
Puna-valkoinen
Koska tietoisesti olen jo parin viimeisen vuoden ajan neulonut lankajemmojani aina vain pienemmäksi, jää lankakoreja vaatekaapin täytteeksi tyhjiltään. Kevään aikana olen silmitellyt tätä suurta koriani mahdollisena kukka-astiana, mutta jotain sille piti tehdä ennen käyttöä.
Muistan, että minulla on jossain toinenkin tällainen kori, hiukan pienempänä. Mutta se missä se on, sitä en muista. Ei ole vielä vastaan tullut. Pääsin kuitenkin aloittamaan tämän yhden kanssa.
Maalasin korin ulkopinnan kahteen kertaan ja annoin välillä kuivua monta tuntia.
Vuorasin korin suurella mustalla jätesäkillä ja istutin punaisia ja valkoisia surfinioita korin ulkoreunuksille.
Tänä kesänä meillä kukkii puna-valkoisia kukkia terassilla ja kuistilla.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013
Lisää tylliä
Viikonlopun ohjemaan oli varattu aika miniän tyllihameelle. Neito on kesäkuun toisena viikonloppuna kaasona ystävättärelleen, jossa hään teemaväri on sireeninlila.
Toinen toistaan kauniimpia hameita olen nostattanut peräkkäisinä viikonloppuina, kun tytär sai oman hameensa viikko sitten käyttövalmiiksi.
Tämä miniän ihanuus on tilattu täältä, josta löytyy joka menoon kauniita mekkoja.
Kolme kerrosta tylliä ja pala vuorikangasta tulee huomattavasti halvemmaksi, kun tilaisi erillisen alushameen.
Piankos minä näitä ompelen, kun ei täydy kaavoja piirrellä ja leikata.
Nyt on neitojen alkukesän juhlakostyymit minun osaltani valmiina.
Samaan aikaan kaikki miähet askaroivat rikkoutuneen terassinkaton paneelin ehjään, jotta voin aloittaa sisustamisen pihan puolelle.
Siis miäs askaroi, pojat nujakoi...
Toinen toistaan kauniimpia hameita olen nostattanut peräkkäisinä viikonloppuina, kun tytär sai oman hameensa viikko sitten käyttövalmiiksi.
Kolme kerrosta tylliä ja pala vuorikangasta tulee huomattavasti halvemmaksi, kun tilaisi erillisen alushameen.
Piankos minä näitä ompelen, kun ei täydy kaavoja piirrellä ja leikata.
Nyt on neitojen alkukesän juhlakostyymit minun osaltani valmiina.
Samaan aikaan kaikki miähet askaroivat rikkoutuneen terassinkaton paneelin ehjään, jotta voin aloittaa sisustamisen pihan puolelle.
Siis miäs askaroi, pojat nujakoi...
lauantai 18. toukokuuta 2013
Uutta lankaa
Puikoilla ei ole tällä hetkellä yhtään neulomusta, kun nämäkin sukat ovat valmistuneet jo kuun alussa.
Muka kiire?
Neuloin kahden kerän lopuista, Hjerte Sock 4, omaan jalkaan sopivat sukat, 37.
Ihan psykedeelista kirjavuutta. Näitäkin olisi voinut hiukan rauhoittaa yksivärisellä langalla, jota minulla ei ollut, joten kestettävä on tätä värien juhlaa.
Järks!
Lankaa oli jäljellä 60 g ja sen enempää en tätä halua.
Tuota kauhua vastaan tein eilen tietoisen lankaostosmatkan kaupunkiin, jotta minäkin pääsisin osalliseksi Dropsin supersaleen.
Ilman minkäänlaista ennakkosuunnitelmaa päädyin näihin lankoihin. Herkkää ja hempeää.
Sekä hiukan kirjavaa, jälleen. Huoh!
Jos sitä kesäpaitaa alkaisi vähitellen suunnittelemaan.
Olen saanut nauttia kauniista kesäpäivistä pää hiestä märkänä, kun pomo laittoi minut pihalle.
Siis töihin. Olin loppuviikosta, torstain ja perjantain, torikärryllä kukkaistyttönä. Jälleen uusi aluevaltaus minulle. Minä ruokakaupan sadelipan alla myymässä kukkia.
Ei tietoakaan alkukankeudesta, kun piti keretä moneen suuntaan yhtä aikaa. Seuraavana aamuna olin kylläkin ihan kankee, edellisen päivän asvalttikävely ja kiire tuntui kintereissä.
Pitkien työpäivien ja viime viikonlopun vain yhden vapaapäivän meno on hiukan hidastanut tahtiani, mutta tänään olen ollut reippaasti menossa jo aamusta.
Vielä ennättää viemään pyykit ulos kuivumaan ja kitkemään kukkamaita.
Kasvihuoneella, siis omalla, kävin kastelemassa taimia ja nyppimässä huonot kukinnot pois.
Iltapäivällä paseerataan telkun ääreen katsomaan Suomi- Ruotsi peli, vai onko se toisinpäin? Lopputulosta en lähde arvailemaan, niin on parempi. Jälkipelit pelataan illalla saunanlauteilla.
Ihanaa viikonloppua sinulle,
Pomo muisti viikolla kauniilla daalian kukilla

keskiviikko 15. toukokuuta 2013
Terrakottaa
Teki jo mieleni tehdä jonkinlaisia pihapuuhasteluja välillä, vaikka kukkamaat ovat vielä suurelta osin siivoamatta. Ehtiihän niitä roskia riipimään, tämä tällainen näpertäminen on huisin paljon mukavempaa.
Laitoin miähen asialle, eli rikkomaan saviruukkuja H-A-L-L-I-T-U-S-T-I.
Paksu superlonpatja oli hyvä alunen ruukulle, joka sai muutaman napakan vasaraniskun kylkeensä. Keräsin talteen kaikki isommat ruukunreunat, joilla pengersin hiekkaa ja multaa eri kerroksiin.
Takapihan kukkamaiden reunuksille vuosittain kaatamani mehikasvit ovat levittäytyneet kiveyksille, joista ne oli helppo käydä kuorimassa vatiin ja sovitella uusille kasvualustoilleen.
Idean nappasin männä talvena netin kuva-aarteista, jossa näitä ruukkuistutuksia on paljon erilaisia. Siis, omanlaisia. Kunhan tässä taas loksahtaa kaikki palaset kohdilleen, jatkojalostuu tämäkin, eli pääsee omalle paikalleen.
Tätä voisi kokeilla vieläkin suuremmilla ruukuilla. Tosin silloin pitää miettiä miten ja mihin tämän tornin haluaa, että sen voi kantaa paikoilleen ehjänä.
Koska materiaalista ei ollut pulaa, kävin kuorimassa vielä lisää pintaa ja vuorasin yhden lintuhäkkini tällaisella käpyilevällä viherryksellä.
Häkki on sullottu niin täyteen, että sen ei pitäisi kuivanaakaan kutistua ja lässähtää kasaan. Häkin keskikohta on täynnä multaa.
Avasin oven, jotta ähkyyntynyt häkki saisi hiukan kepeämmän olon =)
Yläosan kasvillisuus on ihan erilainen kuin reunoilla. Minulla ei ole minkäälaista käsitystä näiden kasvien nimistä, mutta eihän sillä ole mitään merkitystä.
Häkin koukku on koetuksella, mutta toistaiseksi se on pitänyt pintansa. Pitääkö sitten, kun alkaa jatkuvat vesisateet ja häkki kerää vettä sisuksiinsa?
Se jää nähtäväksi.
Laitoin miähen asialle, eli rikkomaan saviruukkuja H-A-L-L-I-T-U-S-T-I.
Paksu superlonpatja oli hyvä alunen ruukulle, joka sai muutaman napakan vasaraniskun kylkeensä. Keräsin talteen kaikki isommat ruukunreunat, joilla pengersin hiekkaa ja multaa eri kerroksiin.
Takapihan kukkamaiden reunuksille vuosittain kaatamani mehikasvit ovat levittäytyneet kiveyksille, joista ne oli helppo käydä kuorimassa vatiin ja sovitella uusille kasvualustoilleen.
Idean nappasin männä talvena netin kuva-aarteista, jossa näitä ruukkuistutuksia on paljon erilaisia. Siis, omanlaisia. Kunhan tässä taas loksahtaa kaikki palaset kohdilleen, jatkojalostuu tämäkin, eli pääsee omalle paikalleen.
Tätä voisi kokeilla vieläkin suuremmilla ruukuilla. Tosin silloin pitää miettiä miten ja mihin tämän tornin haluaa, että sen voi kantaa paikoilleen ehjänä.
Koska materiaalista ei ollut pulaa, kävin kuorimassa vielä lisää pintaa ja vuorasin yhden lintuhäkkini tällaisella käpyilevällä viherryksellä.
Häkki on sullottu niin täyteen, että sen ei pitäisi kuivanaakaan kutistua ja lässähtää kasaan. Häkin keskikohta on täynnä multaa.
Avasin oven, jotta ähkyyntynyt häkki saisi hiukan kepeämmän olon =)
Häkin koukku on koetuksella, mutta toistaiseksi se on pitänyt pintansa. Pitääkö sitten, kun alkaa jatkuvat vesisateet ja häkki kerää vettä sisuksiinsa?
Se jää nähtäväksi.
tiistai 14. toukokuuta 2013
Vispiläkone
Tosi harvoin olen kameran kanssa oikeassa paikassa, kun olisi jotain mielenkiintoista kuvattavaa. Mutta nyt satuin olemaan, kun heko säksätti kotimme yltä sähkölinjoja tsekaten.
Asumme lentoharjoitusalueella, jossa on välillä niin kamala melusaaste, että meinaa pää hajota. Tosin, omat lentää, mutta silti. Inhoan suurten koneiden tiistaiaamupäivän harjoituslentoja.
Tämä räpsätin tuli ja meni, eikä liiemmin häirinnyt, päinvastoin.
En ole tainnutkaan koskaan kuvata pihapiiriämme tältä suunnalta. Ei ollut ihan sattuma, että kamera oli matkassani mukana, kun seisoin pellolla odottamassa traktorikyytiä.
Miäs ajoi ja poitsu kulki mopollaan kohti metsää.
Farmari kohtaa farmarin. Nyt alkaa pellot olla kylvökunnossa.
Mielenkiintoni heräsi viikonloppuna, kun miäs oli käynyt metsässä käppäilemässä ja kuvasi näin raavitun puun.
No ensinnä tuli tietysti mieleen, että karhuhan siihen on jättänyt jäljen käynnistään. Joku tiesi kännykuvan perusteella kertoa, että karhu ei ole tätä kynsässyt, vaan saattaisi olla jopa ilveksen jälki.
Minulla on taas omat epäilykseni, että tästä on oikassut hirvi.
Oli siinä sitten mikä tahansa itseään oikonut, niin en halua tehdä yhtään lähempää tuttavuutta kyseisen eläimen kanssa.
Räpsin kuvia kannoista, käävistä ja naavoista. Kuuntelin luontoa ja miästen jutustelua jostain kauempaa.
Tältä kulmalta katsottuna, siellä se on.
Punainen tupa ja pernamaa,

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)