tiistai 25. kesäkuuta 2013

Pitsireunuksella

 Kasvihuoneen kolme jakkaranpäällistä olivat kirpulta osatessani kaikki erivärisiä, jakkaratkin on ostettu eri aikaa, mikä mistäkin. Ihan jees, mutta silti liian kirjavat minun makuuni.
Aloitin viime kesänä virkkaamaan näille päällisiä, se vaan kesti ja kesti valmistua. Lopulta kerä keskeneräisen työn kanssa jäi lojumaan omia aikojaan milloin mihinkin.
Edellisen kässyn valmistuttua minulla ei ollut mitään tekemistä, jotain kuitenkin piti saada nyppiä. Joten keräsin itseni ja keskeneräisen työn ja aloitin taas virkkaamaan.
Kolme piti saada tehtyä. Lanka oli kamalaa virkata. Jäykkää, painavaa ja nihkeetä. Olen ostanut langan joskus vuosia sitten Anttilasta, halvalla, ja virkannut yhden kassin hampaat irvessä.
Jakkaroiden uudet päälliset valmistuivat pienin pitsireunoin ilman minkäänlaista mittaamista ja ähellystä. Valmiisiin päällisiin pujottelin kuminauhan pitsireunaan, jos ja kun päälliset pitää pestä, ne saa helposti nakattua pyykkikoneeseen.
Jääköön sitten vaikka ensi kesään istuimien pehmustaminen, jos omat pehmusteet ei riitä =)
Rönsyävä kaunotar, eli amppelitomaatti jatkaa kasvuaan. Ruukku on peittääntynyt niinkin hyvin, että kastelukannulla joutuu tekemään työtä jotakuinkin sinne suuntaan, missä kasteluväliä voisi luulla olevan.
Nostimme suuren sinkkiastian jakkaran päälle, jolloin rönsyt pääsevät vapaasti kasvamaan joka suuntaan.
Kypsiä tomaatteja tuskin näet, ne menee joka kerta kuvaajan suuhun.
Oi nams!

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Huvimajalla

 Huvimajan entraaminen onnistui mielestäni hyvin. Pienin keinoin, ilman suurempia ponnisteluja tilasta tuli paljon valoisampi.
Vanha sisalmatto vaihtui vielä vanhempiin räsymattoihin, jotka joutivat pois kasvihuoneen tuoleilta.
 Tuolit ja sohvasänky laitettiin omille hyväksi havaituille paikoilleen. Istuimet suojasin vanhoilla päällisillä.
Sohvalla on äitini aikoinaan virkkaama peite.
Virkkaamani verhot ripustin ilman lisävärjäystä ikkunaan. Kääntelin ja katsoin vähemmän haalistuneet pinnat huonetta kohden. Värjätään ensi kesäksi uudestaan, jos ne on syksyllä ihan auringon polttamat.
Näistä fajanssilautasista tykkään. Olen ostanut näitä kirpulta, jos vain väri ja kukkakuva on ollut mieluisa.
 Pikkasen blingiä.
 "Notskikaffet" ?
 Ihana linnunpönttö, äitienpäivälahjani vuosien takaa, nostettiin ikkunalaudalta seinätelineelle.


Pliseraatusta housunpuntistani tehty enkeli innosti aikoinaan suunnittelemaan virkattujen tikkuenkeleideni teon.
Pieniä, tuskin huomattavia yksitysikohtiakin löytyy, kalastava sammakko.
Harjakorkeuteen laitettiin edellistä kranssia vaaleampi versus. Katsottavaa vaaka-asentookin.
Tyttären tekemä lasilintu lentelee vaaleaa kattoa vasten.
Aarikan mobilet, joiden tuotenimiä en millään muista. Onnelliset, kyyhkyläiset...?
Kyllä täällä voisin nukkua päikkärit töiden jälkeen. Tosin pitänee ilmoittaa asiasta kotiväelle, että eivät ihmettele mihin kaaruin oikoseen.


Lasityö omalla paikallaan.
Tämä kyltti kertoo, että rakennuksella on ikää jo hyvän matkaa.
Nämä avajaaset / päättäjääset olivat hauskat =)
Oven karmissa on vasemmanpuoleinen koriste, jostain täytyisi löytää oikeanpuoleinen.
Paperipainot ovat opiskelukaverin puhaltamat, vanhat lasit sisareni tontilta. Ilta-auringonvalo siivilöityy kauniisti lävitse.




sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Kuusteist

Niin vain aika rientää ja vuosi uutta lukemaa painaa harteita. Ei vielä kasaan, mutta vastuu lisääntyy.
Mopoikä vaihtuu kevariin, toivottavasti huominen ajokoe menee kerrasta läpi. 
Kevytmoottoripyörä, A 1 -kortti on suoritettu 24. 6.!
Sain tänään pojasta keittiöapulaisen itselleni, kun laitoimme ruuan ja leivoimme muutaman mutakakun.
 Kakuista tuli ihanan meheviä ja maistuvia. Pienimuotoinen syntymäpäiväkahvitus, jossa sisareni oli myös mukana.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Yötön yö

Kävin hetki sitten laskemassa lipun salosta, näin on jälleen yöttömän yön juhla saatu päätökseen. 
Riemullisesti, lämpöisesti ja levollisesti juhlittu juhannus.
 
 Pitkä vapaa on antoisa, kun aattona ei ollut mitään sovittua menoa. Saimme siivottua hyvissä ajoin ulkovaraston, josta olikin paljon pois laitettavaa. 
Pirtin siivo sujui samalla tekemisellä ja kenkäkaappikin sai lisätilaa, kun tyhjensi käyttämättömät kengät pihalle.
Jollain tavalla tästä juhannuksesta tuli erilainen, kun nuorimmainen meni menojaan kavereidensa kanssa, eikä meidän vanhusten täytynyt järjestää mitään viihdykettä.
Kävimme kylillä katsomassa kokon sytytyksen kahdessa eri paikassa, mutta iltaa emme jaksaneet jäädä viettämään juhlivan väen kanssa.
 Heräsin yöllä pojan kotiintuloon, jatkoin uniani sikeästi ja toisen kerran sitten heräsinkin kamalaan ukkoseen ennen seiskaa.
Kiireellä miäs vierestä hereille. Irrottelimme johdot koneista, sammutimme laitteita ja keräsimme pyykit ja matot naruilta.
Parin tunnin aikana satoi vettä kaatamalla, ukkonen jylisi ihan päällämme, mutta en jaksanut pelätä.
Nukutti vain. Kolmannen kerran heräsin aamupäivällä ja neljännen kerran tunnin päikkäreiltä.
Kyllä uni hyvästä on.

Sain viisi suurta pahvilaatikkoa käyttööni ja nekin piti aaton siivouksien jälkeen ottaa käyttöön.
Tyhjensin suuren pärekorini noin seiskaveikan vahvuisista langoistani väreittäin ja siistin sen verran vaatehuoneen hyllyjä, että sain nämä laatikot mahtumaan sinne.
 Vaatekaappi on niitä paikkoja, joihin mennään vain, kun kukaan vieras ei ole sitä näkemässä. 
Täälläkin on paljon lankojani, mutta pääasiassa kankaita. 
Voi kunpa joku olisi joskus sanonut minulle, että ei maailmasta lopu lanka kesken, niin minun ei olisi tarvinnut hamstara niin paljon.
 Nyt vain siirtelen, siivoilen ja neulon suurta lankavarastoani tyhjemmäksi.
 Odottamalla odotin juhannuksen tuomaa muutaman päivän vapaata, jolloin saisin suunnitella jonkin neuleen itselleni.
Muutamaan työhön keräsinkin lankoja valmiiksi, samoin katsoin ohjeet lähelleni.
 Tänään olen aloittanut neulomaan tunikaa itselleni näistä langoista, neulon ja katselen elokuvia. Ihana juhannus!